Määrärahan myöntäminen, 2026 hankkeet, kaupunkiympäristön toimiala

HEL 2026-004744
Ärendet har nyare handläggningar

Määrärahan myöntäminen vuodelle 2026 käynnissä oleville kaupunkiympäristön toimialan hankkeille

§ 32

Päätös

Strategiajohtaja päätti, että keskitettyyn hanketoimintaan varatusta määrärahasta talousarviokohdasta 1 50 04 voidaan myöntää Helsingin kaupungin kaupunkiympäristön toimialalle käynnissä oleviin hankkeisiin yhteensä enintään 1 640 484 euroa käytettäväksi vuonna 2026. Myönnetylle määrärahalle saadaan tukea arviolta 1 259 907 euroa.

Määrärahaa myönnetään hankkeittain seuraavasti:  

 

Päätöksen perustelut

GreenInCities (HEL 2023-00537) on espanjalaisen The Institute for Advanced Architecture of Catalonian (IAAC) vetämä iso kansainvälinen hanke, jossa on mukana yhteensä 27 partneria 12 eri Euroopan maasta. Helsingin osatoteutuksesta vastaavat Helsingin kaupunki ja Forum Virium Helsinki. Hanke saa rahoitusta EU:n Horizon Europe -ohjelmasta. Hankkeen kokonaiskustannukset ovat noin 12 000 000 euroa, jotka saatava tuki kattaa kokonaisuudessaan. Helsingin kaupungin partneriosuus on koko hankkeen ajalta 624 500 euroa. Vuoden 2026 osalta Helsingin osahankkeen arvioidut kustannukset ovat enintään 190 000 euroa, jotka saatava tuki kattaa kokonaisuudessaan. 

Energiapalvelumalli alueille (ENPA) (HEL 2023-004729) on Helsingin kaupungin vetämä ryhmähanke, jossa mukana ovat myös Espoon ja Vantaan kaupungit sekä Metropolia Ammattikorkeakoulu. Hanke saa EAKR-rahoitusta pääkaupunkiseudun innovaatiotoiminnan ekosysteemisopimuksen kautta. Ryhmähankkeen kokonaisbudjetti on yhteensä 924 043 euroa, josta tuki kattaa 60 prosenttia eli 554 425 euroa. Helsingin kaupungin osalta hankesuunnitelmaan kirjatut hankkeen kokonaiskustannukset ovat 272 488 euroa, josta tuen osuus on 163 492 euroa ja omarahoitusosuus on 108 996 euroa. Hanke on toteutunut projektisuunnitelman mukaisesti toimenpiteiden osalta, mutta rahoittajalta saatava osuus on jäämässä suunniteltua pienemmäksi, koska henkilöstömenot ovat kasvaneet palkankorotusten takia odotettua suuremmaksi ja koska laskutettavia tunteja on kertynyt vähäisempi määrä, joka osaltaan on vähentänyt myös flat rate -osuuden määrää. Siten on syntynyt tarvetta kasvattaa keskitetystä hankemäärärahasta katettavaa omarahoitusosuuden määrää 15 000 eurolla siten, että se on koko hankkeen ajalta yhteensä 123 996 euroa. Vuoden 2026 osalta Helsingin osahankkeen arvioidut kustannukset ovat enintään 84 411 euroa, josta tuki kattaa noin 37 863 euroa. Siten kaupungin omarahoitusosuudeksi jää 46 548 euroa.

