Sääntöohjaus, hallintosäännön muuttaminen, kulttuurin ja vapaa-ajan toimiala
Esitys kaupunginhallitukselle hallintosäännön muuttamisesta
Esitys
Kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunta esitti kaupunginhallitukselle Helsingin kaupungin hallintosäännön muuttamista 1.1.2027 alkaen liitteenä olevan hallintosääntömuutosehdotuksen mukaisesti.
Hallintosääntöön ehdotettiin muutoksia seuraavien hallintosäännön kohtien osalta:
- 4 luku Keskushallinto, tarkastusvirasto ja toimialat;
- 5 luku Johtavat viranhaltijat; ja
- 17 luku Erityinen toimivalta kulttuurin ja vapaa-ajan toimialalla.
Kaupunginhallitukselle esitettiin seuraavaa:
- Hallintosäännön lukua 4 (”Keskushallinto, tarkastusvirasto ja toimialat”) 7 § Kulttuurin ja vapaa-ajan toimiala muutetaan 2 momentin 4 kohdan osalta siten, että nuorisopalvelukokonaisuuden nimi muutetaan nuoriso- ja yhteisöpalvelukokonaisuudeksi. Lisäksi tässä yhteydessä mainitaan aiempien tehtävien ohella myös palvelukokonaisuudelle tulevat uudet tehtävät. Uuden kirjauksen mukaan “nuoriso- ja yhteisöpalvelukokonaisuus vastaa nuorisotyöstä ja nuorisopolitiikasta, toimialalle kuuluvista hyvinvoinnin edistämisen tehtävistä sekä yhteisötyöstä.”
- Lisäksi samalla 7 §:n 2 momentin 1 kohdassa muutettaisiin ilmaisu “valtakunnallisesti” oikeaan muotoon “valtakunnallisesta”, jolloin 1 kohta olisi seuraavanlainen: “Kirjastopalvelukokonaisuus vastaa kirjastotoiminnasta sekä valtakunnallisesta kehittämistehtävästä, josta on lailla erikseen säädetty.”
- Hallintosäännön lukua 5 (”Johtavat viranhaltijat”) 8 § Kulttuurin ja vapaa-ajan toimialan johtavat viranhaltijat muutetaan 6 momentin osalta siten, että nuorisopalvelukokonaisuuden nimi vaihtuu nuoriso- ja yhteisöpalvelukokonaisuudeksi. Samalla palvelukokonaisuuden johtavan viranhaltijan nuorisoasiainjohtajan nimike ja vastuu muuttuvat seuraavasti: Nuoriso- ja yhteisöpalvelukokonaisuutta johtaa nuoriso- ja yhteisöpalvelujohtaja. Nuoriso- ja yhteisöpalvelujohtaja vastaa nuorisolain mukaisesta monialaisesta yhteistyöstä nuorten palveluissa. Lisäksi nuoriso- ja yhteisöpalvelujohtaja toimii ruoka-aputoimintaan myönnettävistä valtionavustuksista annetussa asetuksessa tarkoitettuna ruoka-aputoimintaan myönnettävien valtionavustusten hallinnoinnista vastaavana tahona.
- Hallintosäännön lukuun 17 (”Erityinen toimivalta kulttuurin ja vapaa-ajan toimialalla”) lisätään uusi 6 § nuoriso- ja yhteisöpalvelujohtajan toimivalta, jonka mukaan:” Ellei toimivallasta ole muutoin säädetty tai määrätty tai ellei nuoriso- ja yhteisöpalvelujohtaja ole määrännyt tehtävää muulle viranhaltijalle, nuoriso- ja yhteisöpalvelujohtaja päättää asukastiloihin ja asukasosallisuuden edistämiseen tarkoitettujen avustusmäärärahojen ja ruoka-avun valtionavustusten jakamisesta sekä valvoo avustusten käyttöä.”
Esitys on ehdotuksen mukainen.
Osana kaupunginkanslian organisaation tarkastelua on tunnistettu, että tiettyjen lähellä asukasrajapintaa olevien palvelujen on tarkoituksenmukaista sijaita kaupunkiorganisaatiossa muiden asukaspalveluja tukevien ja tarjoavien toimintojen yhteydessä ja lähellä. Näin ollen on esitetty, että Stadin yhteisötaloja ja Stadin safkaa sekä asukasosallisuuden avustuksia ja ruoka-avun valtionavustuksia suunnitellaan siirrettäväksi kaupungin organisaatiossa kaupunginkanslian osallisuusyksiköstä kulttuurin ja vapaa-ajan toimialalle. Kulttuurin ja vapaa-ajan toimialan järjestämät matalan kynnyksen palvelut ovat lähellä helsinkiläisiä, ja sillä on vastuu toimialalle kuuluvista hyvinvoinnin edistämisen tehtävistä, joten muutos olisi toimintojen kannalta luonteva. Kaupunginkanslian rooli on puolestaan enemmän hallinnollinen ja ohjaava.
Helsingin kaupungin ylläpitämät Stadin yhteisötalot ovat kaikille avoimia harrastus- ja kohtaamispaikkoja. Yhteisötalotoiminnan tavoitteena on segregaation ja yksinäisyyden torjunta sekä kaupunkilaisten osallistumis- ja vaikuttamismahdollisuuksien lisääminen ja hyvinvoinnin vahvistaminen. Yhteisötalot tarjoavat kaikille avoimen olohuonetoiminnan lisäksi laajasti matalan kynnyksen maksuttomia harrastusmahdollisuuksia.
