Tarveselvitys, laajennus, peruskoulu ja päiväkotitila, Puistola, Suuntimotie 28, kasvatuksen ja koulutuksen toimiala
Kasvatus- ja koulutuslautakunnan päätös osoitteeseen Suuntimotie 28 sijoittuvien Puistolanraitin yhtenäisen peruskoulun laajennuksen ja uuden perustettavan päiväkodin tilojen tarveselvityksestä sekä päiväkotien Klaara ja Vihtori lakkauttamisesta
Päätös
Kasvatus- ja koulutuslautakunta päätti
a. hyväksyä Puistolanraitin yhtenäisen peruskoulun laajennuksen ja uuden perustettavan päiväkodin tilojen tarveselvityksen osoitteessa Suuntimotie 28.
b. päiväkodin Klaara lakkauttamisesta.
c. päiväkodin Vihtori lakkauttamisesta.
d. uuden päiväkodin perustamisesta osoitteeseen Suuntimotie 28.
Kasvatus- ja koulutuslautakunta korostaa, että hankkeen jatkosuunnittelussa ja toteuttamisessa pitää edelleen huomioida henkilöstön ja oppijoiden näkemykset tilojen kehittämisessä sekä varmistaa tilojen kokonaistaloudellisuus, ekologisuus ja luontoystävällisyys. Tiloja kehitettäessä varmistetaan, että toiminnalle on riittävästi rauhallisia oppimisen tiloja.
Lautakunta edellyttää, että kaupunkiympäristön toimiala esittää hankesuunnitelmassa hankekustannusten muodostumisperusteet. Lisäksi hankeen suunnittelussa tulee etsiä mahdollisimman toimivia ja taloudellisia ratkaisuja.
Kasvatus- ja koulutuslautakunta katsoo, että perusparannuksen ja laajennuksen yhteydessä tulee huomioida myös mahdollisuudet tehdä koulunuorisotyötä. Tilojen tulee olla käytettävissä erilaiseen kansalais- ja yhdistystoimintaan sekä kulttuurin ja liikunnan käyttöön kouluaikojen ulkopuolella.
Lautakunta edellyttää, että Suuntimotie 28 sijoittuvien Puistolanraitin yhtenäisen peruskoulun ja päiväkotien Klaara ja Vihtori laajennuksen kohdalle laaditaan tarkka liikennesuunnitelma turvallisesta saattoliikenteestä. Huoltoliikenne tulee koordinoida saattoliikenteen kanssa, niin, että huoltoliikenteelle osoitetaan ajat tyypillisimpien saattoliikenne aikojen ulkopuolelta.
Lautakunta edellyttää, että kasvatuksen ja koulutuksen toimiala tarkastelee yhdessä kaupunkiympäristön toimialan kanssa varhaiskasvatuksen ja perusopetuksen paikkojen riittävyyttä Puistolan alueella ja ryhtyy toimenpiteisiin, mikäli sille osoittautuu tarvetta.
Lautakunta edellyttää, että päiväkodin tilat ovat lapsimäärään nähden riittävät ja tarvittaessa lapsimäärää vähennetään.
Lautakunta edellyttää, että pihan suunnittelussa huomioidaan puistoalueen täysimääräinen hyödyntäminen koulun ja päiväkodin piha-alueena. Lisäksi päiväkodin pihaa tulee vehreyttää varjon ja viihtyisyyden lisäämiseksi.
Lautakunta edellyttää, että rakennuksen ilmanvaihtoa, ääniseristystä ja perustoimivuutta parannetaan, kun se otetaan pysyväisluonteiseen käyttöön.
Suuntimopuistoon suunniteltiin alunperin myös kirjaston sijoittamista ja palvelu on tärkeä koulu- ja päiväkoti-ikäisille lapsille. Lautakunta toteaa, että talousarviossa linjatun kirjauksen mukaisesti kirjastolle on tärkeää löytää alueelta tilat tai mahdollistaa niiden jatkaminen nykyisessä paikassa.