Rethinking plastics in a sustainable circular economy (PlastLIFE) -hanke (HEL 2022-003037) on laaja, Suomen ympäristökeskus SYKEn vetämä kansallinen yhteistyöhanke, johon Helsingin kaupunki osallistuu partnerina. Konsortiossa ovat mukana lisäksi Aalto-yliopisto, Helsingin kaupunki, Jyväskylän yliopisto, Karelia-ammattikorkeakoulu, Kuljetusliike Vaahterinen Oy, LAB-ammattikorkeakoulu, Lapin yliopisto, Luonnonvarakeskus (Luke), LUT-yliopisto, Muovipoli Oy, Oy Orthex Finland Ab, Pidä Saaristo Siistinä ry, Plastone Oy, Suomen Biokierto ja Biokaasu ry sekä Turun yliopisto. Pääosin hankkeen rahoitus tulee EU:n LIFE-ohjelmasta. Hankkeen kokonaiskustannusarvio on noin 20 miljoonaa euroa, josta EU-tuen osuus on noin 12 miljoonaa euroa. Helsingin osuuden kustannusarvio on 477 434 euroa, josta 79 900 euroa katetaan kaupunkiympäristön toimialan henkilöstön virkatyöllä. Loput kustannuksista eli 397 534 euroa varaudutaan kattamaan keskitetyn hanketoiminnan talousarviokohdalta 1 50 04. Saatava EU-tuki kattaa kuluista enintään 238 520 euroa, jolloin keskitetystä hanketoiminnasta katettavaksi omarahoitusosuudeksi jää 159 014 euroa.  Vuoden 2026 osalta Helsingin osuuden arvioidut kustannukset ovat enintään 202 000 euroa, joista saatava tuki kattaa arviolta 121 200 euroa. Siten kaupungin omarahoitusosuudeksi jää 80 800 euroa.

Food waste ecosystem – ruokahävikin vähentäminen ja hävikkiruoan hyödyntäminen (HEL 2022-010861) on Vantaan kaupungin vetämä ryhmähanke, johon Helsingin kaupunki, Laurea ammattikorkeakoulu sekä Luonnonvarakeskus osallistuvat osatoteuttajina.  Hankkeen kokonaiskustannukset ovat noin 1 187 471 euroa, josta EU-tuen määrä on enintään 712 482 euroa. Helsingin kaupungin osahankkeen kustannusarvio on 248 073 euroa, josta tuen osuus on 148 844 euroa. Helsingin omarahoitusosuudeksi jää siten 99 229 euroa. Vuoden 2026 osalta Helsingin osuuden arvioidut kustannukset ovat enintään 21 846 euroa, josta tuki kattaa noin 12 891 euroa. Siten kaupungin omarahoitusosuudeksi jää 8 595 euroa.

Systemic Heat Shift (HEL 2024-003678) on Helsingin kaupungin vetämä pilottihanke, joka rahoitetaan EU:n NetZeroCities Pilot Cities -hankkeesta. Helen osallistuu hankkeeseen partnerina. Hankkeen suunnitellut kokonaiskustannukset ovat 600 000 euroa, josta Helsingin kaupungin osuus on 390 000 euroa. Hankkeessa on 100 prosentin tuki. Vuoden 2026 osalta Helsingin osahankkeen kustannukset ovat enintään 300 000 euroa, jotka saatava tuki kattaa kokonaisuudessaan.

Meta-Analysis Driven Logistics Emission Solutions through Stakeholder Collaboration (MADLESS) (HEL 2024-013215) on Helsingin Kaupungin koordinoima hanke, joka on saanut rahoituksen EU:n Horizon Net Zero Cities Enabling City Transformation -ohjelmasta. Partnerina hankkeeseen osallistuu myös Tampereen yliopiston liikenteen tutkimuskeskus Verne. Hankkeen kokonaiskustannukset ovat noin 586 148 euroa, josta EU-tuen osuus on 100 prosenttia. Helsingin kaupungin hankeosuuden budjetti on noin 390 523 euroa. Vuoden 2026 osalta Helsingin osuuden arvioidut kustannukset ovat enintään 235 164 euroa, jotka tuki kattaa kokonaisuudessaan.

ChemClimCircle2 (HEL 2024-008054) on Interreg Baltic Sea Region -ohjelmasta rahoitettu kansainvälinen hanke, jota Liettuan kansallinen hankintayksikkö (Viešųjų pirkimų tarnyba, Public Procurement Office of Lithuania) koordinoi ja johon Helsingin kaupunki sekä usea muu Itämeren alueen kaupunki ja toimija osallistuu partnereina. Hankkeen kokonaiskustannukset ovat noin 4 287 093 euroa, josta EU-tuki kattaa enintään 3 429 674 euroa. Helsingin kaupungin osahankkeen budjetti on 278 531 euroa, josta EU-tuen osuus on 222 825 euroa. Lisäksi Uudenmaan liitto on myöntänyt Helsingin kaupungille kansallista vastinrahoitusta, joka kattaa enintään 70 prosenttia eli 38 994 euroa kaupungin omarahoitusosuudesta. Siten Helsingin omarahoitusosuudeksi jää 16 712 euroa. Vuoden 2026 osalta Helsingin osuuden arvioidut kustannukset ovat enintään 82 000 euroa, joista EU-tuki kattaa enintään noin 65 600 euroa ja kansallinen tuki 11 480 euroa. Kaupungin omarahoitusosuudeksi jää siten 4 920 euroa.  

