Valtuustoaloite, kotiopetuksen valvonnan kehittäminen Helsingissä

HEL 2026-004202
Ärendet har nyare handläggningar

Kasvatus- ja koulutuslautakunnan lausunto kaupunginhallitukselle valtuutettu Nita Austeron aloitteesta kotiopetuksen valvonnan kehittämisestä Helsingissä

Ärende 23. / 370 §

Päätös

Kasvatus- ja koulutuslautakunta päätti panna asian pöydälle.

Käsittely

Kasvatus- ja koulutuslautakunta päätti yksimielisesti panna asian pöydälle Minna Salmisen ehdotuksesta.

Kasvatus- ja koulutuslautakunta antaa kaupunginhallitukselle seuraavan lausunnon Nita Austeron ja 24 muun allekirjoittaneen liitteenä olevasta aloitteesta kotiopetuksen valvonnan kehittämisestä Helsingissä:

Aloitteessa esitetään, että Helsingin kaupunki selvittää mahdollisuudet kehittää kotiopetuksen valvontaa. Selvityksessä tulisi tarkastella erityisesti:

  • miten lapsen oma näkemys ja kokemus oppimisesta sekä arjesta tulevat esiin valvonnassaolisiko valvontatilaisuuksiin mahdollista sisällyttää lapsen ikä ja kehitystaso huomioiden myös keskustelu opettajan ja lapsen välillä ilman huoltajan läsnäoloaolisiko opettajilla mahdollisuus vierailla kotiopetusta järjestävissä ryhmissä tai ns. kotiopetuskouluissa osana valvontaamiten kotiopetuksessa olevien lasten määrä ja kehitys Helsingissä on muuttunut viime vuosinamillaisin keinoin kunta voisi vahvistaa valvonnan tietopohjaa ja varmistaa, että kotiopetuksessa olevien lasten hyvinvointi ja oppiminen tulevat riittävästi arvioiduiksi.

Kotiopetuksen valvonta

Oppivelvollisuuslain mukaan Suomessa vakituisesti asuvat lapset ovat oppivelvollisia. Oppivelvollisuuden suorittamisesta perusopetuksessa säädetään perusopetuslain 26 §:n 1 momentissa. Kyseinen säännös koskee ns. lasten perusopetukseen osallistumista. Suomessa ei ole koulupakkoa, vaan oppivelvollisen voi siirtää huoltajan ilmoituksella kotiopetukseen. Tällöin oppivelvollisuuslain 9 §:n mukaan huoltaja on vastuussa oppivelvollisen opintojen edistymisestä. Saman lain 14 §:n 2 momentin mukaan asuinkunnan tulee ohjata ja valvoa kotiopetusoppilaiden oppivelvollisuuden suorittamista.

Helsingissä perusopetusikäisten lasten kotiopetuksen valvontaa on kehitetty viimeisen kolmen vuoden aikana määrätietoisesti. Keskitettyä valvontaa hoitaa kuusi asiantuntijaopettajaa. He järjestävät vuosittain jokaisen kotiopetusoppilaan kanssa tilaisuuden, jossa tarkastellaan erilaisten näyttöjen avulla, onko oppilas suorittanut vuosiluokkansa tavoitteet hyväksytysti ja voiko hän siirtyä seuraavalle vuosiluokalle. Suorituksia ei arvioida erikseen, eikä oppilas saa lukuvuositodistusta.

Jos oppilas haluaa, hän voi suorittaa perusopetuksen oppimääriä erityisessä tutkinnossa. Kotiopetuksen asiantuntijaopettajat toteuttavat erityisen tutkinnon kuulustelut ja arvioivat ne. Erityinen tutkinto vastaa päättöarviointia, ja jos oppilas on suorittanut koko perusopetuksen oppimäärän erityisessä tutkinnossa, vastaa tästä saatu todistus päättötodistusta.

