Tutkimuslupa, Sosiaalinen kuntoutus osana kuntoutuspalvelujärjestelmää (SoKuPa)

HEL 2026-000904
Ärendet har nyare handläggningar

Tutkimuslupa tutkimukseen ”Sosiaalinen kuntoutus osana kuntoutuspalvelujärjestelmää (SoKuPa)”

§ 8

Päätös

Nuorten palvelujen ja aikuissosiaalityön johtaja myönsi tutkimusluvan ********** ym. tutkimukselle ” Sosiaalinen kuntoutus osana kuntoutuspalvelujärjestelmää (SoKuPa)” (tutkimushanke). Yhteyshenkilö on johtava sosiaalityöntekijä **********. Tutkimuslupa on voimassa 31.12.2026 saakka. 

Tutkimuslupaan sovelletaan seuraavia ehtoja:

Aineistoa käsittelevät ainoastaan tutkimuksen kannalta välttämättömät henkilöt tutkimustarkoituksessa. Jos henkilörekistereihin sisältyviä tai salassa pidettäviä tietoja käsittelevät muut kuin hakemuksen allekirjoittaneet, on heidän toimitettava salassapitositoumuksensa kaupungin kirjaamoon tämän päätöksen asiakirjoihin liitettäväksi (saatteena mainittava asian diaarinumero).

Tutkimuksesta ja siihen liittyvien tehtävien suorittamisesta sekä osallistuvan henkilöstön ajankäytöstä on sovittu yhteyshenkilön ja/tai esihenkilön kanssa. Tutkimusprosessissa noudatetaan yleisiä tutkimuseettisiä periaatteita. Tutkimusraportista ei saa olla tunnistettavissa tutkimukseen osallistuneita henkilöitä. Tutkimuksesta ei tule koitua kustannuksia sosiaali-, terveys- ja pelastustoimelle.

Tutkija sitoutuu noudattamaan EU:n yleisen tietosuoja-asetuksen, tietosuojalain 1050/2018 sekä muun voimassa olevan lainsäädännön tutkijalle asettamia vaatimuksia. Tutkija saapuu pyydettäessä maksutta esittelemään tutkimuksen tuloksia Helsingin sosiaali-, terveys- ja pelastustoimeen.

Sähköinen tutkimusraportti tai sen osoite toimitetaan sosiaali-, terveys- ja pelastustoimialan käyttöön osoitteella: sotepe.tutkimusluvat@hel.fi. Valmiit tutkimukset ovat henkilökunnan käytettävissä sosiaali-, terveys- ja pelastustoimen intrasivuilla.

Päätöksen perustelut

Sosiaalinen kuntoutus on sosiaalihuoltolain (1301/2014, muut. 1280/2022) mukainen palvelu, jonka tavoitteena on vahvistaa asiakkaiden sosiaalista toimintakykyä, ehkäistä syrjäytymistä ja tukea osallisuutta. Sen sisällöt ja käytännöt vaihtelevat, eikä yhteistä määritelmää tai prosessimallia ole vakiintunut. Uudistukset, kuten hyvinvointialueiden perustaminen ja TE-palveluiden siirto kunnille (TE-palvelut 2024-uudistus), lisäävät tarvetta tutkia palvelujen toteutusta ja yhteistyötä.

Tutkimuksen tavoitteena on tuottaa valtakunnallinen tilannekuva sosiaalisen kuntoutuksen määrittelystä, sisällöistä, palvelujen toimivuudesta ja monitoimijaisesta yhteistyöstä. Tutkimus toteutetaan Kelan rahoittamana (KKRL 12 §:n mukainen tutkimusrahoitus).

Tutkimuskysymykset ovat: 
1) Miten hyvinvointialueiden, työllisyysalueiden, kuntien ja järjestöjen toimijat määrittelevät sosiaalisen kuntoutuksen ja sen sisällön? 
2) Millaisia sosiaalisen kuntoutuksen palveluja hyvinvointialueet, työllisyysalueet, kunnat ja järjestöt toteuttavat ja mille kohderyhmille ne suuntaavat palvelunsa? Millä tavoin eri toimijoiden järjestämään sosiaaliseen kuntoutukseen ohjaudutaan? 
3) Millaisia hyviä käytäntöjä, haasteita ja kehittämistarpeita sosiaaliseen kuntoutukseen liittyy osana muuta palvelujärjestelmää eri toimijoiden näkökulmasta? 
4) Miten yhteistyö sosiaalisen kuntoutuksen rajapinnassa toteutuu ja millaisia hyviä käytäntöjä, haasteita ja kehittämistarpeita asiakkaiden ohjautumiseen ja kumppanuustyöhön liittyy? 
5) Miten työkyvyn tuen palveluissa sosiaalinen kuntoutus suhteutuu ammatilliseen kuntoutukseen ja mitkä tekijät määrittävät näihin palveluihin ohjaamista?