Käsittely
Palautusehdotus:
Sandra Hagman: Lautakunta päättää palauttaa esityksen uudelleenvalmisteluun seuraavin huomioin:
Suuntimopuiston kiinteistöön siirrettävien toimintojen suunnitelma on muuttunut niin voimakkaasti vuoden 2020 suunnitelmasta, että asia täytyy valmistella uudestaan vuorovaikutuksessa alueen asukkaiden ja toimijoiden kanssa.
Lähtökohtana suunnitelmalle tulee olla, että Suuntimopuisto 28 toimisi monitoimitalona, johon yhdistyvät alkuperäisen suunnitelman mukaisesti alueen kirjasto- ja nuorisotoimen palvelut.
Lähtökohtana uudelleenvalmistelussa tulee olla Helsingin kaupungin omistamien kiinteistöjen käyttäminen ja peruskorjaus, sekä vuokrakohteen laajennustarpeen minimoiminen. Uudelleenvalmistelussa päiväkodeille etsitään kaupungin omistamat tilat, etenkin huomioiden Nurkan monitoimitalo ja sen peruskorjaus.
Uudelleenvalmistelussa edellytetään, että Suuntimopuisto 28 rakennuksen ilmastointia, rakenteita ja viihtyisyyttä parannetaan, että saattoliikenteen turvallisuuteen sekä pihojen kokoon, varjoisuuteen, vehreyteen ja viihtyisyyteen kiinnitetään erityistä huomiota. Lautakunta edellyttää myös lausuntoa vammaisneuvostolta sekä laajamittaista lapsivaikutusten arviointia.
Kannattaja: Sami Muttilainen
Vastaehdotus 1:
Shawn Huff: Lautakunta edellyttää, että Suuntimotie 28 sijoittuvien Puistolanraitin yhtenäisen peruskoulun ja päiväkotien Klaara ja Vihtori laajennuksen kohdalle laaditaan tarkka liikennesuunnitelma turvallisesta saattoliikenteestä. Huoltoliikenne tulee koordinoida saattoliikenteen kanssa, niin, että huoltoliikenteelle osoitetaan ajat tyypillisimpien saattoliikenne aikojen ulkopuolelta.
Kannattaja: Mikael Vuorinen
Vastaehdotus 2:
Shawn Huff: Lautakunta edellyttää, että päiväkodin tilat ovat lapsimäärään nähden riittävät ja tarvittaessa lapsimäärää vähennetään.
Kannattaja: Mikael Vuorinen
Vastaehdotus 3:
Shawn Huff: Suuntimopuistoon suunniteltiin alunperin myös kirjaston sijoittamista ja palvelu on tärkeä koulu- ja päiväkoti-ikäisille lapsille. Lautakunta toteaa, että talousarviossa linjatun kirjauksen mukaisesti kirjastolle on tärkeää löytää alueelta tilat tai mahdollistaa niiden jatkaminen nykyisessä paikassa.
Kannattaja: Mikael Vuorinen
Vastaehdotus 4:
Minna Salminen: Lautakunta edellyttää, että pihan suunnittelussa huomioidaan puistoalueen täysimääräinen hyödyntäminen koulun ja päiväkodin piha-alueena. Lisäksi päiväkodin pihaa tulee vehreyttää varjon ja viihtyisyyden lisäämiseksi.
Kannattaja: Shawn Huff
Vastaehdotus 5:
Minna Salminen: Lautakunta edellyttää, että rakennuksen ilmanvaihtoa, ääniseristystä ja perustoimivuutta parannetaan, kun se otetaan pysyväisluonteiseen käyttöön.
Kannattaja: Shawn Huff
Vastaehdotus 6:
Minna Salminen: Lautakunta edellyttää, että kasvatuksen ja koulutuksen toimiala tarkastelee yhdessä kaupunkiympäristön toimialan kanssa varhaiskasvatuksen ja perusopetuksen paikkojen riittävyyttä Puistolan alueella ja ryhtyy toimenpiteisiin, mikäli sille osoittautuu tarvetta.
Kannattaja: Shawn Huff
Kasvatus- ja koulutuslautakunta hyväksyi yksimielisesti kaikki kolme Shawn Huffin ja kolme Minna Salmisen vastaehdotusta ja päätti asiasta niiden mukaisesti.
