Hankinta, liikennevalojen keskusohjausjärjestelmä, kaupunkiympäristön toimiala
Hankintaoikaisuvaatimus kilpailutuksesta koskien liikennevalojen keskusohjausjärjestelmän hankintaa
Päätös
Kaupunkiympäristölautakunta päätti hylätä Kapsch TrafficCom AB:n tekemän hankintaoikaisuvaatimuksen liikennevalojen keskusohjausjärjestelmän hankintaa koskevasta kilpailutuksesta.
Hankintaoikaisuvaatimuksessa ei ole esitetty sellaisia perusteita, joiden perusteella kilpailutuksen hankinta-asiakirjoja tulisi muuttaa.
Päätös on ehdotuksen mukainen.
Hankintaoikaisuvaatimuksen käsittelyn edellytykset
Julkisista hankinnoista ja käyttöoikeussopimuksista annetun lain (1397/2016, hankintalaki) 132 §:ssä säädetään hankintaoikaisun tekemisestä. Sen mukaan hankintayksikkö voi itse poistaa virheellisen päätöksensä tai peruuttaa muun hankintamenettelyssä tehdyn ratkaisun, jolla on oikeudellisia vaikutuksia ehdokkaiden tai tarjoajien asemaan, ja ratkaista asian uudelleen (hankintaoikaisu), jos päätös tai muu hankintamenettelyssä tehty ratkaisu perustuu lain soveltamisessa tapahtuneeseen virheeseen tai jos asiaan on tullut sellaista uutta tietoa, joka voi vaikuttaa päätökseen, ratkaisuun tai hankintasopimuksen tekemisen edellytyksiin.
Hankintalain 133 §:n mukaan hankintayksikkö voi ottaa hankintaoikaisun käsiteltäväkseen omasta aloitteestaan tai asianosaisen vaatimuksesta. Asianosaisen on esitettävä vaatimus 14 päivän kuluessa siitä, kun asianosainen on saanut tiedon hankintayksikön päätöksestä tai muusta hankintamenettelyssä tehdystä ratkaisusta.
HEL 2026-004283 hankintailmoitus ja tarjouspyyntö julkaistiin 20.05.2026 ja tarjousten vastaanottamisen määräaika oli 11.08.2026.
Kapsch TrafficCom AB on tehnyt hankinnasta hankintayksikölle hankintaoikaisuvaatimuksen. Hankintaoikaisuvaatimus on saapunut 9.7.2026. Koska oikaisuvaatimuksen kohteena on itse kilpailutukseen liittyvät hankinta-asiakirjat, on oikaisua tullut hakea tarjousajan puitteissa. Näin ollen hankintaoikaisuvaatimus on tehty määräajassa. Hankintaoikaisuvaatimus on tämän asian liitteenä 1.
Hankintamenettely
Liikennevalojen keskusohjausjärjestelmän hankinnasta julkaistiin EU-hankintailmoitus. Kilpailutus perustuu Helsingin kaupunkiympäristön toimialan 20.05.2026 päivättyyn tarjouspyyntöön HEL 2026-004283. Hankinta on toteutettu julkisista hankinnoista ja käyttöoikeussopimuksista annetun lain (1397/2016) mukaisena avoimena menettelynä. Kysymyksessä on EU-kynnysarvon ylittävä palveluhankinta.
Hankintaoikaisuvaatimus
Hankintaoikaisuvaatimuksen tekijä Kapsch TrafficCom AB vaatii, että hankintayksikkö muuttaa tarjouspyyntöään siten, että projektipäällikön RSMP-rajapintakokemusta koskeva pätevyysvaatimus poistettaisiin. Hankinta-asiakirjoissa projektipäälliköltä on edellytetty toimimista projektipäällikkönä tai vastuuhenkilönä sellaisessa liikennevalojen ohjaus- ja valvontajärjestelmän toimituksessa, jossa liikennevalojen ohjaimet on liitetty RSMP-rajapinnan kautta. Hankintaoikaisuvaatimuksen tekijän mukaan tämän vaatimuksen säilyttäminen on Suomen julkisten hankintojen lain vastaista, koska se ei liity riittävällä tavalla projektipäällikön roolin varsinaiseen sisältöön, on suhteeton sen johtamistehtävän kannalta, jota sen on tarkoitus todentaa, ja rajoittaa tarpeettomasti kilpailua.
Kapsch TrafficCom AB perustelee väitettään seuraavilla argumenteilla:
1) RSMP-vaatimus ei arvioi projektipäällikön rooliin tarvittavaa todellista pätevyyttä. Suomen julkisten hankintojen lain mukaan kelpoisuusvaatimusten on liityttävä hankinnan kohteeseen ja oltava oikeasuhteisia siihen, mikä on tarpeen tarjoajan kyvyn arvioimiseksi suorittaa sopimus. Laki edellyttää lisäksi, että hankintaviranomaiset kohtelevat taloudellisia toimijoita tasapuolisesti ja syrjimättömästi sekä toimivat oikeasuhteisuuden periaatteen mukaisesti.