Tutkimus on monimenetelmällinen ja sisältää kolme työpakettia. Työpaketit koostuvat dokumenttianalyysista, ammattilaisille suunnatusta sähköisestä kyselystä ja ryhmähaastatteluista.

Ensimmäisessä työpaketissa hyödynnetään hyvinvointialueiden, työllisyysalueiden, kuntien ja järjestöjen sähköisiä avoimesti saatavilla olevia dokumentteja, joissa määritellään järjestettävää sosiaalista kuntoutusta, sen sisältöjä ja kohderyhmiä sekä kuntoutukseen ohjautumista ja kuntoutusyhteistyötä. Helsingin sosiaali-, terveys- ja pelastustoimen osalta tämä tarkoittaa Helsingin kaupungin verkkosivuilla avoimesti saatavilla olevia sosiaalisen kuntoutuksen määritelmiä ja palvelukuvauksia. Aineisto analysoidaan aineistolähtöisellä sisällönanalyysilla.

Toisessa työpaketissa kerätään kyselyaineisto palvelujärjestelmän edustajilta. Hyvinvointialueiden, työllisyysalueiden, kuntien ja järjestöjen toimijoille toteutetaan sähköinen Webropol-kysely (liitteenä). Suhteessa hankkeen tutkimuskysymyksiin kyselyssä selvitetään toimijoiden arvioita ja kokemuksia 1) sosiaalisen kuntoutuksen asiakasryhmistä, 2) kuntoutukseen ohjautumisen perusteista ja käytännöistä, 3) sosiaalisen kuntoutuksen sisällöistä, 4) sosiaalisen kuntoutuksen roolista osana muuta palvelujärjestelmää ja yhteistyön toteutumisesta eri toimijoiden kesken sekä 5) kuntoutukseen liittyviä kehittämistarpeita. Kyselyssä ei kerätä yksittäisiä asiakkaita koskevia tietoja, vaan yleisemmin kuntoutuksen toteutukseen liittyvää tietoa. Kyselyssä avokysymyksillä haetaan vastausta erityisesti kehittämistarpeisiin liittyen. Yhteyshenkilön kautta kyselyt kohdistetaan jokaisen hyvinvointialueen työikäisten sosiaalipalveluissa työskenteleville sosiaalityöntekijöille ja sosiaaliohjaajille. Kyselyyn tavoitellaan 10–15 vastaajaa. Kyselyyn vastaamiseen käytetty työaika n. 30 min. Kyselyaineisto analysoidaan sekä tilastollisin että aineostolähtöisin menetelmin.

Kolmannessa työpaketissa kerätään haastatteluaineisto sosiaalisen kuntoutuksen parissa toimivilta ammattilaisilta. Fokusryhmähaastattelut toteutetaan hyvinvointialueiden muodostamilla viidellä yhteistoiminta-alueella, joista osallistujat (5–8 henkilöä/ryhmä) rekrytoidaan siten, että he edustavat mahdollisimman laajasti hyvinvointialueita, työllisyysalueita, kuntia ja järjestöjä taustaorganisaatioinaan. Haastatteluaineisto analysoidaan aineistolähtöistä sisällönanalyysiä hyödyntäen. Sosiaali-, terveys- ja pelastustoimen osalta haasteltavia työntekijöitä tavoitellaan 3–6. Ryhmähaastatteluun osallistumiseen käytetty työaika on enintään 2 tuntia. Helsingin sosiaali-, terveys- ja pelastustoimesta tutkimukseen osallistuu nuorten palvelujen ja aikuissosiaalityön henkilöstöä.

Tutkimus tuottaa ajankohtaista tietoa sosiaalisen kuntoutuksen rakenteista, hyvistä käytännöistä ja kehittämistarpeista. Tulokset tukevat hyvinvointialueiden, kuntien, työllisyysalueiden, järjestöjen ja Kelan työtä palvelujen kehittämisessä sekä sosiaalisen ja ammatillisen kuntoutuksen yhteensovittamisessa.

Osallistujia informoidaan tutkimuksesta, heidän oikeuksistaan sekä henkilötietojen käsittelystä. Osallistuminen on vapaaehtoista ja osallistujat antavat suostumuksensa. Tutkimusaineistoa käsitellään ja säilytetään tietoturvallisesti liitteenä olevan aineostonhallintasuunnitelman ja tietosuojaselosteen mukaisesti ja hävitetään kokonaisuudessaan tutkimuksen päätyttyä. Tulokset kirjataan siten, ettei osallistujia voida tunnistaa. Tutkijat sitoutuvat noudattamaan hyvää tieteellistä käytäntöä ja eettisiä ohjeita. Tutkimukselle on Lapin korkeakoulukonsernin ihmistieteiden eettisen toimikunnan lausunto 21.10.2025.Valmis tutkimus julkaistaan tieteellisinä artikkeleina.

