Sopimusten tarkistaminen, yksityiset perusopetusta antavat ei lähikouluna toimivat koulut

HEL 2026-006544
Ärendet har nyare handläggningar

Kasvatus- ja koulutuslautakunnan päätös yksityisten perusopetusta antavien ei lähikouluna toimivien koulujen sopimusten tarkistamisesta

Ärende 11. / 159 §

Päätös

Kasvatus- ja koulutuslautakunta päätti että kaupunki tekee uudet sopimukset seuraavien yksityisten perusopetusta antavien koulujen Elias-koulun, Helsingin Kristillisen koulun ja Helsingin Suomalaisen yhteiskoulun kanssa liitteenä olevien sopimustekstien mukaisesti niin, että sopimuksia sovelletaan 1.8.2026 alkaen ja, että sopimukset allekirjoittaa kaupungin puolesta perusopetusjohtaja. Perusopetusjohtajalla on oikeus tehdä sopimukseen merkitykseltään vähäisiä tarkennuksia ja korjauksia.

Päätös on ehdotuksen mukainen.

Sopimusten tarkistamismenettelyn taustaa

Kaupunginvaltuusto on 14.9.2011 (§ 153) hyväksynyt nykyiset yksityisten perusopetusta antavien koulujen sopimukset sovellettaviksi 1.8.2011 alkaen.

Sopimusten tarkistaminen on nähty tarkoituksenmukaiseksi mm. kunnan peruspalveluiden valtionosuudesta annetun lain sekä perusopetuslain muutosten vuoksi. Muutokset tulivat voimaan 1.8.2025.

Edellä todetun johdosta kasvatuksen ja koulutuksen toimialan ja yksityisten sopimuskoulujen edustajien välillä on neuvoteltu Helsingin kaupungin ja yksityisen opetuksen järjestäjän välisen sopimuksen tarkistamisesta perusopetusjohtajan johdolla. Neuvottelujen osapuolilla on ollut yhteneväinen käsitys sopimusten tarkistamisesta.

Koulujen ylläpitäjiltä on vielä tämän jälkeen pyydetty asiasta lausunnot ja he ovat omalta osaltaan hyväksyneet uudet sopimukset.

Yksityinen sopimuskoulu ei toimi lähikouluna

Sopimuksen tekohetkellä voimassa olevan opetuksen järjestämisluvan perusteella Elias-koulun järjestämässä perusopetuksessa noudatetaan perusopetuslain 6 ja 7 §:n tarkoittamaa erityistä maailmankatsomuksellista tai kasvatusopillista järjestelmää (Steiner-pedagogiikka).

Sopimuksen tekohetkellä voimassa olevan opetuksen järjestämisluvan perusteella Helsingin Kristillisessä koulussa annetaan kristillisiin arvoihin perustuvaa kasvatusta ja opetusta.

Toisin kuin edellä todettujen koulujen Helsingin Suomalaisen yhteiskoulun opetuksen järjestämisluvan voimassaolo on kytketty kaupungin kanssa tehdyn sopimuksen voimassaoloon.

Edellä todetut koulut eivät toimii kaupungin lähikouluina.

Perusopetuslain mukaan yksityisen perusopetusta antavan koulun perustamiseen tulee lähtökohtaisesti saada kunnan suostumus, koska kunnalla on perusopetuslain 4 §:n mukaan kokonaisvastuu perusopetuksen järjestämisestä alueellaan. Perusopetuslaissa ei säädetä tarkemmin sopimuksen sisällöstä, vaan se jää kunnan ja rekisteröidyn yhteisön tai säätiön päätettäväksi. Olennaista on se, että sopimuksesta käy ilmi kunnan suostumus yksityisen koulun toiminnalle. Yksityisten sopimuskoulun opetuksen järjestämisluvan voimassaolo on kytketty Elias-koulua ja Helsingin Kristillistä koulua lukuun ottamatta kaupungin kanssa tehdyn sopimuksen voimassaoloon.

Sopimusten tarkistamisen keskeisimmät kohdat

Kunnan peruspalvelujen valtionosuudesta annetun lain 35 pykälää on muutettu niin, että yksityisten opetuksen järjestäjien kotikuntakorvauksen prosenttiosuus on korotettu 100 prosenttiin aikaisemmasta 94 prosentista.

Tämä vaikuttaa osaltaan siihen, että sopimuskorvaukset käyvät käytännössä entistä harvinaisimmiksi. Tästä johtuen jatkossa niiden laskemista edellytettäisiin vain niissä tapauksissa, joissa opetuksen jäljestäjä on esittänyt sopimuskorvausta koskevan pyynnön kaupungille.