Stadin safka välittää kauppojen ja elintarviketeollisuuden lahjoitusruokaa helsinkiläisille ruoka-aputoimijoille ruokailuihin ja ruokajakoihin tarjottavaksi. Stadin safka on Helsingin kaupungin ja Helsingin seurakuntayhtymän yhteistä toimintaa, jossa yhdessä ruoka-aputoimijoiden kanssa kehitetään helsinkiläistä ruoka-apua ja hyödynnetään helsinkiläisten hyväksi hävikkiruokaa, joka muuten menisi hukkaan.
Ruoka-avun valtionavustusta jaetaan ruoka-aputoimijoille hyvinvointialueittain, ja avustuksen jakamisesta vastaa alueen keskuskunta tai hyvinvointialue. Vuosille 2025–2026 Helsinkiin myönnettiin yhteensä 701 935 euroa valtionavustusta, joka jaettiin edelleen 13 ruoka-apujärjestölle. Hankehallinnosta vastaa Helsingin kaupunki. Seuraavan avustuskauden haku aukeaa alustavan tiedon mukaan syksyllä 2026.
Asukasosallisuuden avustuksia myönnetään Helsingin kaupungin strategian mukaiseen ja kaupungin toimintaa täydentävään, yleishyödylliseen, kaikille avoimeen ja pääsääntöisesti maksuttomaan, kohtaamisia edistävään, alueellista yhteistyötä ja osallisuutta edistävän toimintaan eri väestöryhmille. Avustettavan toiminnan tavoitteena tulee olla asukkaiden osallistumis- ja vaikutusmahdollisuuksien, yhteisöllisyyden, alueen viihtyisyyden ja vetovoiman parantaminen.
Kaupunginkansliasta tehtävien toimintojen siirtojen yhteydessä kulttuurin ja vapaa-ajan toimialalla tullaan tekemään muutoksia organisaatiossa. Kulttuurin ja vapaa-ajan toimialan johtoryhmä on 23.3.2026 kokouksessaan päättänyt aloittaa valmistelun kansliasta siirtyvien toimintojen sekä toimialan hyvinvoinnin edistämisen palvelun sijoittamisen nuorisopalveluista ja näistä toiminnoista muodostettavaan uudistettuun palvelukokonaisuuteen. Hyvinvoinnin edistämisen palvelut vastaa osaltaan kaupunkitasoisista ehkäisevän päihdetyön koordinaatiosta, vapaaehtoistoiminnan kehittämisestä sekä hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen (HYTE) valmistelusta, ja yhdenvertaisuuden ja tasa-arvoisuuden, lasten oikeuksien sekä ikääntyneiden osallistumisen oikeuksien edistämisestä toimialalla.
Uusi organisoitumisen malli tuo selkeän toisiaan tukevien asiakokonaisuuksien johtamisen rakenteen sekä hyvät palveluiden kehittämismahdollisuudet. Sen on arvioitu pitkällä aikavälillä vahvistavan merkittävästi asukasosallisuutta, kansalaisyhteiskuntaa ja naapurustoissa tehtävää työtä. Siirtyvillä palveluilla ja nuorisopalveluilla on paljon synergiaa ja luontevaa yhteistyötä alueilla. Nuorisopalveluissa on jo valmiiksi toimiva avustusvalmistelun malli, vahvat kumppanuusverkostot sekä osaaminen avoimen yhteisöllisen toiminnan järjestämisestä. Lisäksi toimialan hyvinvoinnin edistämisen tehtävät tukevat niin kansliasta siirtyvää yhteisötyötä kuin nuorisotyötä.
Toimialasiirto sekä toimialan sisällä tehtävät muutokset on tarkoitus tehdä vuoden 2027 alusta lähtien. Muutosta valmistellaan vuoden 2026 aikana.
Kulttuurin ja vapaa-ajan toimialan sekä kaupunginkanslian kesken on yhteisesti valmisteltu tarvittavia hallintosääntömuutoksia siten, että kaupunginhallituksen jakamasta asukasosallisuuden avustuksista päättäisi jatkossa nuoriso- ja yhteisöpalvelukokonaisuuden nuoriso- ja yhteisöpalvelujohtaja. Näin tapahtuessa asukasosallisuuden avustusmääräraha siirretään talousarviossa kulttuurin ja vapaa-ajan toimialalautakunnan alaisuuteen. Lisäksi ruoka-aputoimintaan myönnettävien valtionavustusten osalta esitetään, että nuoriso- ja yhteisöpalvelujohtaja toimisi ruoka-aputoimintaan myönnettävien valtionavustusten hallinnoinnista vastaavana tahona asetuksen (541/2024) mukaisesti. Tarvittaessa toimialalautakunta tai apulaispormestari voi ottaa lautakunnan käsiteltäväksi kyseisistä asioista nuoriso- ja yhteisöpalvelujohtajan tekemän päätöksen hallintosäännön 19 luvun 3 §:n otto-oikeuden nojalla.
Nyt esitettävien hallintosääntömuutosten tavoitteena on täsmentää hallintosääntöä siten, että nuorisopalvelukokonaisuuden sekä sen johtavan viranhaltijan nimi ja vastuut kuvaisivat paremmin siirtyviä toimintoja ja vastuita, sekä johdettavaa kokonaisuutta.
Samassa yhteydessä esitetään tehtäväksi kirjastopalvelukokonaisuuden tehtävän osalta pieni kirjauksen muotomuutos.
Ehdotus on käsitelty sääntötyöryhmässä 27.4.2026.
Detta beslut publicerades 08.05.2026
MUUTOKSENHAKUKIELTO
Tähän päätökseen ei saa hakea muutosta, koska päätös koskee asian valmistelua tai täytäntöönpanoa.
Sovellettava lainkohta: Kuntalaki 136 §