Puistosuunnitelma, Kaarnapuisto, Kaarela, VIO 6523/1

HEL 2025-018133
Ärendet har nyare handläggningar

Kaarnapuisto, puistosuunnitelma, Kaarela

§ 33

Päätös

Maankäyttöjohtaja päätti hyväksyä liitteenä 2 olevan Kaarnapuiston puistosuunnitelman, suunnitelmapiirustus nro VIO 6523/1.

Päätöksen perustelut

Lähtökohdat ja tavoitteet

Kaarnapuisto sijaitsee Kaarelan (33.) kaupunginosassa, Malminkartanon (333) osa-alueella. Puistosuunnitelma perustuu voimassa olevaan asemakaavaan nro 8950 (tullut voimaan 6.9.1985). Alue on asemakaavassa osoitettu puistoksi (VP). Suunnittelualue on esitetty suunnitelmapiirustuksessa VIO 6523/1. Suunnittelualueen pinta-ala on 4730 m².

Kaarnapuiston suunnitelma on osa Kaarelan luonnon monimuotoisuuden potentiaali -pilottihanketta, jossa suunnitelmallisesti lisätään Malminkartanon ja Kannelmäen rakennetun ympäristön luonnon monimuotoisuutta. Puistosuunnitelman tavoitteena on myös lisätä Kaarnapuiston viihtyisyyttä, vihermassaa ja luonnon lajirikkautta kunnostamalla ja täydentämällä nykyisiä istutuksia sekä luomalla uutta elinympäristöä ja oleskelupaikkoja. Alueen nurmikoita muutetaan niityiksi ja istutusalueiksi. Suurin osa puiston puista säilytetään. Koivikkoa harvennetaan säilyvien puiden elinolosuhteiden parantamiseksi. Lisäksi poistetaan muutamia huonokuntoisia kuusia. Suurin osa nykyisistä pensaista säilytetään.

Suunnitelma

Puiston eteläisen puolen avoin nurmialue muutetaan monilajiseksi istutusalueeksi. Uuden istutusalueen lomaan Jälsipolun varteen sijoitetaan uudet puistopenkit.

Jälsipolun varren nurmialueille esitetään uutta niittyä. Puiston keskiosassa säilytetään avointa nurmea käyttönurmena. Puiston keskiosaan sijoitetaan myös hakepintainen oleskelualue, jossa on leikkivälineitä ja pöytäpenkkiryhmiä.

Suunnitelman tarkempi kuvaus ilmenee liitteenä 2 olevasta suunnitelmapiirustuksesta VIO 6523/1 ja liitteenä 1 olevasta suunnitelmaselostuksesta.

Puisto sopeutuu alueella voimassa olevan asemakaavan nro 8950 mukaiseen ympäristöönsä ja täyttää toimivuuden, turvallisuuden ja viihtyisyyden vaatimukset.

Luonnon monimuotoisuus ja kestävä kehitys

Luonnon monimuotoisuuden lisäämisen tavoitteena on luoda mielenkiintoista ja monimuotoista lähiluontoa ja näin lisätä alueiden viihtyisyyttä ja vetovoimaa. Pilottihanke on jatkoa Kaarelan yleisten alueiden suunnitelmalle.

Puiston nurmikoita muutetaan niityksi ja istutusalueiksi. Kasvualustoissa käytetään kierrätyskasvualustaa sekä kierrätettyä leikkihiekkaa. Kasvilajistossa suositaan luonnonkasveja, hyönteis- ja mesikasveja sekä kukkivia ja marjovia lajeja. Puistosta harvennettavien puiden rungot hyödynnetään maapuina monimuotoisuutta lisäämään.

Vuorovaikutus

Kaarelan luonnon monimuotoisuuden potentiaali -pilottihankkeen ideasuunnitelmia, joihin myös Kaarnapuisto kuuluu, esiteltiin Helsingin kaupungin verkkosivuilla Kerro kantasi-palvelussa. Aineistot olivat nähtävillä ja kommentoitavana 3.–17.12.2024. Kaarnapuistoa koskeviin aineistoihin saatiin yhteensä 9 kommenttia.

Asukkaiden kommenteissa suunnitelmaehdotus sai pääosin kannatusta. Alueelle toivottiin lisää oleskeluryhmiä ja leikkimahdollisuuksia lapsille. Puiston istutuksiin toivottiin hienoa ja luonnonmukaista ilmettä. Saadut palautteet on huomioitu suunnittelussa.

Lapsivaikutusten arviointi

Suunnittelussa huomioitiin asukaspalautteessa esiin noussut tarve lisätä leikkimahdollisuuksia lapsille.

Kustannukset ja aikataulu

Puiston rakentamisen kustannukset suunnittelualueelta ovat noin 118 000 euroa eli noin 30 euroa/m² (alv 0 %).

Suunnittelualue kuuluu hoitoluokkiin A2 Käyttöniitty ja R3 Käyttöviheralue (RAMS-luokitus).

Suunnittelualueen vuosittaiset ylläpitokustannukset ovat noin 5 150 euroa, 1,08 euroa/m² (alv 0 %).

Hanke rahoitetaan talousarvion kohdasta 8 09 01 03 Puistot peruskorjaus.

Puiston rakentamiseen on varauduttu kaupunkiympäristölautakunnan talousarvioehdotuksessa vuodesta 2026 alkaen.

Toimivalta

Helsingin kaupungin hallintosäännön 16 luvun 5 §:n 1 momentin 1 kohdan mukaan maankäyttöjohtaja päättää taloudellisesti tai periaatteellisesti vähäisten katu-, puisto- tai muun yleisen alueen suunnitelmien hyväksymisestä.

Puistosuunnitelma mahdollistaa puiston peruskorjauksen. Suunnitelmaa voidaan pitää periaatteellisesti ja taloudellisesti vähäisenä.

