Kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunnan lausunto kaupunkiympäristön toimialalle talonrakennushankkeiden ohjelmista 2027–2035

HEL 2026-013176
Ärendet har nyare handläggningar

Kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunnan lausunto talonrakennushankkeiden ohjelmista 2027–2035

Ärende 3. / 182 §

Lausunto

Kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunta antoi seuraavan lausunnon:

Kulttuuri- ja vapaa-aikalautakuntaa painottaa, että talonrakennusohjelman aikataulujen pitää heijastaa palvelutarpeita eikä laskennallisia kaupungin sisäisiä vuokria.

Itäkeskuksen palveluiden kehittäminen on kaupunkistrategiaan kirjattu kokonaisuus. Lautakunta katsoo, että Itäkeskuksen uimahallin perusparannusta ei pidä myöhentää vaan se tulee aloittaa alkuperäisen aikataulun mukaisesti. Kysymys on myös turvallisuusriskien hallinnasta.

Lautakunta katsoo myös, että Kruunuvuorenrannan kirjaston myöhentäminen viidellä vuodella ei ole perusteltua vaan vuokrahanketta tulee aikaistaa nyt esitetystä. Lautakunta painottaa Pasilan nuorisotalon tärkeyttä ja kiirehtii koko alueen palvelusuunnitelman tekemistä, jonka myötä nuorisotaloa voidaan aikaistaa. Lisäksi lautakunta katsoo, että HAM Olympiarantaa pitää aikaistaa, mikäli Helsingin Satama poistuu rakennuksesta aikaisemmin.

Lautakunnan mielestä myös kulttuurin ja vapaa-ajan toimialan hankkeissa tulisi kartoittaa mahdollisuuksia väistötiloihin. Peruskorjausten aikatauluissa on syytä pyrkiä myös huomioimaan mahdollisuudet väistötiloihin hyvissä ajoin, esimerkiksi Lauttasaaren nuorisotalon ja kirjaston perusparannuksen kohdalla.

Lisäksi lautakunta korostaa, että uudisrakennus- ja perusparannushankkeet tulevat kasvattamaan toimialan sisäisiä vuokria ja se tulee huomioida tulevissa budjeteissa käyttötalouden osalta.

Kaupunkistrategian toteuttaminen edellyttää palveluverkon kehittämistä

Helsingin kaupunkistrategian 2025–2029 tavoitteiden saavuttaminen edellyttää, että kulttuurin ja vapaa-ajan palveluverkko kehittyy kaupungin kasvun mukana sekä uusilla että olemassa olevilla asuinalueilla. Tavoitteiden toteuttaminen edellyttää sekä uusien tilojen rakentamista että nykyisten tilojen perusparantamista. Tämä lisää toimialan käyttötalousmenoja erityisesti vuokrakustannusten osalta.

Kulttuurin ja vapaa-ajan toimialan palveluverkkosuunnittelun periaatteiden mukaisesti palvelu- ja tilaverkkoa kehitetään taloudellisesti kestävänä ja toiminnallisesti tehokkaana kokonaisuutena, joka vastaa kaupungin kehitykseen, edistää palvelujen saavutettavuutta ja yhdenvertaisuutta, hyödyntää palvelujen ja tilojen synergioita sekä vahvistaa alueiden omaleimaisuutta ja vetovoimaa.

Investointien käyttötalousvaikutukset on huomioitava talousarviossa

Kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunta pitää tärkeänä, että talonrakentamisohjelmaa arvioidaan investointimäärärahojen lisäksi hankkeista toimialalle aiheutuvien pitkäaikaisten käyttötalousvaikutusten ja toiminnallisten kokonaisvaikutusten näkökulmasta.

Rakennusinvestoinnit aiheuttavat toimialalle pitkäaikaisia vuokra-, ylläpito- ja muita kustannuksia. Hankkeiden toteuttaminen ei ole taloudellisesti kestävää, jos käyttötalousraamiin sovitettava pakollisten menojen kasvu johtaa nykyisten palvelujen, henkilöstömenojen tai muun toiminnan supistamiseen.

