Ajankohtaiskatsaus 2026, Helen Oy
Helen Oy:n ajankohtaiskatsaus
Päätös
Kaupunginhallituksen konsernijaosto päätti merkitä tiedoksi Helen Oy:n ajankohtaiskatsauksen.
Käsittely
Esteelliset: Nasima Razmyar
Esteellisyyden syy: yhteisöjääviys (hallintolaki 28.1 § 5 kohta).
Esteellinen poistui kokouksesta päätöksenteon ajaksi.
Asian aikana kuultavana oli Helen Oy:n toimitusjohtaja Olli Sirkka. Asiantuntija poistui kuulemisensa jälkeen kokouksesta.
Päätös on ehdotuksen mukainen.
Helen Oy
Helen Oy:n toimialana on energian tuotanto, hankinta, siirto, jakelu ja myynti sekä energia-alan kunnossapito-, suunnittelu- ja urakointipalvelut ja muu energia-alan liiketoiminta. Yhtiö voi harjoittaa liiketoimintaansa tytär- ja osakkuusyhtiöissä sekä yhteisyrityksissä.
Kaupungin omistusosuus Helen Oy:stä on 100 %.
Helen Oy:n hallitus ehdottaa yhtiökokoukselle, että vuoden 2025 tilikauden tuloksesta jaetaan osinkoa 51,9 miljoonaa euroa. Osinko ehdotetaan maksettavaksi 30.4.2026.
Omistajastrategian mukaiset tavoitteet ja mittarit
Omistajastrategian mukaan Helen-konserni tuottaa, myy, siirtää ja jakelee älykkäästi ja ketterästi lämpöä, sähköä, jäähdytystä ja muita energiapalveluita. Konserni ylläpitää strategisesti tärkeitä jäähdytys-, lämpö-, sähkö- ja tunneliverkkoja sekä huolehtii osaltaan energiaan liittyvästä huoltovarmuudesta Helsingissä. Lisäksi konsernin tieteeseen perustuvan päästövähennys- ja nettonollatavoitteen (SBTi-tavoitteet) toteutumisella on merkittävä rooli kaupunkikonsernin ympäristötavoitteiden saavuttamisessa. Kaupungilla on sekä strateginen että taloudellinen intressi Helen-konsernin omistamiseen, ja konserni on keskeinen väline kaupungin huoltovarmuudessa ja poikkeustilanteisiin varautumisessa.
Omistajastrategiassa asetetuista tavoitteista sekä niiden mittareiden toteumatiedoista raportoidaan yhteisöraporttien yhteydessä vuosittain.
Kaupunginhallitus hyväksyi 16.3.2026 Helen-konsernin päivitetyn omistajastrategian, jossa on määritelty konsernin tehtävää, omistajuuslinjauksia, tavoitteita ja mittareita koskevat linjaukset. Alla esitetyt omistajastrategian tavoitteet ja mittarit perustuvat kaupunginhallituksen 16.3.2026 tekemään päätökseen.
Tavoite 1.
Kustannustehokkuus ja vakavaraisuus
- korkosuojausaste-%
- käyttökate-%
- nettovelka suhteessa käyttökatteeseen
- omavaraisuus-%
- sijoitetun pääoman tuotto% (ROCE)
Tavoite 2.
Tyytyväiset asiakkaat ja henkilöstö
- säännöllisen asiakastyytyväisyyskyselyn tulokset
- säännöllisen henkilöstötyytyväisyyskyselyn tulokset
Tavoite 3.
Ilmasto- ja ympäristövaikutusten vähentäminen
- kaukolämmön päästöt** (kt CO2)
- tuotetun*** sähkön ja kaukolämmön ominaispäästökerroin (g CO2e/kWh)
- myydyn**** sähkön ja kaukolämmön ominaispäästökerroin (g CO2e/kWh)
- polttoon perustumaton lämmöntuotanto / koko lämmöntuotanto
** Scope 1 *** Scope 1-2 **** Scope 1 ja 3d
Lopuksi
Helen Oy:n toimitusjohtaja Olli Sirkka antaa konsernijaoston kokouksessa yhtiötä koskevan suullisen ajankohtaiskatsauksen. Kokouksessa on läsnä myös hallituksen puheenjohtaja Atte Kaleva.
Detta beslut publicerades 25.04.2026
MUUTOKSENHAKUKIELTO
Tähän päätökseen ei saa hakea muutosta, koska päätös koskee asian valmistelua tai täytäntöönpanoa.
Sovellettava lainkohta: Kuntalaki 136 §