1 äänestys
JAA-ehdotus: Asian käsittelyä jatketaan
EI-ehdotus: Lautakunta päättää palauttaa esityksen uudelleenvalmisteluun seuraavin huomioin:
Suuntimopuiston kiinteistöön siirrettävien toimintojen suunnitelma on muuttunut niin voimakkaasti vuoden 2020 suunnitelmasta, että asia täytyy valmistella uudestaan vuorovaikutuksessa alueen asukkaiden ja toimijoiden kanssa. Lähtökohtana suunnitelmalle tulee olla, että Suuntimopuisto 28 toimisi monitoimitalona, johon yhdistyvät alkuperäisen suunnitelman mukaisesti alueen kirjasto- ja nuorisotoimen palvelut. Lähtökohtana uudelleenvalmistelussa tulee olla Helsingin kaupungin omistamien kiinteistöjen käyttäminen ja peruskorjaus, sekä vuokrakohteen laajennustarpeen minimoiminen. Uudelleenvalmistelussa päiväkodeille etsitään kaupungin omistamat tilat, etenkin huomioiden Nurkan monitoimitalo ja sen peruskorjaus. Uudelleenvalmistelussa edellytetään, että Suuntimopuisto 28 rakennuksen ilmastointia, rakenteita ja viihtyisyyttä parannetaan, että saattoliikenteen turvallisuuteen sekä pihojen kokoon, varjoisuuteen, vehreyteen ja viihtyisyyteen kiinnitetään erityistä huomiota. Lautakunta edellyttää myös lausuntoa vammaisneuvostolta sekä laajamittaista lapsivaikutusten arviointia.
Jaa-äänet: 9
Maria Aarnilinna, Silja Borgarsdottir Sandelin, Shawn Huff, Antti Kääriälä, Pekka Löfman, Aisha Mahmood, Laura Rissanen, Minna Salminen, Mikael Vuorinen
Ei-äänet: 3
Mai Allo, Sandra Hagman, Sami Muttilainen
Poissa: 1
Markku Rantahalvari
Äänestyksessä päätettiin jatkaa asian käsittelyä äänin 9-3. Poissa 1.
Äänestyksen jälkeen kasvatus- ja koulutuslautakunta päätti asiasta kolmen Shawn Hufiin ja kolmen Minna Salmisen vastaehdotuksen mukaisesti.
Sandra Hagman ja Sami Muttilainen jättivät eriävän mielipiteen: Emme kannata tehtyä päätöstä. Näemme helsinkiläisten edun vastaiseksi, että Helsingin kaupunki ei käytä omistamiaan kiinteistöjä ydinpalveluidensa tuottamiseen, vaan keskittää toimintojaan vuokrakiinteistöihin. Lisäksi pidämme päätöstä ongelmallisena, koska siihen ei ole liittynyt asiaan kuuluvaa vuorovaikutusta alueen asukkaiden kanssa, eikä asiasta ole kuultu vammaisneuvostoa, eikä päätöksentekijöiden käytössä ole ollut lapsivaikutusten arviointia. Päätöstä tehtäessä ei myöskään ole ollut riittäviä vertailutietoja erialisten ratkaisuvaihtoehtojen kustannusvaikutuksista. Lisäksi päätökseen liittyy monia vakavia avoimeksi jääviä huolia, kuten pihan tilamitoitus, turvallinen saattoliikenne ja väliaikaiseksi rakennetun rakennuksen toiminnallisuuden turvaaminen.
Kasvatus- ja koulutuslautakunta päättää
a. hyväksyä Puistolanraitin yhtenäisen peruskoulun laajennuksen ja uuden perustettavan päiväkodin tilojen tarveselvityksen osoitteessa Suuntimotie 28.
b. päiväkodin Klaara lakkauttamisesta.
c. päiväkodin Vihtori lakkauttamisesta.
d. uuden päiväkodin perustamisesta osoitteeseen Suuntimotie 28.
Kasvatus- ja koulutuslautakunta korostaa, että hankkeen jatkosuunnittelussa ja toteuttamisessa pitää edelleen huomioida henkilöstön ja oppijoiden näkemykset tilojen kehittämisessä sekä varmistaa tilojen kokonaistaloudellisuus, ekologisuus ja luontoystävällisyys. Tiloja kehitettäessä varmistetaan, että toiminnalle on riittävästi rauhallisia oppimisen tiloja.