Kotiopetusoppilaiden määrä Helsingissä

Helsingissä kotiopetusoppilaiden määrä on pysynyt viime vuodet melko tasaisena. Valtakunnallista Vipunen-tilastoaineistoa tarkastelemalla vaikuttaisi siltä, että Helsingissä kotiopetuksessa olevien oppilaiden määrä on suuressa kasvussa. Tämä johtuu siitä, että Helsingissä toimii useita ns. epävirallisia kouluja, joilla ei ole perusopetuksen järjestämislupaa ja joiden oppilaat ovat kaikki kotiopetuksessa. Nämä oppilaat eivät ole näkyneet Vipusen tilastoissa ennen vuotta 2024. Edelleenkään Vipusen tilastoissa ei näy aivan kaikkia kotiopetuksessa olevia oppilaita, sillä kaikki eivät ole täyttäneet kotiopetusilmoitusta, vaikka laki tätä vaatii. Oppivelvollisuuden valvonnan yksikkö jatkaa työskentelyä asian parantamiseksi.

Kaupungin oman tilastoinnin mukaan kotiopetusoppilaiden määrä on kehittynyt seuraavasti:

Vuosi Kotiopetuksessa olevien määrä

2020 205 (0,38 % Helsingin perusopetuksen oppilaista)
2021 184 (0,33 %)
2022 161 (0,29 %)
2023 198 (0,35 %)
2024 192 (0,33 %)
2025 207 (0,35 %)
2026 215 (0,37 %)

Kotiopetusoppilaiden näkemysten ja kokemusten huomioiminen

Aloitteessa pyydettiin tekemään selvitys, miten kotiopetusoppilaan oma näkemys ja kokemus oppimisesta sekä arjesta tulevat esiin valvonnassa. Koska valvonta kohdistuu oppilaiden osaamisen sisältöihin, ei siinä käydä läpi oppilaiden näkemyksiä tai kokemuksia oppimisesta tai arjesta. Tällaisten asioiden lisääminen valvontaan vaatisi lisäresurssia ja sen tulisi perustua lainsäädäntöön. Oppilaan näkemyksien kerääminen ei myöskään voisi vaikuttaa hänen arviointiinsa, joten tällä tiedolla ei olisi sen osalta merkitystä.

Valvontatilaisuus ilman huoltajan läsnäoloa

Aloitteessa pyydettiin ottamaan selvää, olisiko valvontatilaisuuksiin mahdollista sisällyttää lapsen ikä ja kehitystaso huomioiden myös keskustelu opettajan ja lapsen välillä ilman huoltajan läsnäoloa.

Kuten edellä on todettu, valvonta kohdistuu varsinaisesti oppilaiden osaamisen sisältöihin. Lisäksi huoltaja on vastuussa oppilaan opintojen edistymisestä. Siten valvontatilaisuudessa korostuu yhteistyön tärkeys, eikä voimassa olevan lainsäädännön perusteella ole mahdollista velvoittaa huoltajan poistumista tilasta valvovan opettajan käydessä keskustelua oppilaan kanssa. Opettajalla on kuitenkin aina velvollisuus tehdä lastensuojelulain mukainen lastensuojeluilmoitus, jos oppilaasta syntyy huoli.

Valvontatilaisuudet ns. epävirallisissa kouluissa

Aloitteessa pyydettiin myös selvitykseen tieto, olisiko opettajilla mahdollisuus vierailla kotiopetusta järjestävissä ryhmissä tai epävirallisissa kouluissa osana valvontaa.

Epäviralliset koulut ovat yhdistyksiä tai yrityksiä, jotka järjestävät kotiopetusoppilaille opetusta koulumaisessa ympäristössä. Niillä ei ole koulutuksen järjestämislupaa eivätkä ne voi antaa virallisia todistuksia. Näitä toimijoita kutsutaan toisinaan "kotiopetuskouluiksi", mutta selkeyden vuoksi Helsingin kaupungin käytäntönä on käyttää termiä "epävirallinen koulu".

Aloitteessa esitetyn kaltaisia vierailuja toteutetaan jo nykyisin. Tutkivat opettajat tekevät yhteistyötä joidenkin epävirallisten koulujen kanssa, ja näiden oppilaiden valvontatilaisuuksia järjestetään tällöin epävirallisten koulujen tiloissa. Kaikki epäviralliset koulut eivät toistaiseksi ole lähteneet mukaan tällaiseen yhteistyöhön, mutta kasvatuksen ja koulutuksen asiantuntijat jatkavat keskusteluja yhteistyömahdollisuuksien kehittämiseksi.