Edelleen perusopetuksen oppimisen tuen uudistamisen myötä sopimuksessa on todettu, että perusopetuslain 4 a luvun mukaisesti yksityisellä opetuksen järjestäjällä on velvollisuus järjestää oppilailleen perusopetuslain 20 b §:n mukaisia ryhmäkohtaisia tukimuotoja, 20 c §:n mukaisia oppilaskohtaisia tukitoimia sekä 31 §:n 1 momentin mukaisia palveluita ja apuvälineitä. Lisäksi yksityinen perusopetuksen järjestäjä tarvittaessa päättää perusopetuslain 20 h §:n mukaisesti perusopetuksen oppimäärästä tai opetussuunnitelman tavoitteista poikkeamisesta. Yksityinen opetuksen järjestäjä tekee perusopetuslain 20 f §:n mukaisen oppilaskohtaisen tukea koskevan päätöksen edellä mainituista pykälistä. Yksityisellä opetuksenjärjestäjällä ei ole velvollisuutta järjestää perusopetuslain 20 i § mukaista opetusta oppimiskykyyn vaikuttavan vamman, sairauden tai toimintakyvyn rajoitteen perusteella, ellei sillä ole tähän määrätty tehtävä järjestämisluvassa.

Lisäksi sopimuksiin on tehty teknistä termeihin liittyvää tarkistamista.

Lainsäädännöllistä taustaa

Kaupungilla on perusopetuslain (628/1998) 4 §:n mukaan kokonaisvastuu perusopetuksen järjestämisestä alueellaan. Kaupunki on velvollinen järjestämään perusopetusta kaikille kaupungin alueella asuville oppivelvollisuusikäisille.

Kaupunki voi täyttää velvollisuutensa järjestämällä perusopetuslaissa tarkoitetut palvelut itse taikka hankkimalla ne 7 §:ssä tarkoitetulta perusopetuksen järjestäjältä.

Perusopetuslain 28 §:n 2 momentin mukaisesti oppilas voi pyrkiä oppilaaksi myös muuhun kuin lähikouluun, mutta tämä tapahtuu aina oppi-velvollisen huoltajan hakemuksella.

Perusopetuslain 7 §:n mukaan valtioneuvosto voi myöntää rekisteröidylle yhteisölle tai säätiölle luvan perusopetuslaissa tarkoitetun opetuksen järjestämiselle. Luvan myöntämisen yleisinä edellytyksinä on, että hakijalla on ammatilliset ja taloudelliset edellytykset opetuksen asianmukaiseen järjestämiseen. Opetusta ei saa järjestää taloudellisen voiton tavoittelemiseksi. Tämän lisäksi järjestämisluvan myöntämisen erityisenä edellytyksenä on, että opetuksen järjestäminen perustuu erityiseen koulutus- tai sivistystarpeeseen, ja että hakijana toimiva rekisteröity yhteisö tai säätiö ja kunta, jossa opetusta järjestetään, ovat sopineet asiasta. Yksityisen sopimuskoulun opetuksen järjestämisluvan voimassaolo on kytketty kaupungin kanssa tehdyn sopimuksen voimassaoloon lukuun ottamatta Elias-koulua ja Helsingin Kristillistä koulua.

Toimivalta

Hallintosäännön 4 luvun 5 §:n mukaan kasvatus- ja koulutuslautakunta huolehtii kaupungin perusopetuksesta. Hallintosäännön 15 luvun 1 §:n 1 momentin 3 kohdan mukaan kasvatus- ja koulutuslautakunta päättää koulun perustamisesta tai lakkauttamisesta.

Detta beslut publicerades 12.05.2026

OHJEET OIKAISUVAATIMUKSEN TEKEMISEKSI

Tähän päätökseen tyytymätön voi tehdä kirjallisen oikaisuvaatimuksen. Päätökseen ei saa hakea muutosta valittamalla tuomioistuimeen.

Oikaisuvaatimusoikeus

Oikaisuvaatimuksen saa tehdä

  • se, johon päätös on kohdistettu tai jonka oikeuteen, velvollisuuteen tai etuun päätös välittömästi vaikuttaa (asianosainen)
  • kunnan jäsen.
Oikaisuvaatimusaika

Oikaisuvaatimus on tehtävä 14 päivän kuluessa päätöksen tiedoksisaannista.

