Valtuustoaloite, hankintaperiaatteiden uudistaminen kustannustehokkuuden ja laadun vahvistamiseksi

HEL 2026-001835
Ärendet har nyare handläggningar

Valtuutettu Suvi Pulkkisen aloite hankintaperiaatteiden uudistamisesta kustannustehokkuuden ja laadun vahvistamiseksi

Ärende 15. / 686 §

Päätös

Kaupunginhallitus päätti panna asian pöydälle.

Käsittely

Kaupunginhallitus päätti yksimielisesti panna asian pöydälle Suvi Pulkkisen ehdotuksesta.

Kaupunginhallitus katsoo aloitteen loppuun käsitellyksi.

Valtuutettu Suvi Pulkkinen ja 13 muuta valtuutettua esittävät aloitteessaan, että kaupunki selvittää ja valmistelee hankintaperiaatteiden uudistamisen siten, että se asettaa toimialoille ja hankintayksiköille räätälöityjä määrällisiä tavoitteita kustannustehokkuuden ja laadun parantamiseksi. Aloitteessa ehdotetaan kilpailua lisääviä, hankintoja tarkoituksenmukaisesti keskittäviä, tarjousteknisiä ja vaikuttavuusperustaisia hankintamalleja.

Aloitteessa ehdotetaan tavoitteeksi, että hankintastrategiakauden aikana vähintään joka kolmannen sopimuksen hankintamallin uudistamista arvioidaan ja sopimuksen vaikuttavuutta seurataan. Aloitteessa korostetaan lisäksi vastuullisuus- ja valvontakäytäntöjen merkitystä hankinnoissa, joihin liittyy kohonnut työperäisen hyväksikäytön tai ihmiskaupan riski. Samojen tehokkuutta, vaikuttavuutta, läpinäkyvyyttä ja toiminnan arviointia koskevien vaatimusten tulisi aloitteen mukaan koskea myös kaupungin sidosyksiköiltä ja omilta toimijoilta hankittavia palveluja. Aloite on liitteenä 1.

Kaupunginhallitukselle on tuotu päätettäväksi uudet hankintalinjaukset. Linjausten luonnos vastaa olennaisilta osin aloitteen tavoitteisiin kustannustehokkuudesta, laadusta, kilpailusta, vaikuttavuudesta ja vastuullisuudesta.

Taloudellinen vastuu ja tuotantotavat

Hankintalinjausluonnoksen mukaan taloudellinen vastuu läpäisee kaikki hankinnat. Kaupunki tavoittelee kustannushyödyltään parasta ratkaisua ja kehittää elinkaarikustannusten laskentaa ja seurantaa sekä tuotantotapa-analyysien käyttöä. Tuotantotapoja ovat oma tuotanto, ostopalvelu, yhteistyö ja palveluseteli. Analyysit lisäävät ymmärrystä palvelujen kustannuksista ja tukevat tietoon perustuvaa päätöksentekoa myös suhteessa sidosyksiköiltä ja omilta toimijoilta hankittaviin palveluihin.

Kilpailu, keskittäminen ja hankintamenettelyt

Hankintalinjausluonnoksen mukaan kaupunki kartoittaa markkinoita, lisää markkinavuoropuheluja, kohdentaa viestintää uusille toimittajille sekä edistää paikallisten toimittajien ja pk-yritysten osallistumista hankintoihin. Linjaukset tukevat strategista ja yhtenäistä johtamista sekä hankintavolyymin hyödyntämistä.

Luonnoksessa ei aseteta yleistä hankintojen keskittämistavoitetta. Keskittämistä arvioidaan hankinta- ja kategoriakohtaisesti huomioiden mittakaava- ja prosessihyödyt, kilpailu, pk-yritysten osallistuminen, toimitusvarmuus sekä toimittaja- ja toimitusketjuriskit.

Aloitteessa sähköinen huutokauppa mainitaan yhtenä mahdollisena tarjousteknisenä ratkaisuna. Sähköistä huutokauppaa ei ole luonnoksessa asetettu erilliseksi tavoitteeksi. Kaupunki kehittää kuitenkin innovaatioita tukevien ja joustavien menettelyjen osaamista ja hyödyntää lainsäädännön sallimia joustoja. Sähköisen huutokaupan ja muiden tarjousteknisten ratkaisujen soveltuvuus arvioidaan hankintakohtaisesti hankinnan kohteen, markkinatilanteen ja vertailuperusteiden perusteella.

Vaikuttavuus ja sosiaalinen vastuu

Hankintalinjausluonnoksessa vaikuttavuuden tavoitteena ovat pitkällä aikavälillä mitattavat tulokset, kuten kustannusten lasku, ympäristötavoitteiden saavuttaminen, työllisyyden koheneminen, markkinoiden laajentuminen ja innovaatiot. Sosiaalista vastuuta toteutetaan sisällyttämällä tarjouspyyntöihin toimittajiin kohdistuvia eettisiä periaatteita, seuraamalla ja auditoimalla merkittävimpien sopimusten toimittaja- ja toimitusketjuja, torjumalla työperäistä hyväksikäyttöä sekä lisäämällä työllistämistä tukevia ehtoja.

Määrällinen tavoite hankintamallien uudistamiselle

Linjausluonnoksessa ei ole kaikkia sopimuksia koskevaa tavoitetta arvioida joka kolmannen sopimuksen hankintamallia ja vaikuttavuutta. Arviointi ja seuranta on tarkoituksenmukaista kohdentaa merkittävimpiin hankintoihin.

Toimivalta

Hallintosäännön 30 luvun 11 §:n mukaan kaupunginhallituksen on osoitettava aloite vastattavaksi sille lautakunnalle tai johtokunnalle, jonka toimivaltaan tai jonka alaisen viranomaisen toimivaltaan aloitteessa esitetty toimenpide kuuluu. Kaupunginvaltuuston, kaupunginhallituksen ja suoraan kaupunginhallituksen alaisen viranomaisen toimivaltaan kuuluvia toimenpiteitä koskevat aloitteet jäävät kaupunginhallituksen vastattavaksi.

Kaupunginhallitus on 23.2.2026 § 131 päättänyt, että se vastaa aloitteeseen hankintaperiaatteiden uudistamisesta kustannustehokkuuden ja laadun vahvistamiseksi.

Detta beslut publicerades 06.10.2026

MUUTOKSENHAKUKIELTO

Tähän päätökseen ei saa hakea muutosta, koska päätös koskee asian valmistelua tai täytäntöönpanoa.

Sovellettava lainkohta: Kuntalaki 136 §

Föredragande

Namn
Jukka-Pekka Ujula

Titel
Kansliapäällikkö

Mer information