Valtuustoaloite, Puistolan vanha kansakoulu asukkaiden käyttöön

HEL 2025-017435
Ärendet har nyare handläggningar
Det här är en framställning

Kaupunkiympäristölautakunnan lausunto kaupunginhallitukselle valtuutettu Antti Vuorelan ym. valtuustoaloitteesta Puistolan vanhan kansakoulun kunnostamisesta asukaskäyttöön

Lausuntoehdotus

Kaupunkiympäristölautakunta antaa kaupunginhallitukselle seuraavan lausunnon:

Valtuustoaloitteessa esitetään, että kaupunki pitää huolta omistamistaan rakennuksista eikä jätä niitä enää vuosikausiksi tyhjilleen rapistumaan. Tyhjät kaupungin omistamat rakennukset vuokrataan asukkaille, yhdistyksille, pienyrityksille tai järjestöille sekä kokoontumispaikoiksi yhteisöllisyyttä edistäen. Puistolan kansakoulusta tehdään valtuustoaloitteen mukaan kaupungin tilojen uuden käytön pilottikohde. Koulu kunnostetaan tarvittavien osin ja se luovutetaan asukkaiden harrastus- ja liikuntakäyttöön.

Puistolan vanha kansakoulu osoitteessa Tenavatie 2, on ollut poissa koulukäytöstä vuodesta 2015 lähtien. Rakennukseen on teetetty useita kuntotutkimuksia ja tiloissa on todettu useita korjausta vaativia vaurioita.

Vuonna 2018 tehdyssä kuntotutkimuksessa on todettu mm. alapohjarakenteidenkohonneita kosteuspitoisuuksia, tuuletuksen puutteellisuutta, mikrobikasvustoa ja välipohjarakenteissa PAH-yhdisteitä. Rakennus vaatii kattavia korjaustoimenpiteitä ennen kuin tilat ovat terveellisiä ja turvallisia käyttää.

Kaupungin Tilat-palvelu järjestää kaupungin palveluille terveelliset, turvalliset ja toimintaan sopivat tilat. Kaupunginhallituksen hyväksymän toimitilastrategian (22.6.2020) mukaan kaupunki ei pidä hallussaan tiloja, joille ei ole omaa palvelutarvetta tai strategista syytä. Toimitilastrategia ohjaa investoinnit ensisijaisesti lakisääteisten palveluiden tiloihin.
Kaupunki luopuu rakennuksista, joita ei tarvita omassa palvelutuotannossa ja joiden omistamiseen ei liity muita strategisia syitä tai pitkän tähtäimen palvelutilatarpeita.

Kasvatuksen ja koulutuksen sekä kulttuurin ja vapaa-ajan toimialat ovat arvioineet, ettei niillä ole omaa palvelutarvetta Puistolan vanhalle kansakoululle.

Helsingin kaupungilla on kiinteistösalkussa useita satoja rakennuksia, joita kaupunki ei tarvitse omassa palvelutuotannossaan. Osa näistä rakennuksista on myös suojeltuja. Näistä rakennuksista on kaupungin tarkoitus luopua joko myymällä tai purkamalla. Kaupunkiympäristön toimiala pyrkii kiihdyttämään rakennuksista luopumisen prosessia, jotta rakennukset eivät olisi tyhjillään tarpeettoman kauan ja Vuorelan valtuustoaloitteen tavoitetta rakennusten rapistumisen välttämisestä voitaisiin paremmin toteuttaa.

Kaupungilla ei ole toistaiseksi kiinteistökehitystehtäviä, joihin sisältyisi kiinteistön kehittäminen muuhun toimintaan ja tilojen vuokraaminen eteenpäin.

Helsingin kaupunkistrategiassa 2025-2029 painotetaan kaupungin investointien kokonaisuutta, jotta kaupunki pystyy vastaamaan kaupungin kasvuun, elinvoimaan ja palvelutarpeen kehitykseen ja turvaamaan kaupungin talouden kestävyyden ja velan oton maltillisuuden. Kaupunkistrategian mukaan kaupungin verorahoitteisten vastuita tulee saada hillittyä ja investointeja priorisoitua.

Helsingin kaupungin talonrakentamisohjelmaan sisällytetään lakisääteisten palvelujen toteuttamiseen liittyvien rakennusten peruskorjaukset ja uudisrakennukset. Investointiohjelmaa ei voida kasvattaa yli budjettiraamin.

Kaupungin tehtävänä on ensisijaisesti varmistaa kaupungin lakisääteisten palveluiden toimintaedellytykset huolehtimalla kaupungin palveluiden tarvitsemien tilojen kunnosta.

Jotta Puistolan vanha koulu voitaisiin vuokrata kaupungin ulkopuoliselle toimijalle, tulisi tilat korjata terveellisiksi ja turvallisiksi. Kaupunki edistää tyhjien tilojen tilapäistä käyttöä silloin, kun se on mahdollista rakennusten terveellisyyden, turvallisuuden ja käyttökunnon puolesta.

Toimitilastrategian mukaan kaupunki ei kuitenkaan investoi sellaisiin tiloihin, joille ei ole kaupungin sisäistä käyttöä, vaan niistä on tarkoitus luopua.

Puistolan vanhan koulun myyntiä on valmisteltu syksyn 2025 aikana ja rakennuksen arvo turvataan kaavoituksen ja luovutusehtojen kautta mahdollisessa omistajanvaihdoksessa. Kaupunkiympäristölautakunta päätti edellyttää 10.2.2026 käsitellessään eräiden rakennettujen kiinteistöjen myynti- ja kehittämissuunnitelmaa, että kaupunkiympäristön toimiala käy neuvotteluja Puistolan kansakoulun ostamisesta kiinnostuneen toimijaryhmän kanssa ennen Puistolan kansakoulun myynnin käynnistämistä. Lautakunta katsoi, että on nykyisen kaupunkistrategian linjausten mukaista selvittää mahdollisuudet alueella sijaitsevan tilan säilymisestä myynnin kautta laajasti alueen asukkaiden virkistys- ja asukaskäytössä, vaikka toimijat eivät ole tällä hetkellä vuokralaisena tilassa.

Esittelijän perustelut

Valtuutettu Antti Vuorela ja 26 muuta valtuutettua ovat tehneet kaupunginvaltuuston kokouksessa 5.11.2026 266 § valtuustoaloitteen koskien Puistolan vanhan kansakoulun kunnostamisesta asukaskäyttöön.

Lausuntopyyntö

Kaupunginkanslia on pyytänyt kaupunkiympäristölautakuntaa antamaan lausunnon kaupunginhallitukselle 27.2.2026 mennessä.  Lisäksi lausuntoa on pyydetty kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunnalta.

Toimivalta

Helsingin kaupungin hallintosäännön 30 luvun 11 §:n 2 momentin mukaan kaupunginvaltuuston, kaupunginhallituksen ja suoraan kaupunginhallituksen alaisen viranomaisen toimivaltaan kuuluvia toimenpiteitä koskevat aloitteet jäävät kaupunginhallituksen vastattavaksi. Kaupunginhallituksen vastattavaksi jää myös aloite, jonka on allekirjoittanut vähintään 25 valtuutettua. Saman pykälän 5 momentin mukaan kaupunginhallitus voi 2 momentissa määrätystä poiketen päättää, että aloite jää kaupunginhallituksen vastattavaksi.

Kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunta 03.02.2026 § 13

Föredragande

Namn
Ville Lehmuskoski

Titel
Kaupunkiympäristön toimialajohtaja

Upplysningar