Sovelletut säännökset

Alueidenkäyttölaki (132/1999) 90 § 1–3 momentit, 62 §

Maankäyttö- ja rakennusasetus (895/1999) 30 §

Detta beslut publicerades 05.03.2026

VALITUSOSOITUS

Tähän päätökseen haetaan muutosta hallintovalituksella.

Valitusoikeus

Tähän päätökseen saa hakea muutosta se, johon päätös on kohdistettu tai jonka oikeuteen, velvollisuuteen tai etuun päätös välittömästi vaikuttaa ja se, jonka valitusoikeudesta laissa erikseen säädetään. Viranomainen saa hakea muutosta valittamalla myös, jos valittaminen on tarpeen viranomaisen valvottavana olevan yleisen edun vuoksi.

Valitusaika

Valitus on tehtävä 30 päivän kuluessa päätöksen tiedoksisaannista.

Valitus on toimitettava valitusviranomaiselle viimeistään valitusajan viimeisenä päivänä ennen valitusviranomaisen aukioloajan päättymistä.

Asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, seitsemän päivän kuluttua kirjeen lähettämisestä. Käytettäessä tavallista sähköistä tiedoksiantoa asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, kolmantena päivänä viestin lähettämisestä.

Yleistiedoksiantona toimitetun päätöksen katsotaan tulleen asianomaisen tietoon seitsemäntenä päivänä päätöstä koskevan ilmoituksen julkaisemisesta.

Tiedoksisaantipäivää ei lueta valitusaikaan. Jos valitusajan viimeinen päivä on pyhäpäivä, itsenäisyyspäivä, vapunpäivä, joulu- tai juhannusaatto tai arkilauantai, saa valituksen tehdä ensimmäisenä arkipäivänä sen jälkeen.

Valitusviranomainen

Valitus tehdään Helsingin hallinto-oikeudelle.

Valitus tehdään ensisijaisesti hallinto- ja erityistuomioistuinten asiointipalvelussa osoitteessa: https://asiointi.oikeus.fi/hallintotuomioistuimet

Hallinto-oikeuden asiointiosoite on:

Sähköpostiosoite:    
helsinki.hao@oikeus.fi
Postiosoite:
Radanrakentajantie 5
 
00520 HELSINKI
Faksinumero:
029 56 42079
Käyntiosoite:
Radanrakentajantie 5
Puhelinnumero:
029 56 42000

Hallinto-oikeuden aukioloaika on maanantaista perjantaihin klo 08.00-16.15.

Valituksen muoto ja sisältö

Valitus on tehtävä kirjallisesti. Myös sähköinen asiakirja täyttää vaatimuksen kirjallisesta muodosta.

Valituksessa on ilmoitettava:

  1. päätös, johon haetaan muutosta (valituksen kohteena oleva päätös);
  2. miltä kohdin päätökseen haetaan muutosta ja mitä muutoksia siihen vaaditaan tehtäväksi (vaatimukset);
  3. vaatimusten perustelut;
  4. mihin valitusoikeus perustuu, jos valituksen kohteena oleva päätös ei kohdistu valittajaan.

Valituksessa on lisäksi ilmoitettava valittajan nimi ja yhteystiedot. Jos puhevaltaa käyttää valittajan laillinen edustaja tai asiamies, myös tämän yhteystiedot on ilmoitettava. Yhteystietojen muutoksesta on valituksen vireillä ollessa ilmoitettava viipymättä hallintotuomioistuimelle.

Valituksessa on ilmoitettava myös se postiosoite ja mahdollinen muu osoite, johon oikeudenkäyntiin liittyvät asiakirjat voidaan lähettää (prosessiosoite). Mikäli valittaja on ilmoittanut enemmän kuin yhden prosessiosoitteen, voi hallintotuomioistuin valita, mihin ilmoitetuista osoitteista se toimittaa oikeudenkäyntiin liittyvät asiakirjat.

Valitukseen on liitettävä

  1. valituksen kohteena oleva päätös valitusosoituksineen;
  2. selvitys siitä, milloin valittaja on saanut päätöksen tiedoksi, tai muu selvitys valitusajan alkamisen ajankohdasta;
  3. asiakirjat, joihin valittaja vetoaa vaatimuksensa tueksi, jollei niitä ole jo aikaisemmin toimitettu viranomaiselle.
Oikeudenkäyntimaksu

Muutoksenhakuasian vireillepanijalta peritään oikeudenkäyntimaksu sen mukaan kuin tuomioistuinmaksulaissa (1455/2015) säädetään.

Mikäli hallinto-oikeus muuttaa valituksenalaista päätöstä muutoksenhakijan eduksi, oikeudenkäyntimaksua ei peritä.

Pöytäkirja

Päätöstä koskevia pöytäkirjan otteita ja liitteitä lähetetään pyynnöstä. Asiakirjoja voi tilata Helsingin kaupungin kirjaamosta.

Suojattu sähköposti: https://securemail.hel.fi/

Käytäthän aina suojattua sähköpostia, kun lähetät henkilökohtaisia tietojasi.

Muistathan asioinnin yhteydessä mainita kirjaamisnumeron (esim. HEL 2021-000123), mikäli asiasi on jo vireillä Helsingin kaupungissa.

Sähköpostiosoite:
helsinki.kirjaamo@hel.fi
Postiosoite:
PL 10
 
00099 HELSINGIN KAUPUNKI
Käyntiosoite:
Pohjoisesplanadi 11-13
Puhelinnumero:
09 310 13700

Kirjaamon aukioloaika on maanantaista perjantaihin klo 08.15–16.00.

Beslutsfattare

Namn
Rikhard Manninen

Titel
Maankäyttöjohtaja

Upplysningar