Valvonnan tietopohjan vahvistaminen

Aloitteessa haluttiin myös selvittää, millaisin keinoin kunta voisi vahvistaa valvonnan tietopohjaa ja varmistaa, että kotiopetuksessa olevien lasten hyvinvointi ja oppiminen tulevat riittävästi arvioiduiksi.

Valvonnan tietopohjaa olisi mahdollista kehittää tilastoimalla myös tietoa kotiopetusoppilaiden koulutuspolun jatkumisesta peruskoulun jälkeen. Tämän toteuttaminen lisäisi oppivelvollisuuden valvonnan yksikön työmäärää ja vaatisi lisäresursseja, joita toimialalle ei ole osoitettu.

Jos tutkivan opettajan valvontakäynnin aikana nousee epäilys, että oppivelvollisen hyvinvointi on vaarassa, on hänellä velvollisuus tehdä asiasta lastensuojeluilmoitus. Muuten kotiopetuksessa olevien oppivelvollisten hyvinvointia ei arvioida erikseen. Tällainen työ ei olisi lain mukaista eikä sitä siksi voida velvoittaa tehtäväksi.

Kotiopetuksessa olevien lasten oppimisen arviointi suoritetaan lain puitteissa jo tällä hetkellä. Riittävä arviointi toteutuu, kun oppivelvollisen katsotaan omaavan vähintään välttävät tiedot ja taidot oppiaineessa. Nykyinen lainsäädäntö ei anna mahdollisuuksia kehittää valvontaa tätä laajemmaksi.

Kotiopetustiimin luominen yhtenäisti kotiopetusoppilaiden oppimisen valvontaa ja arviointia sekä teki erityisen tutkintojen suorittamisesta johdonmukaista. Kotiopetusoppilaiden oppimisen arvioinnin voidaankin nähdä olevan Helsingissä riittävällä tasolla.

Yhteenveto

Kotiopetusoppilaiden määrässä ei ole tapahtunut suuria muutoksia viime vuosina. Kotiopetuksessa olevien oppivelvollisten oppivelvollisuuden suorittamisen arviointia ja valvontaa on Helsingissä kehitetty viime vuosina systemaattisesti, ja toiminta on nykyisin vakiintunutta sekä hyvällä tasolla. Kotiopetusta säädellään lain tasolla vain vähän, mikä rajoittaa kunnan toimintamahdollisuuksia kotiopetuksen valvonnassa. Kotiopetuksessa olevien oppivelvollisten osalta kunta valvoo, onko vuosiluokan sisällöt suoritettu hyväksytysti, mutta tämän lisäksi laki ei anna mahdollisuutta oppimisen muuhun arviointiin. Kotiopetusta valvovat opettajat tekevät tarvittaessa lastensuojeluilmoituksen, mikäli oppivelvollisen hyvinvoinnista syntyy huoli.

Kaupunginhallitus on pyytänyt kasvatus- ja koulutuslautakunnalta lausuntoa Nita Austeron ja 24 muun allekirjoittaneen kotiopetuksen valvonnan kehittämistä koskevasta aloitteesta 8.9.2026 mennessä.

Hallintosäännön 30 luvun 11 §:n mukaan kaupunginhallituksen on osoitettava aloite vastattavaksi sille lautakunnalle tai johtokunnalle, jonka toimivaltaan tai jonka alaisen viranomaisen toimivaltaan aloitteessa esitetty toimenpide kuuluu. Kaupunginvaltuuston, kaupunginhallituksen ja suoraan kaupunginhallituksen alaisen viranomaisen toimivaltaan kuuluvia toimenpiteitä koskevat aloitteet jäävät kaupunginhallituksen vastattavaksi.

Detta beslut publicerades 09.09.2026

MUUTOKSENHAKUKIELTO

Tähän päätökseen ei saa hakea muutosta, koska päätös koskee asian valmistelua tai täytäntöönpanoa.

Sovellettava lainkohta: Kuntalaki 136 §

Föredragande

Namn
Satu Järvenkallas

Titel
Kasvatuksen ja koulutuksen toimialajohtaja

Mer information

Namn
Antti Värtö

Titel
Pedagoginen asiantuntija