Lautakunta edellyttää, että kaupunkiympäristön toimiala esittää hankesuunnitelmassa hankekustannusten muodostumisperusteet. Lisäksi hankeen suunnittelussa tulee etsiä mahdollisimman toimivia ja taloudellisia ratkaisuja.
Kasvatus- ja koulutuslautakunta katsoo, että perusparannuksen ja laajennuksen yhteydessä tulee huomioida myös mahdollisuudet tehdä koulunuorisotyötä. Tilojen tulee olla käytettävissä erilaiseen kansalais- ja yhdistystoimintaan sekä kulttuurin ja liikunnan käyttöön kouluaikojen ulkopuolella.
Tässä hankkeessa toteutetaan tilat 1.8.2027 alkaen yhtenäiseksi peruskouluksi laajennettavalle Puistolanraitin ala-asteen koululle (suomenkielisen jaoston päätös 18.6.2024 § 46) ja päiväkodit Klaara ja Vihtori korvaavalle uudelle perustettavalle päiväkodille. Koulu mitoitetaan 650 yhtenäisen peruskoulun oppilaalle, joista vaativan tuen erityisluokilla 36 oppilasta. Lisäksi rakennukseen sijoittuu varhaiskasvatukselle ja esiopetukselle päiväkotitiloja noin 170 lapselle, joista 42 esiopetuksessa.
Laajennuksen valmistuttua kasvatuksen ja koulutuksen toimiala luopuu päiväkotien Klaara ja Vihtori nykyisistä tiloista osoitteissa Mehiläistie 6 ja 8 sekä Puistolanraitin ala-asteen koulun nykyisistä tiloista osoitteissa Nurkkatie 2 ja Puistolan raitti 18. Kaikki nykyiset tilat vaatisivat kaupunkiympäristön toimialan mukaan perusparannusta. Palvelukokonaisuuden johtajan toimivaltaan kuuluu huonetilojen vuokralle ottaminen kaupunkiympäristötoimialan kautta. Tämä toimivalta sisältää toimivallan irtisanoa vuokrasopimus.
Osoitteessa Suuntimotie 28 sijaitsevat tilat ovat olleet alueen varhaiskasvatuksen ja perusopetuksen väistötiloina vuodesta 2021 alkaen. Tällä tilahankkeella tiloja laajennetaan siten, että ne vastaavat pysyvän käytön tarpeita. Toteuttavat tilat on tavoitteena ottaa käyttöön kalustettuna ja varusteltuna vuoden 2028 aikana ja niissä voidaan järjestää varhaiskasvatusta ja perusopetusta alueen muuntuviin palvelutarpeisiin. Tilojen monipuolinen käyttö on huomioitu tilojen mitoittamisessa.
Laajennushankkeessa olemassa olevaa kokonaisuutta täydennetään pysyvän peruskoulun liikunnanopetuksen vaatimalla isommalla liikuntasalilla ja nykyistä laajemmilla teknisen työn oppimistiloilla. Vaativan tuen erityisluokkien tilantarpeisiin vastataan niin ikään tällä hankkeella. Laajennushankkeen yhteydessä toteutetaan vaaditut väestönsuojat. Kokonaisuuteen suunnitellaan tiloja myös kulttuuri- ja vapaa-ajan toimialan nuorisopalveluiden käyttöön.
Uuden toimintamallin mukaisesti kasvatuksen ja koulutuksen toimialan hankkeissa liikuntasalien mitoitus ja varustelu tarkistetaan yhteistyössä kulttuuri- ja vapaa-ajan toimialan kanssa.
Tilahanke parantaa palveluiden järjestämistä
Kasvatus- ja koulutuspalvelujen tarvetta ja paikkojen riittävyyttä seurataan säännöllisesti alue- ja kaupunkitasolla. Palveluverkon suunnittelussa on otettu huomioon rakenteilla ja olemassa oleva tilakapasiteetti. Toimipisteen laajuudessa on huomioitu koko palvelualueen pitkän tähtäimen kehitys: väestöennuste, asuin- ja liikerakentaminen ja liikennejärjestelyt.