Fyysisesti tai postitse toimitetun oikaisuvaatimuksen on saavuttava Helsingin kaupungin kirjaamoon määräajan viimeisenä päivänä ennen kirjaamon aukioloajan päättymistä. Sähköisesti toimitetun oikaisuvaatimuksen on saavuttava Helsingin kaupungin kirjaamoon määräajan viimeisenä päivänä.

Mikäli päätös on annettu tiedoksi postitse, asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, seitsemän päivän kuluttua kirjeen lähettämisestä. Kunnan jäsenen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon seitsemän päivän kuluttua siitä, kun pöytäkirja on nähtävänä yleisessä tietoverkossa.

Mikäli päätös on annettu tiedoksi sähköisenä viestinä, asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, kolmen päivän kuluttua viestin lähettämisestä.

Tiedoksisaantipäivää ei lueta oikaisuvaatimusaikaan. Jos oikaisuvaatimusajan viimeinen päivä on pyhäpäivä, itsenäisyyspäivä, vapunpäivä, joulu- tai juhannusaatto tai arkilauantai, saa oikaisuvaatimuksen tehdä ensimmäisenä arkipäivänä sen jälkeen.

Oikaisuvaatimusviranomainen

Viranomainen, jolle oikaisuvaatimus tehdään, on Helsingin kaupungin kasvatus- ja koulutuslautakunta.

Oikaisuvaatimusviranomaisen asiointiosoite on seuraava:

Suojattu sähköposti: https://securemail.hel.fi/

Käytäthän aina suojattua sähköpostia, kun lähetät henkilökohtaisia tietojasi.

Muistathan asioinnin yhteydessä mainita kirjaamisnumeron (esim. HEL 2021-000123), mikäli asiasi on jo vireillä Helsingin kaupungissa.

Sähköpostiosoite:
helsinki.kirjaamo@hel.fi
Postiosoite:
PL 10
 
00099 HELSINGIN KAUPUNKI
Käyntiosoite:
Pohjoisesplanadi 11-13
Puhelinnumero:
09 310 13700

Kirjaamon aukioloaika on maanantaista perjantaihin klo 08.15–16.00.

Oikaisuvaatimuksen muoto ja sisältö

Oikaisuvaatimus on tehtävä kirjallisena. Myös sähköinen asiakirja täyttää vaatimuksen kirjallisesta muodosta.

Oikaisuvaatimuksessa on ilmoitettava

  • päätös, johon oikaisuvaatimus kohdistuu
  • miten päätöstä halutaan oikaistavaksi
  • millä perusteella päätöstä halutaan oikaistavaksi
  • oikaisuvaatimuksen tekijä
  • millä perusteella oikaisuvaatimuksen tekijä on oikeutettu tekemään vaatimuksen
  • oikaisuvaatimuksen tekijän yhteystiedot
Pöytäkirja

Päätöstä koskevia pöytäkirjan otteita ja liitteitä lähetetään pyynnöstä. Asiakirjoja voi tilata Helsingin kaupungin kirjaamosta.

Föredragande

Namn
Ville Raatikainen

Titel
Perusopetusjohtaja

Upplysningar

Bilagor

1. Elias-koulu sopimusluonnos
Bilagan publiceras inte på internet.
2. Helsingin Kristillinen koulu sopimusluonnos
Bilagan publiceras inte på internet.
3. SYK sopimusluonnos
Bilagan publiceras inte på internet.
4. Elias -koulun lausunto
Bilagan publiceras inte på internet.
5. Helsingin kristillisen koulun lausunto
Bilagan publiceras inte på internet.
6. SYK:n lausunto
Bilagan publiceras inte på internet.

I beslutsdokumenten nämns bilagor som inte publiceras på nätet. Bort lämnas bilagor som innehåller sekretessbelagda uppgifter och bilagor som innehåller uppgifter som kan äventyra integritetsskyddet eller en näringsidkares affärs- eller yrkeshemligheter, eller sådana som man inte av tekniska orsaker kunnat överföra till elektroniskt format. (Offentlighetslagen § 621/1999, Lagen om tjänster inom elektronisk kommunikation § 917/2014, Dataskyddslagen § 1050/2018, Lagen om klientens ställning och rättigheter inom socialvården § 812/2000, Lagen om patientens ställning och rättigheter § 785/1992, Lagen om offentlig upphandling och koncession § 1397/2016). Upplysningar om stadsstyrelsens beslutshandlingar fås också från Helsingfors stads registratorskontor.