Talousarvion toteutumisennusteet 2026, kulttuurin ja vapaa-ajan toimiala

HEL 2026-006533
Ärendet har nyare handläggningar

Kulttuurin ja vapaa-ajan toimialan vuoden 2026 toteutumista koskeva 1. ennuste

Ärende 6. / 96 §

Päätös

Kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunta merkitsi tiedoksi kulttuurin ja vapaa-ajan toimialan vuoden 2026 talousarvion ensimmäisen toteutumisennusteen ja totesi, että toimiala toteuttaa asianmukaisia johtamistoimenpiteitä katteen varmistamiseksi.

Päätös on ehdotuksen mukainen.

Kulttuurin ja vapaa-ajan toimialan toimintakatteen arvioidaan ylittyvän noin +0,2 miljoonaa euroa. Suurimmat selittävät tekijät toimintakatteen ylitykselle on budjetoitua pienemmät menot lähinnä henkilöstömenoissa. Tulojen ennustetaan toteutuvan lähes budjetin mukaisesti.

Tulot alittavat budjetin kulttuuripalvelukokonaisuuden lipunmyyntituloissa, mutta vastaavasti ylittävät budjetin kirjastopalvelukokonaisuuden projektitoimintaan saatujen avustusten tuloissa. Liikuntapalvelukokonaisuudessa Varaamon vuokratuottojen arvioidaan jäävän alle budjetin.

Toimintakatteen varmistamiseksi toimiala toteuttaa johtamistoimenpiteitä. Toimialalla pyritään kasvattamaan maksullisten asiakkaiden kävijämääriä ja lisäämään pääsylipputuloja sekä tarvittaessa sopeuttamaan menoja. Lisäksi erityisesti toimialan vuokramenojen kehitystä seurataan tarkasti pyrkien hallinnoimaan niiden kehitystä kaupunkiympäristön toimialan kanssa. Lisäksi seurataan investointien toteumaa pyrkien varmentamaan toteuttamiskelpoisten investointien valmistuminen tänä vuonna.

Kulttuurin ja liikunnan laitosavustusten ennustetaan toteutuvan budjetin mukaisesti.

Irtaimen omaisuuden hankintojen ennustetaan ylittyvän noin −0,1 miljoonaa euroa. Ylitys johtuu Suutarilan monitoimitilan kirjaston irtokalustesuunnittelusta, jota ei epähuomiossa oltu huomioitu budjetointivaiheessa.

Ohjelmisto- ja järjestelmähankintojen ennustetaan toteutuvan budjetin mukaisesti.

Talousarvion sitovan tavoitteen toteumaennuste

Toimialalla on kolme sitovaa tavoitetta, jotka ovat kaupunkiyhteisiä: kaupungin vetovoimaisuus työnantajana lisääntyy, naapurustojen yhteisöllisyys ja viihtyisyys lisääntyvät ja asiakkaiden tyytyväisyys palveluihimme kasvaa.

Tavoitteiden toimenpiteet ovat lähteneet liikkeelle suunnitellusti ja kaikkien tavoitteiden ennustetaan toteutuvan vuoden loppuun mennessä.

Talousarvion toteutumisen keskeisimmät riskit

Talousarvion toteutumisen keskeisimmät riskit liittyvät polarisaatioon, yleiseen turvallisuustilanteeseen, henkilöstön saatavuuteen, korjausvelan kasvuun sekä uhka- ja väkivaltatilanteisiin. Riskien hallintatoimenpiteitä on toimialalla tunnistettu ja niiden toteuttaminen käynnissä. Väkivallan ja uhkatilanteiden lisääntymiseen on vastattu kouluttamalla työntekijöitä uhka- ja väkivaltatilanteisiin. Lisäksi toimialan uhka- ja väkivaltaohje on päivitetty. Vallitsevan työmarkkinatilanteen vuoksi henkilöstön saatavuus on parantunut, mutta tiettyihin tehtäviin on edelleen vaikeuksia löytää osaavaa henkilöstöä.

Toteutumisennusteiden laadintaohjeet

Kaupunginhallituksen 1.12.2025 hyväksytyn vuoden 2026 talousarvion noudattamisohjeen mukaan toteutumisennusteiden on oltava kaupunginkansliassa viimeistään:

  • Ennuste 1/2026 keskiviikkona 22.4.2026
  • Ennuste 2/2026 perjantaina 14.8.2026
  • Ennuste 3/2026 keskiviikkona 28.10.2026

Euromääräisissä ennusteissa sekä ennusteanalyyseissä ennustetaan toteumaa 31.12.2026, jota verrataan tulosbudjettiin. Ennusteita käytetään kaupungin johdon päätöksenteossa, joten ennusteet laaditaan ennusteajankohtana olemassa olevan parhaan mahdollisen ja ajantasaisen tiedon perusteella.

Ennusteen yhteydessä raportoidaan ja toimitetaan analyysi ja ennuste seuraavista asioista:

  • käyttötalous ja investoinnit
  • palvelukustannukset ja muut suoritteet (ennuste tehdään vain 2. ja 3. ennusteessa)
  • henkilöstö
  • strategian toteutuminen ja riskienhallinta
  • sitovien ja muiden toiminnan tavoitteiden toteutumisen ennuste

Talousarvion toteutumisennusteet viedään tiedoksi lauta- tai johtokunnille.

Detta beslut publicerades 08.05.2026

MUUTOKSENHAKUKIELTO

Tähän päätökseen ei saa hakea muutosta, koska päätös koskee asian valmistelua tai täytäntöönpanoa.

Sovellettava lainkohta: Kuntalaki 136 §

Föredragande

Namn
Reetta Sariola

Titel
Yhteisten palvelujen johtaja

Upplysningar

Namn
Mika Malmberg

Titel
Talous- ja suunnittelupäällikkö