Viimeisimmän väestöennusteen mukaan Puistolan peruspiirissä 1-6-vuotiaiden määrä laskee noin 300 lapsella ja 7-15-vuotiaiden määrä laskee noin 500 lapsella vuosina 2024–2039. Rakennushankkeen valmistelussa on huomioitu viereisten alueiden kehitys, oppilaaksiottoalueiden muutokset ja palvelutarpeen tasaaminen eri tavoilla kehittyvien alueiden välillä.
Rakennushanke korvaa Puistolanraitin ala-asteen koulun nykyisin käytössä olevat tilat osoitteissa Puistolan raitti 18 ja Nurkkatie 2. Luovuttavat tilat ovat tällä hetkellä noin 430 lapsen käytössä. Lisäksi rakennushanke korvaa päiväkoti Klaaran tilat osoitteessa Mehiläistie 8 ja päiväkoti Vihtorin tilat osoitteessa Mehiläistie 6. Päiväkotien tilat ovat noin 170 lapsen käytössä.
Edellä kuvatun hankkeen lisäksi talonrakennushankkeiden rakentamisohjelma vuosille 2026-2035 sisältää alueelle toteutettavan Puistolan peruskoulun ja päiväkodin rakennushankkeen.
Uudet palvelutilat tukevat lasten arkea
Uudisrakennukseen toteutettavat turvalliset, terveelliset ja riittävät tilat luovat hyvät edellytykset koulun ja päiväkodin toiminnalle ja vastaavat Puistolan alueen palvelutarpeisiin.
Tilat suunnitellaan esteettömiksi ja kaikille oppijoille sopiviksi, lapsen kasvua ja kehitystä tukevaksi oppimisenympäristöksi. Toiminnan suunnitteluun osallistetaan henkilöstön lisäksi lapset, nuoret ja perheet. Tilat mahdollistavat yhteisöllisyyden ja asukaskäytön lisäämisen alueella.
Tilat edistävät varhaiskasvatussuunnitelman ja perusopetuksen opetussuunnitelman toteuttamista
Hankkeessa toteutetaan perusopetukselle ja varhaiskasvatukselle pedagogisesti monipuoliset, ja tarkoituksenmukaisesti mitoitetut tilat, jotka edistävät toimintaa ja takaavat oppijoille hyvän ympäristön oppia ja kasvaa. Tilat suunnitellaan kaupunkitasoisten mitoitusperiaatteiden ja suunnitteluohjeiden mukaan ja ne mahdollistavat perusopetuksen ja varhaiskasvatuksen opetussuunnitelmien tavoitteiden ja oppimisen tuen mallin toteuttamisen.
Rakennus ja sen piha muodostuvat pienistä erillisistä toiminta-alueista, jotka mahdollistavat lapsen kokoisen toiminnan tiloissa. Rakennuksen tilat luovat pedagogisesti monipuolista toimintaa tukevan kokonaisuuden. Tavoitteena on, että lapsi voi turvallisesti aikuisten tukemana laajentaa kasvuympäristöään niin sisä- kuin ulkotiloissa opinpolkunsa aikana.
Piha-alueet varustetaan leikkivälinein edistämään liikunnallisuutta ja opetussuunnitelmien tavoitteita ja niiden suunnittelussa ja varustelussa otetaan huomioon turvallisuus, valvottavuus, yhteisöllisyys, liikunnallisuus ja pihan monipuolinen käyttö oppimis- ja leikkimistilana. Piha-alueet tarjoavat sekä päiväkodin että koulun käyttäjille ja alueen asukkaille monipuoliset leikki- ja liikuntaolosuhteet. Hankkeessa päiväkodin ja koulun käytössä tontilla olevat piha-alueet vastaavat toimialan pihamitoitustavoitetta. Lisäksi viereinen puistoalue toimii yhdessä koulupihan kanssa oppijoiden ulkoilualueena. Piha-alueiden suunnittelussa tavoitellaan toimintaa tukevia luonnonmukaisia ratkaisuja, säilytetään mahdollisimman paljon tontilla olevaa kasvillisuutta, huomioidaan toiminnan tarpeet eri sääolosuhteissa ja varmistetaan toimivat yhteydet lähialueen metsiin ja puistoihin.