Tutkimuslupaa puoltaa aikuissosiaalityön päällikkö.

Toimivalta

Sosiaali-, terveys- ja pelastustoimialan toimialajohtajan päätöksen 29.7.2025 § 154 mukaan tutkimusluvan myöntämisestä tai hylkäämisestä päättää nuorten palvelujen ja aikuissosiaalityön johtaja palveluaan koskevissa tutkimusluvissa.

Detta beslut publicerades 05.05.2026

OHJEET OIKAISUVAATIMUKSEN TEKEMISEKSI

Tähän päätökseen tyytymätön voi tehdä kirjallisen oikaisuvaatimuksen. Päätökseen ei saa hakea muutosta valittamalla tuomioistuimeen.

Oikaisuvaatimusoikeus

Oikaisuvaatimuksen saa tehdä

  • se, johon päätös on kohdistettu tai jonka oikeuteen, velvollisuuteen tai etuun päätös välittömästi vaikuttaa (asianosainen)
  • kunnan jäsen.
Oikaisuvaatimusaika

Oikaisuvaatimus on tehtävä 14 päivän kuluessa päätöksen tiedoksisaannista.

Fyysisesti tai postitse toimitetun oikaisuvaatimuksen on saavuttava Helsingin kaupungin kirjaamoon määräajan viimeisenä päivänä ennen kirjaamon aukioloajan päättymistä. Sähköisesti toimitetun oikaisuvaatimuksen on saavuttava Helsingin kaupungin kirjaamoon määräajan viimeisenä päivänä.

Mikäli päätös on annettu tiedoksi postitse, asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, seitsemän päivän kuluttua kirjeen lähettämisestä. Kunnan jäsenen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon seitsemän päivän kuluttua siitä, kun pöytäkirja on nähtävänä yleisessä tietoverkossa.

Mikäli päätös on annettu tiedoksi sähköisenä viestinä, asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, kolmen päivän kuluttua viestin lähettämisestä.

Tiedoksisaantipäivää ei lueta oikaisuvaatimusaikaan. Jos oikaisuvaatimusajan viimeinen päivä on pyhäpäivä, itsenäisyyspäivä, vapunpäivä, joulu- tai juhannusaatto tai arkilauantai, saa oikaisuvaatimuksen tehdä ensimmäisenä arkipäivänä sen jälkeen.

Oikaisuvaatimusviranomainen

Viranomainen, jolle oikaisuvaatimus tehdään, on Helsingin kaupungin sosiaali-, terveys- ja pelastuslautakunta.

Oikaisuvaatimusviranomaisen asiointiosoite on seuraava:

Suojattu sähköposti: https://securemail.hel.fi/

Käytäthän aina suojattua sähköpostia, kun lähetät henkilökohtaisia tietojasi.

Muistathan asioinnin yhteydessä mainita kirjaamisnumeron (esim. HEL 2021-000123), mikäli asiasi on jo vireillä Helsingin kaupungissa.

Sähköpostiosoite:
helsinki.kirjaamo@hel.fi
Postiosoite:
PL 10
 
00099 HELSINGIN KAUPUNKI
Käyntiosoite:
Pohjoisesplanadi 11-13
Puhelinnumero:
09 310 13700

Kirjaamon aukioloaika on maanantaista perjantaihin klo 08.15–16.00.

Oikaisuvaatimuksen muoto ja sisältö

Oikaisuvaatimus on tehtävä kirjallisena. Myös sähköinen asiakirja täyttää vaatimuksen kirjallisesta muodosta.

Oikaisuvaatimuksessa on ilmoitettava

  • päätös, johon oikaisuvaatimus kohdistuu
  • miten päätöstä halutaan oikaistavaksi
  • millä perusteella päätöstä halutaan oikaistavaksi
  • oikaisuvaatimuksen tekijä
  • millä perusteella oikaisuvaatimuksen tekijä on oikeutettu tekemään vaatimuksen
  • oikaisuvaatimuksen tekijän yhteystiedot
Pöytäkirja

Päätöstä koskevia pöytäkirjan otteita ja liitteitä lähetetään pyynnöstä. Asiakirjoja voi tilata Helsingin kaupungin kirjaamosta.

Beslutsfattare

Namn
Leena Luhtasela

Titel
Nuorten palvelujen ja aikuissosiaalityön johtaja

Upplysningar