Traffic Flow Data Space (HEL 2024-005983) on Porto Digitalin koordinoima pilottihanke, johon Helsingin kaupunki osallistuu partnereina Amsterdamin kaupungin sekä alankomaalaisen NDW:n (National Road Traffic Data Portal) kanssa. Pilottihanke saa rahoitusta Euroopan unionin Digital Europe Work Programme -ohjelman The European Data Space for Smart Communities (DS4SSCC) -hankkeesta. Pilottihankkeen kokonaiskustannukset ovat noin 1 895 465 euroa, josta ulkoisen tuen osuus on 50 prosenttia eli noin 947 733 euroa. Helsingin kaupungin partneriosuus on 680 486 euroa, josta tuen osuus on enintään    340 243 euroa. Helsingin omarahoitusosuudeksi jää 340 243 euroa. Vuoden 2026 osalta Helsingin osuuden arvioidut kustannukset ovat 296 263 euroa. Hankkeen tuki kattaa menoista arviolta 148 131 euroa. Kaupungin omarahoitusosuudeksi jää siten 148 132 euroa. 

REWILD (HEL 2024-011973) on Gentin kaupungin koordinoima hanke, joka on saanut rahoituksen eurooppalaisen kaupunkialoitteen (European Urban Initiative) alaisesta Innovative Actions (EUI-IA) -ohjelmasta. Partnereina mukana ovat kolme yliopistoa ja kaksi muuta ei-valtiollista toimijaa Gentistä ja Transfer-partnereina mukana ovat Helsingin kaupungin lisäksi Wrocławin kaupunki Puolasta sekä Guimarãesin kaupunki Portugalista. Hankkeen kokonaiskustannukset ovat noin 5 miljoonaa euroa. Helsingin kaupungin kokonaiskustannukset hankkeessa ovat noin 150 000 euroa, josta ulkoisen tuen osuus on 80 prosenttia eli 120 000 euroa. Helsingin omarahoitusosuudeksi jää 30 000 euroa. Vuoden 2026 osalta hankkeen Helsingin osuuden arvoidut kustannukset ovat 80 000 euroa, joista tuki kattaa 64 000 euroa. Siten omarahoitusosuudeksi jää 16 000 euroa.

Metropolitan UAM (HEL 2024-017085) on Vantaan kaupungin vetämä ryhmähanke, jossa mukana ovat Helsingin kaupungin lisäksi myös Forum Virium Helsinki sekä Teknologian tutkimuskeskus VTT omilla osahankkeillaan. Hanke saa EAKR-rahoitusta pääkaupunkiseudun innovaatiotoiminnan ekosysteemisopimuksen kautta. Koko ryhmähankkeen budjetti on yhteensä 844 735 euroa, josta tuki kattaa enintään 60 prosenttia eli 508 841 euroa. Helsingin budjettiosuus on 260 398 euroa, josta ulkoisen tuen osuus on 156 240 euroa ja omarahoituksen osuus on 104 158 euroa. Vuoden 2026 osalta Helsingin osahankkeen arvioidut kustannukset ovat enintään 148 800 euroa, joista ulkoinen tuki kattaa 89 280 euroa. Siten Helsingin kaupungin omarahoitusosuudeksi jää noin 59 520 euroa.

Hankkeille on avattu Laske-järjestelmään omat projektinumerot ja niille sovitut projektirakenneosat. Projektirakenneosat on annettu tiedoksi hankkeiden Helsingin osuuksien toimijoille. Hankkeiden kaikki menot ja niitä vastaavat tuet ja muut tulot tulee kirjata avatuille projektirakenneosille ja mahdollisuuksien mukaan samalle toteumavuodelle. Hankkeiden toteuttamisessa tulee noudattaa Helsingin kaupungin ja rahoittajan antamia sääntöjä ja ohjeita. 