Uusien tilojen vaikutus tila- ja toimintakustannuksiin
Kasvatuksen ja koulutuksen tilat Suuntimotie 28:n tilahankkeessa ovat laajennuksen jälkeen laajuudeltaan enintään noin 8 130 htm² eli laajennus on noin 700 htm². Kaupunkiympäristön toimialan arvioima tuleva kokonaisvuokra on noin 24,86 euroa/m²/kk eli noin 2 635 000 euroa/vuosi.
Toiminnan käynnistämiskustannuksiin kuuluvat mm. ensikertainen kalustaminen, tarvikkeet, varusteet ja laitteet. Ensikertaisessa kalustamisessa hyödynnetään vähintään 35 % toimialan käytössä olleita kalusteita, mikä edistää kaupungin hiilineutraalisuustavoitteita ja vähentää irtokalustukseen varattavia määrärahoja. Tässä hankkeessa käynnistämiskustannuksiin varataan 125 000 euroa, joka ei sisällä tieto- ja viestintäteknologian kustannuksia. Kovien materiaalien kädentaitojen tilojen laitehankintojen kustannusarvio on 350 000 euroa. Arvio muuttokustannuksista on 136 000 euroa.
Päiväkodin ja peruskoulun sijoittaminen samaan kiinteistöön ja tilojen yhteiskäyttö on tilankäytöllisesti kustannuksiltaan taloudellinen ratkaisu sekä vahvistaa yhtenäistä opinpolkua.
Osallistaminen ja muu yhteisvalmistelu
Tarveselvitys on laadittu kaupunkiympäristön toimialan ja kasvatuksen ja koulutuksen toimialan yhteistyönä. Varhaiskasvatuksen ja perusopetuksen aluepäälliköiden lisäksi alueen päiväkodinjohtajat ja rehtorit ovat osallistuneet alueen palveluntarpeen määrittelyyn.
Päiväkodin ja koulun edustajat osallistetaan hankkeen suunnitteluun lukuvuoden 2025-2026 aikana. Henkilökuntaa osallistetaan jatkossa käyttäjäkokousten kautta suunnitelmien jatkokehittämiseen hanke-, yleis- ja toteutussuunnittelun aikana. Osallistamisella mahdollistetaan henkilöstön pedagogisen asiantuntemuksen hyödyntäminen tilojen suunnittelussa. Osallistamisen myötä saatu palaute otetaan huomioon suunnitelmien laadinnassa. Henkilökuntaa ja oppijoita osallistetaan myös pihan ja irtokalustuksen suunnitteluun.
Päiväkodin ja koulun henkilöstölle on järjestetty aloitustapaaminen 18.3.2026, jossa kerrotaan hankkeen etenemisestä ja osallistamisesta.
Alueen asukkaiden kanssa on käyty keskusteluja palveluverkon muutossuunnitelmista useaan otteeseen. Puistolan palveluverkkomuutoksista on järjestetty työpaja huoltajien kanssa 13.3.2024. Alueen palveluiden järjestämisestä ja suunnitteilla olevista tiloista on tiedotettu alueen asukkaita Tapulikaupungin ja Puistolan tilaillassa 23.3.2026 ja asukastapaamisessa 30.3.2026.
Päiväkotien Klaara ja Vihtori henkilöstön kanssa on keskusteltu tulevasta toiminnan siirrosta uuteen Suuntimopuiston toimipisteeseen. Yhteistoimintamenettelyn mukainen keskustelu on pidetty 23.3.2026.
Koulun henkilöstön kanssa on rehtori keskustellut Suuntimopuistoon siirtymisestä eri yhteyksissä jo vuodesta 2023 alkaen. Huoltajia on tiedotettu myös asiasta vanhempainillassa 23.8.2024.
