Hankinta, taideteoksen luonnossuunnitelma, kaupunginkanslia

HEL 2026-010828
Ärendet har nyare handläggningar

Studio Julian Charrièren Kalasatamaan sijoittuvan taideteoksen luonnossuunnitelman hankinta

§ 5

Päätös

Aluerakentamisjohtaja päätti, viitaten kulttuurijohtajan 12.5.2026 tekemään päätökseen, 26 §, hankkia Kalasatamaan sijoittuvan taideteoksen luonnossuunnitelman Studio Julian Charrièrelta 10 000 euron arvonlisäverottomaan kokonaishintaan.

Hankinta maksetaan talousarvion kohdalta 8 07 02 kehittämishankkeet, kaupunginkanslian käytettäväksi, Kalasataman ympäristötaiteen projektirakennekohdalta 208290400229.

Hankinta tehdään ilman tarjouskilpailua, koska ”hankinnan tarkoituksena on ainutkertaisen taideteoksen tai taiteellisen esityksen luominen tai hankkiminen” (Hankintalaki 40 §, kohta 3).


 

Päätöksen perustelut

Asukkaiden viihtyvyyden parantamiseksi Kalasatamassa toteutetaan ensisijaisesti pysyvää ympäristötaidetta. Ympäristötaide voi myös olla erikseen päätettäessä rakentamisaikaista ja/tai tapahtumia. Ympäristötaide rahoitetaan kokonaisuudessaan rakennuttajilta perittävällä tontin kerrosneliömetrikohtaisella maksulla. Kaupunginhallituksen päättämissä tonttien varausehdoissa sekä tonttien luovutusasiakirjoissa varauksensaaja velvoitetaan maksamaan kaupunginkanslialle 10 euroa/k-m2 tontin lopullisen luovutusasiakirjan allekirjoittamiseen mennessä.

Teos sijoitetaan Kalasataman Verkkosaaren pohjoisosaan Neulansilmänaukiolle.

Teos tulee jäämään taidemuseon kokoelmiin. kulttuurijohtaja on 12.5.2026, 26 §, päättänyt, että Kaupunginkanslia voi tilata taidemuseon neuvottelun perusteella valitseman Kalasataman taideteoksen luonnossuunnitelman prosenttivaroin. Luonnossuunnitelma maksetaan sopimuksessa ilmoitettujen maksuerien mukaisesti.

Varsinaisesta teoksen suunnittelusta ja taideteoksesta laaditaan erikseen sopimus luonnossuunnitteluvaiheen jälkeen.

Kokonaispalkkio on arvonlisäverottomalta hinnaltaan 10 000 euroa.

Toimivalta

"Kansliapäällikkö päätti 29.12.2025, 183 §, kaupunginkanslian viranhaltijoiden ja heidän sijaistensa oikeudesta hankintoihin lukuun ottamatta osakkeita 1.1.2026 alkaen."

Detta beslut publicerades 22.09.2026

MUUTOKSENHAKUKIELTO

Tähän päätökseen ei saa hakea muutosta, koska päätös koskee asian valmistelua tai täytäntöönpanoa.

Sovellettava lainkohta: Kuntalaki 136 §

Beslutsfattare

Namn
Outi Säntti

Titel
Aluerakentamisjohtaja

Mer information

Bilagor

1. Kulttuurijohtajan päätös 12.5.2026
Bilagan publiceras inte på internet.
2. Agreement for Artwork Proposal, Studio Julian Charrie're
Bilagan publiceras inte på internet.

I beslutsdokumenten nämns bilagor som inte publiceras på nätet. Bort lämnas bilagor som innehåller sekretessbelagda uppgifter och bilagor som innehåller uppgifter som kan äventyra integritetsskyddet eller en näringsidkares affärs- eller yrkeshemligheter, eller sådana som man inte av tekniska orsaker kunnat överföra till elektroniskt format. (Offentlighetslagen § 621/1999, Lagen om tjänster inom elektronisk kommunikation § 917/2014, Dataskyddslagen § 1050/2018, Lagen om klientens ställning och rättigheter inom socialvården § 812/2000, Lagen om patientens ställning och rättigheter § 785/1992, Lagen om offentlig upphandling och koncession § 1397/2016). Upplysningar om stadsstyrelsens beslutshandlingar fås också från Helsingfors stads registratorskontor.