Strategiajohtajan päätös on sidottu hankkeiden rahoittajilta saatujen päätösten sisältämiin tietoihin. Mikäli hankkeiden toteutuksessa tai rahoituksessa tapahtuu muutoksia, jotka vaikuttavat tähän päätökseen, tulee ne välittömästi saattaa tiedoksi tämän päätöksen tekijälle.
 

 

Toimivalta

 Kansliapäällikkö on päätöksellään 15.1.2026 § 5 jakanut osan talousarviokohdan 1 50 04 määrärahasta strategiajohtajan käytettäväksi.
 

Detta beslut publicerades 11.05.2026

OHJEET OIKAISUVAATIMUKSEN TEKEMISEKSI

Tähän päätökseen tyytymätön voi tehdä kirjallisen oikaisuvaatimuksen. Päätökseen ei saa hakea muutosta valittamalla tuomioistuimeen.

Oikaisuvaatimusoikeus

Oikaisuvaatimuksen saa tehdä

  • se, johon päätös on kohdistettu tai jonka oikeuteen, velvollisuuteen tai etuun päätös välittömästi vaikuttaa (asianosainen)
  • kunnan jäsen.
Oikaisuvaatimusaika

Oikaisuvaatimus on tehtävä 14 päivän kuluessa päätöksen tiedoksisaannista.

Fyysisesti tai postitse toimitetun oikaisuvaatimuksen on saavuttava Helsingin kaupungin kirjaamoon määräajan viimeisenä päivänä ennen kirjaamon aukioloajan päättymistä. Sähköisesti toimitetun oikaisuvaatimuksen on saavuttava Helsingin kaupungin kirjaamoon määräajan viimeisenä päivänä.

Mikäli päätös on annettu tiedoksi postitse, asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, seitsemän päivän kuluttua kirjeen lähettämisestä. Kunnan jäsenen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon seitsemän päivän kuluttua siitä, kun pöytäkirja on nähtävänä yleisessä tietoverkossa.

Mikäli päätös on annettu tiedoksi sähköisenä viestinä, asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, kolmen päivän kuluttua viestin lähettämisestä.

Tiedoksisaantipäivää ei lueta oikaisuvaatimusaikaan. Jos oikaisuvaatimusajan viimeinen päivä on pyhäpäivä, itsenäisyyspäivä, vapunpäivä, joulu- tai juhannusaatto tai arkilauantai, saa oikaisuvaatimuksen tehdä ensimmäisenä arkipäivänä sen jälkeen.

Oikaisuvaatimusviranomainen

Viranomainen, jolle oikaisuvaatimus tehdään, on Helsingin kaupunginhallitus.

Oikaisuvaatimusviranomaisen asiointiosoite on seuraava:

Suojattu sähköposti: https://securemail.hel.fi/

Käytäthän aina suojattua sähköpostia, kun lähetät henkilökohtaisia tietojasi.

Muistathan asioinnin yhteydessä mainita kirjaamisnumeron (esim. HEL 2021-000123), mikäli asiasi on jo vireillä Helsingin kaupungissa.

Sähköpostiosoite:
helsinki.kirjaamo@hel.fi
Postiosoite:
PL 10
 
00099 HELSINGIN KAUPUNKI
Käyntiosoite:
Pohjoisesplanadi 11-13
Puhelinnumero:
09 310 13700

Kirjaamon aukioloaika on maanantaista perjantaihin klo 08.15–16.00.

Oikaisuvaatimuksen muoto ja sisältö

Oikaisuvaatimus on tehtävä kirjallisena. Myös sähköinen asiakirja täyttää vaatimuksen kirjallisesta muodosta.

Oikaisuvaatimuksessa on ilmoitettava

  • päätös, johon oikaisuvaatimus kohdistuu
  • miten päätöstä halutaan oikaistavaksi
  • millä perusteella päätöstä halutaan oikaistavaksi
  • oikaisuvaatimuksen tekijä
  • millä perusteella oikaisuvaatimuksen tekijä on oikeutettu tekemään vaatimuksen
  • oikaisuvaatimuksen tekijän yhteystiedot
Pöytäkirja

Päätöstä koskevia pöytäkirjan otteita ja liitteitä lähetetään pyynnöstä. Asiakirjoja voi tilata Helsingin kaupungin kirjaamosta.

Beslutsfattare

Namn
Markus Kühn

Titel
Strategiajohtaja

Upplysningar