Lapsivaikutusten arviointi
Tällä tila- ja pihahankkeella voidaan Puistolan alueella lapsille ja nuorille toteuttaa varhaiskasvatus ja perusopetus lähipalveluna turvallisessa ja terveellisessä toimintaympäristössä. Toimintojen sijoittaminen samaan rakennukseen mahdollistaa yhtenäisen opinpolun lähialueella. Tilasuunnittelulla edistetään jokaisen oppijan mahdollisuutta kasvaa ja oppia rauhallisessa ja turvallisessa ympäristössä. Tilat tarjoavat mahdollisuuksia sekä vetäytymiseen ja rauhoittumiseen että yhdessä oppimiseen.
Tilat suunnitellaan ja toteutetaan kaupungin suunnitteluohjeiden mukaan, millä varmistetaan kaupunkitasoisesti toimintaa tukevat, yhdenvertaiset sekä oppijoiden hyvinvointia ja turvallisuutta edistävät tilat. Tilojen toimivuus suunnitellaan yhteistyössä henkilöstön kanssa nojautuen kasvatuksen ja koulutuksen toimialan tilasuunnitteluohjeeseen.
Kasvatuksen ja koulutuksen toimialan suunnitteluohje on laadittu moniammatillisella yhteistyöllä ja sen kehittämiseen vaikuttaa henkilöstöltä saatu palaute. Jokainen oppija kuuluu opetusryhmään, jonka tarpeet otetaan huomioon toiminta- ja tilasuunnittelussa. Vaativan tuen erityisluokkien oppijoiden tarpeet sisätiloissa ja piha-alueella huomioidaan suunnittelussa siten, että näillä lapsilla on mahdollisuus olla osa kouluyhteisöä ja heidän erityistarpeensa tulevat huomioiduiksi.
Toiminnan pedagogisesta suunnittelusta, oppimisympäristöstä ja tilojen käytöstä vastaavat päiväkodin johtaja, rehtori ja henkilöstö yhdessä. Tämän hankkeen tavoitteena on mahdollistaa kaverisuhteiden jatkuvuus.
Rakennuksen ja piha-alueiden suunnittelussa varmistetaan lasten ja nuorten mahdollisuus leikkiin ja liikkumiseen pihalla ja lähipuistoissa sekä huomioidaan turvallinen siirtyminen lähialueen virkistys-, liikunta- ja kulttuuripalveluihin.
Henkilöstöllä on mahdollisuus osallistua pedagogisesti tarkoituksenmukaisten ja sosiaalisesti turvallisten tilojen ja yhteisen toimintakulttuurin suunnitteluun. Tilojen ja toimintakulttuurin suunnittelun lähtökohta on oppijoiden hyvinvoinnin, kasvun ja hyvien oppimisen edellytysten turvaamisessa. Oppijoille tarjotaan mahdollisuuksia vaikuttaa tilojen suunnitteluun irtokalustuksen ja pihojen osalta.
Toimivalta
Helsingin kaupungin hallintosäännön 10 luvun 1 §:n 3 momentin 4 kohdan mukaan kasvatus- ja koulutuslautakunta päättää tilahanketta koskevan tarveselvityksen hyväksymisestä. Hallintosäännön 15 luvun 1 § 1 momentin 3 kohdan mukaan ellei toimivallasta ole muutoin säädetty tai määrätty, kasvatus- ja koulutuslautakunta päättää suomenkielisen päiväkodin perustamisesta tai lakkauttamisesta.
Kasvatus- ja koulutuslautakunta 14.04.2026 § 134
Päätös
Kasvatus- ja koulutuslautakunta päätti panna asian pöydälle.
Käsittely
Kasvatus- ja koulutuslautakunta päätti yksimielisesti Shawn Huffin ehdotuksesta panna asian pöydälle seuraavaan kokoukseen.
24.03.2026 Pöydälle
Esittelijä
Lisätiedot
Ulla Manninen, projektiarkkitehti
puhelin: 310 22493, ulla.k.manninen@hel.fi
Eeva Tiihonen, varhaiskasvatuksen aluepäällikkö
puhelin : 0503365725, eeva.tiihonen@hel.fi
Katja Verta, perusopetuksen aluepäällikkö
puhelin: 0406433821, katja.verta@hel.fi
Detta beslut publicerades 12.05.2026
MUUTOKSENHAKUKIELTO
Pöytäkirjan 149, 150, 151, 152, 155, 156, 160 (a.), 161, 162, 163 ja 164 §:t.
