Kuntalaisaloitteet, tammi–kesäkuu 2026, valtuuston käsittely

HEL 2026-000038
Ärendet har nyare handläggningar

V 7.10.2026, Kuntalaisaloitteet ja nuorten aloitteet

Ärende 2. / 673 §

Päätös

Kaupunginhallitus esitti kaupunginvaltuustolle seuraavaa:

Kaupunginvaltuusto merkitsee tiedoksi liitteenä olevan kuntalaisaloitteen ja sen johdosta suoritetut toimenpiteet.

Päätös on ehdotuksen mukainen.

Kuntalain (23 §) mukaan kunnan asukkaalla, kunnassa toimivalla yhteisöllä ja säätiöllä sekä sillä, joka omistaa tai hallitsee kiinteää omaisuutta kunnassa, on oikeus tehdä aloitteita kunnan toimintaa koskevissa asioissa. Lisäksi palvelun käyttäjällä on oikeus tehdä aloitteita kyseistä kunnan palvelua koskevassa asiassa. Aloitteen tekijälle on ilmoitettava aloitteen johdosta suoritetut toimenpiteet. Valtuuston tietoon on saatettava vähintään kerran vuodessa sen toimivaltaan kuuluvissa asioissa tehdyt aloitteet ja niiden johdosta suoritetut toimenpiteet.

Kuntalaisaloitteeseen vastaa se viranomainen, jolle asiaa koskeva toimivalta kuuluu. Valtaosa aloitteista ohjataan toimialoille valmisteltavaksi ja viranhaltijat vastaavat niihin. Jos aloitteessa ehdotettu asia kuuluu toimielimen toimivaltaan, aloite tuodaan toimielimen vastattavaksi. Poikkeuksen muodostavat valtuuston toimivaltaan kuuluvat aloitteet, joihin vastaa pormestari tai asianomainen apulaispormestari. Aloite ja siihen annettu vastaus tuodaan valtuuston tietoon kuntalain edellyttämällä tavalla.

Nuorten aloitteella tarkoitetaan helsinkiläisten 13–17-vuotiaiden tekemiä aloitteita kaupungin toimintaan kuuluvissa asioissa. Kuntalaisaloitteista poiketen nuorten aloitteisiin vastaa aina se toimialalautakunta, jonka toimivaltaan tai jonka alaisen viranhaltijan toimivaltaan aloitteessa ehdotettu asia kuuluu. Tällä tuetaan nuorten vaikuttamismahdollisuuksia ja varmistetaan se, että nuorille tärkeät asiat tulevat päättäjien tietoon. Nuorisoneuvoston edustajat osallistuvat toimialalautakuntien kokouksiin ja pääsevät siten osallistumaan nuorten aloitteista käytävään keskusteluun.

Valtuuston, kaupunginhallituksen tai suoraan kaupunginhallituksen alaisen viranomaisen toimivaltaan kuuluviin nuorten aloitteisiin vastaa pormestari. Valtuuston toimivaltaan kuuluvien nuorten aloitteiden kohdalla toimitaan samoin kuin kuntalaisaloitteiden kohdalla: aloite ja siihen annettu pormestarin vastaus tuodaan valtuuston tietoon.

Hallintosäännön 26 luvun 1 ja 3 §:n mukaan kaupunginhallituksen on tuotava valtuuston toimivaltaan kuuluvat kuntalaisaloitteet ja nuorten aloitteet valtuuston tietoon kahdesti vuodessa.

Tämän vuoden tammikuun ja kesäkuun välisenä aikana on vastattu yhteen valtuuston toimivaltaan kuuluvaan kuntalaisaloitteeseen. Se koskee lentokentän säilyttämistä Malmilla. Aloite ja siihen annettu kaupunkiympäristön apulaispormestarin vastaus ovat liitteinä. Sellaisia nuorten aloitteita, jotka kuuluisivat valtuuston toimivaltaan, ei tehty yhtään.

Hallintosäännön 30 luvun 15 ja 16 §:n mukaan aloitteita käsiteltäessä sallitaan keskustelu, mutta päätöksentekoa yksittäisten aloitteiden osalta ei pöydällepanoa tai toivomusponsia lukuun ottamatta sallita.

Detta beslut publicerades 06.10.2026

MUUTOKSENHAKUKIELTO

Tähän päätökseen ei saa hakea muutosta, koska päätös koskee asian valmistelua tai täytäntöönpanoa.

Sovellettava lainkohta: Kuntalaki 136 §

Föredragande

Namn
Jukka-Pekka Ujula

Titel
Kansliapäällikkö

Mer information

Bilagor

2. Kuntalaisaloite lentokentän säilyttämisestä Malmilla (alkuperäinen - sisältää henkilötietoja)
Bilagan publiceras inte på internet.

I beslutsdokumenten nämns bilagor som inte publiceras på nätet. Bort lämnas bilagor som innehåller sekretessbelagda uppgifter och bilagor som innehåller uppgifter som kan äventyra integritetsskyddet eller en näringsidkares affärs- eller yrkeshemligheter, eller sådana som man inte av tekniska orsaker kunnat överföra till elektroniskt format. (Offentlighetslagen § 621/1999, Lagen om tjänster inom elektronisk kommunikation § 917/2014, Dataskyddslagen § 1050/2018, Lagen om klientens ställning och rättigheter inom socialvården § 812/2000, Lagen om patientens ställning och rättigheter § 785/1992, Lagen om offentlig upphandling och koncession § 1397/2016). Upplysningar om stadsstyrelsens beslutshandlingar fås också från Helsingfors stads registratorskontor.