2) Vaatimus rajoittaa kilpailua sulkemalla pois vertailukelpoisen ja asiaankuuluvan kokemuksen.
3) Tekninen pätevyys ja asiantuntemus on jo huomioitu muualla hankinta-asiakirjoissa.
4) Vähemmän rajoittava sanamuoto saavuttaisi saman oikeutetun tavoitteen.
5) RSMP-vaatimuksella on alueellinen markkinapoikkeama, ja se suosii siten epäoikeudenmukaisesti tarjoajia, joilla on aiempaa kokemusta pohjoismaisista projekteista.
Asianosaisten kuuleminen
Hallintolain 34.1 §:n mukaan asianosaiselle on ennen asian ratkaisemista varattava tilaisuus lausua mielipiteensä asiasta sekä antaa selityksensä sellaisista vaatimuksista ja selvityksistä, jotka saattavat vaikuttaa asian ratkaisuun. Saman pykälän 2 momentin 5 kohdan mukaan asian saa ratkaista asianosaisia kuulematta jos hyväksytään vaatimus, joka ei koske toista asianosaista tai kuuleminen on muusta syystä ilmeisen tarpeetonta.
Kaikki tarjouksen jättäneet yritykset ovat täyttäneet kyseisen pätevyysvaatimuksen, ja vaatimus on hankinnan onnistuneen toteutumisen kannalta täysin välttämätön. Näin ollen asiassa on ilmeisen tarpeetonta kuulla tarjouksen jättäneitä yrityksiä.
Sovellettavat säännökset
Hankintalain 86.1 §:n mukaan hankintayksikkö voi asettaa vaatimuksia, joilla varmistetaan, että ehdokkailla ja tarjoajilla on tarvittavat henkilöstö- ja tekniset voimavarat ja kokemusta hankintasopimuksen toteuttamiseksi hankintayksikön edellyttämällä tasolla. Hankintayksikkö voi vaatia, että riittävä kokemus osoitetaan viittaamalla aiemmin toteutettuihin sopimuksiin.
Hankintaoikaisuvaatimuksessa esitettyjen väitteiden arviointia
Kokemus RSMP-protokollaa tukevan järjestelmän toimittamisesta projektinjohtotasolla on hankinnan onnistuneen toteutumisen kannalta välttämätöntä, koska RSMP-protokollatuki on keskeinen osa Helsingin kaupungin liikennevalojärjestelmän kehittymistä monitoimijaympäristöksi. Tämä toimintaympäristö edellyttää liikennevalojen ohjaus- ja valvontajärjestelmätoimittajan vastuuhenkilöiltä sujuvaa ja teknisesti asiantuntevaa yhteistyötä muiden liikennevalojärjestelmän toimijoiden kanssa. RSMP-protokollan tuntemus ja sen toimintaperiaatteiden ymmärtäminen muodostavat keskeisen perustan tälle yhteistyölle.
Projektipäällikön keskeinen tehtävä on vastata teknisten ja toiminnallisten vaatimusten mukaisen järjestelmän toimittamisesta sovitussa aikataulussa, mistä syystä projektipäällikön RSMP-kokemuksen vaatimiselle on selkeät perusteet. Projektipäällikön vastuussa onnistuminen edellyttää mm. teknisten ja toiminnallisten vaatimusten täyttymisen varmistamista, aikataulun hallintaa sekä teknisesti haastavien tilanteiden koordinointia. Lisäksi tilaajan suunnitelmana on siirtyä palveluvaiheen aikana RSMP-protokollan valmisteilla olevan version 4.x käyttöön, missä prosessissa toimittajan projektipäällikön RSMP-protokollan tuntemus on katsottu tärkeäksi.
Hankinnan vaatimuksissa määriteltyjen roolien mukaisesti tarjoajille on annettu mahdollisuus jakaa edellä kuvatut projektin johtamiseen liittyvät vastuut kahden henkilön kesken. Projektikoordinaattorilta edellytetään suomen kielen taitoa, ja hänen tehtävikseen on hankinnan vaatimuksissa määritelty erityisesti asiakasrajapinnassa toimiminen sekä sidosryhmäyhteistyö. Projektipäällikön vastuulle jää vastaavasti kokonaisvastuu teknisten ja toiminnallisten vaatimusten mukaisen järjestelmätoimituksen johtamisesta ja onnistumisesta.