Tähän päätökseen ei saa hakea muutosta, koska päätös koskee asian valmistelua tai täytäntöönpanoa.
Sovellettava lainkohta: Kuntalaki 136 §
OHJEET OIKAISUVAATIMUKSEN TEKEMISEKSI
Pöytäkirjan 154, 157, 158, 159, 160 (b. ja c. ja d.) §:t.
Tähän päätökseen tyytymätön voi tehdä kirjallisen oikaisuvaatimuksen. Päätökseen ei saa hakea muutosta valittamalla tuomioistuimeen.
Oikaisuvaatimusoikeus
Oikaisuvaatimuksen saa tehdä
- se, johon päätös on kohdistettu tai jonka oikeuteen, velvollisuuteen tai etuun päätös välittömästi vaikuttaa (asianosainen)
- kunnan jäsen.
Oikaisuvaatimusaika
Oikaisuvaatimus on tehtävä 14 päivän kuluessa päätöksen tiedoksisaannista.
Fyysisesti tai postitse toimitetun oikaisuvaatimuksen on saavuttava Helsingin kaupungin kirjaamoon määräajan viimeisenä päivänä ennen kirjaamon aukioloajan päättymistä. Sähköisesti toimitetun oikaisuvaatimuksen on saavuttava Helsingin kaupungin kirjaamoon määräajan viimeisenä päivänä.
Mikäli päätös on annettu tiedoksi postitse, asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, seitsemän päivän kuluttua kirjeen lähettämisestä. Kunnan jäsenen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon seitsemän päivän kuluttua siitä, kun pöytäkirja on nähtävänä yleisessä tietoverkossa.
Mikäli päätös on annettu tiedoksi sähköisenä viestinä, asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, kolmen päivän kuluttua viestin lähettämisestä.
Tiedoksisaantipäivää ei lueta oikaisuvaatimusaikaan. Jos oikaisuvaatimusajan viimeinen päivä on pyhäpäivä, itsenäisyyspäivä, vapunpäivä, joulu- tai juhannusaatto tai arkilauantai, saa oikaisuvaatimuksen tehdä ensimmäisenä arkipäivänä sen jälkeen.
Oikaisuvaatimusviranomainen
Viranomainen, jolle oikaisuvaatimus tehdään, on Helsingin kaupungin kasvatus- ja koulutuslautakunta.
Oikaisuvaatimusviranomaisen asiointiosoite on seuraava:
Suojattu sähköposti: https://securemail.hel.fi/
Käytäthän aina suojattua sähköpostia, kun lähetät henkilökohtaisia tietojasi.
Muistathan asioinnin yhteydessä mainita kirjaamisnumeron (esim. HEL 2021-000123), mikäli asiasi on jo vireillä Helsingin kaupungissa.
Sähköpostiosoite: | helsinki.kirjaamo@hel.fi |
Postiosoite: | PL 10 |
00099 HELSINGIN KAUPUNKI | |
Käyntiosoite: | Pohjoisesplanadi 11-13 |
Puhelinnumero: | 09 310 13700 |
Kirjaamon aukioloaika on maanantaista perjantaihin klo 08.15–16.00.
Oikaisuvaatimuksen muoto ja sisältö
Oikaisuvaatimus on tehtävä kirjallisena. Myös sähköinen asiakirja täyttää vaatimuksen kirjallisesta muodosta.
Oikaisuvaatimuksessa on ilmoitettava
- päätös, johon oikaisuvaatimus kohdistuu
- miten päätöstä halutaan oikaistavaksi
- millä perusteella päätöstä halutaan oikaistavaksi
- oikaisuvaatimuksen tekijä
- millä perusteella oikaisuvaatimuksen tekijä on oikeutettu tekemään vaatimuksen
- oikaisuvaatimuksen tekijän yhteystiedot
Pöytäkirja
Päätöstä koskevia pöytäkirjan otteita ja liitteitä lähetetään pyynnöstä. Asiakirjoja voi tilata Helsingin kaupungin kirjaamosta.