Eri markkina-alueilta tulevien tarjoajien tasapuolisen kohtelun näkökulmasta huomionarvoista on, että itse järjestelmätuotteelta ei ole edellytetty RSMP-protokollan mukaista referenssiä, eikä projektipäälliköltä ole edellytetty suomen kielen taitoa. Näillä määrittelyillä on pyritty avaamaan mahdollisuuksia tarjouskilpailuun osallistumiselle Suomen ja Pohjoismaiden markkinan ulkopuolisille toimijoille.
Vasta-argumentit Kapsch TrafficCom AB:n yksilöityihin väitteisiin:
1) Projektipäälliköltä ei ole edellytetty RSMP-protokollan yksityiskohtaista teknistä osaamista, vaan referenssiä projektipäällikön tai vastuuhenkilön asemassa tehdystä toimeksiannosta, jossa on liitetty ohjauskojeita ohjaus- ja valvontajärjestelmään RSMP-protokollaa käyttäen. Vaatimuksen tavoitteena on, että projektipäälliköllä on RSMP-protokollasta ja sen rajoitteista osaaminen sillä tasolla, mitä projektin johtaminen edellyttää.
Todettakoon myös, että Kapsch TrafficCom AB:n perusteluihin sisältynyt erittely projektipäällikön keskeisistä tehtävistä ei vastaa hankinta-asiakirjoissa esitettyä.
2) Vaatimus projektipäällikön RSMP-kokemuksesta on välttämätön hankinnan sujuvan toteutumisen varmistamiseksi ottaen huomioon hankinnan erityispiirteet. Kapsch TrafficCom AB:n vaatimuksen mukainen projektipäällikön pätevyysvaatimus ei olisi riittävä takaamaan hankinnan onnistuneen toimituksen edellyttämää teknistä valmiutta projektin johdolta.
3) Vain projektipäälliköltä on edellytetty kokemusta RSMP-protokollaa käyttävistä toteutuksista. Mikäli kyseinen pätevyysvaatimus poistettaisiin, ei RSMP-protokollatuntemusta vaadittaisi lainkaan. Koska RSMP-protokollan hyödyntäminen on olennainen ja keskeinen osa hankintaa, ei asiaa siis ole tältä osin huomioitu muualla hankinta-asiakirjoissa, vaan projektipäällikköä koskeva pätevyysvaatimus on välttämätön osa hankintaa.
4) Projektipäällikön RSMP-kokemus on välttämätön vaatimus riittävän kokemuksen ja osaamisen omaavan toimittajan varmistamiseksi.
5) RSMP-protokolla on vakiintunut Suomessa alan standardiksi. Se on myös laajalti käytössä muissa Pohjoismaissa ja sen käyttöönotto valmistellaan myös muualla Euroopassa. Lisäksi RSMP-protokollaa on käytetty yksittäisissä hankkeissa esimerkiksi Etelä-Amerikassa. RSMP-protokollaa ei objektiivisesti tarkastellen voida pitää alueellisena markkinapoikkeamana.
Hankintayksikkö ei ole vaatinut tarjottavalta järjestelmätuotteelta RSMP-protokollan mukaista toimitusreferenssiä, mikä mahdollistaa hankintaan osallistumisen myös sellaisilla tuotteilla, joita ei ole toimitettu aiemmin Pohjoismaiden markkinoille.
Johtopäätökset
Hankinta-asiakirjat on laadittu hankintalain mukaisesti. Tarjouspyyntö on laadittu suhteellisuusperiaatetta noudattaen, eikä se johda tarjoajien epätasa-arvoiseen kohteluun. Projektipäällikölle asetettu RSMP-protokollaa koskeva pätevyysvaatimus on keskeinen ja välttämätön edellytys hankinnan onnistuneen toteutumisen varmistamiseksi. Vaatimus ei aseta tarjoajia hankintalain vastaisella tavalla eriarvoiseen asemaan eikä se ole hankinnan kohde ja sen erityispiirteet huomioon ottaen kohtuuton. Edellä esitetyillä perusteilla Kapsch TrafficCom AB:n tekemä hankintaoikaisuvaatimus ei anna aihetta muuttaa hankinta-asiakirjoissa asetettuja kelpoisuusvaatimuksia.
Toimivalta
Helsingin kaupungin hallintosäännön 19 luvun 4 §:n mukaan lautakunnan, sen jaoston ja sen alaisen viranomaisen päätöksestä tehdyn hankintaoikaisun käsittelee lautakunta. Näin ollen kaupunkiympäristölautakunta on toimivaltainen käsittelemään hankintaoikaisuvaatimuksen.
Detta beslut publicerades 24.09.2026
MUUTOKSENHAKUKIELTO
Tähän päätökseen ei saa hakea muutosta.
Sovellettava lainkohta: Laki julkisista hankinnoista ja käyttöoikeussopimuksista 134 § 1 mom, 163 §.