Kustannusten kasvua voidaan osittain hallita tilahankkeiden huolellisella priorisoinnilla ja ajoituksella. Kaupungin talouden suunnittelussa useiden kulttuurin ja vapaa-ajan toimialan tilahankkeiden toteutusaikatauluja on tarkistettu investointi- ja vuokrakustannusten hallitsemiseksi. Samalla hankkeiden aikatauluja on sovitettu yhteen kaupungin muun suunnittelun kanssa. Palveluverkon, rakennusten kunnon tai palvelujen saatavuuden kannalta välttämättömiä hankkeita ei kuitenkaan aina ole mahdollista siirtää myöhemmille vuosille. Hankkeiden ajoituksessa tulee arvioida laajasti myös väestökehitystä, palvelujen saavutettavuutta sekä mahdollisten väistötilojen tarvetta.

Hankkeiden lykkääminen voi lisätä korjaus-, ylläpito- ja väistötilakustannuksia, minkä vuoksi ratkaisuja ei tule tehdä yksinomaan yksittäisen vuoden käyttötalousraamin perusteella. Välttämättömien hankkeiden pitkäaikaiset käyttötalousvaikutukset tulee huomioida toimialan talousarvioraamissa siten, etteivät ne heikennä palvelujen järjestämisedellytyksiä.

Energiatehokkuusinvestoinnit tukevat taloutta ja ilmastotavoitteita

Toimialan näkökulmasta investointien kohdentamisessa tulee painottaa erityisesti energiatehokkuutta ja energiansäästöä edistäviä hankkeita. Energiatehokkuusinvestoinnit vähentävät toimialan käyttötalousmenoja pitkällä aikavälillä sekä tukevat Helsingin kaupungin ilmasto- ja päästövähennystavoitteiden saavuttamista.

Palveluverkon keskeisten hankkeiden eteneminen on turvattava

Talonrakentamisohjelmassa tulee pienempien hankkeiden ohella turvata toimialan palveluverkon kannalta keskeisten hankkeiden eteneminen. Näitä ovat erityisesti Stoan, Itäkeskuksen uimahallin ja Töölön Kisahallin perusparannushankkeet.

Stoa muodostaa yhdessä Itäkeskuksen kirjaston, nuorisopalvelujen ja työväenopiston kanssa Itä-Helsingin keskeisen kulttuurin, oppimisen ja vapaa-ajan palveluiden kokonaisuuden. Perusparannus ja laajennus ovat tarpeen sekä rakennuksen teknisen kunnon että alueen kasvavien palvelutarpeiden vuoksi. Jatkosuunnittelussa tulee kuitenkin arvioida hankkeen kustannuksia ja vuokravaikutuksia huolellisesti, sillä toimialan vuosivuokran arvioidaan kasvavan noin 1,2 miljoonasta eurosta 4,5 miljoonaan euroon.

Itäkeskuksen uimahallin perusparannuksen toteuttaminen tarvepäätöksen mukaisesti ja suunnitellussa aikataulussa on perusteltua. Kyseessä on yksi Helsingin merkittävimmistä uimahalleista ja keskeinen osa Itä-Helsingin liikuntapalveluverkkoa. Uimahallin vaikutusalueella asuu noin 130 000 helsinkiläistä, ja sen keskimääräinen vuosittainen kävijämäärä on noin 350 000 käyntiä.

Töölön Kisahallin peruskorjaus on niin ikään välttämätön palvelujen jatkuvuuden turvaamiseksi. Lähes 600 000 vuosittaista kävijää palvelevan suojellun rakennuksen peruskorjauksen vuokravaikutukset tulee huomioida toimialan talousraamissa, jotta liikuntapalvelujen tasoa ei jouduta heikentämään.

Jätkäsaaren uinti- ja liikuntakeskus etenee jo sitovien päätösten perusteella, eikä sitä tule tarkastella siirrettävänä hankkeena. Hankkeen merkittävät käyttötalousvaikutukset on kuitenkin huomioitava tulevien vuosien talousarvioraameissa.

Talonrakentamisohjelman tasapainottamiseksi voidaan arvioida uudelleen sellaisten hankkeiden ajoitusta, joiden siirtäminen ei vaaranna rakennusten turvallista käyttöä, palvelujen jatkuvuutta tai saavutettavuutta eikä johda kokonaiskustannusten kasvuun. Tässä yhteydessä tarkempaa hankekohtaista arviointia edellyttävät Rikhardinkadun kirjaston ja Pasilan kirjaston hankkeet.

Rikhardinkadun kirjaston mahdollisuuksia toteutuksen myöhentämiseen rajoittaa rakennuksen kunto, joka aiheuttaa riskejä rakennuksen käyttäjille ja kirjastopalveluiden jatkuvuuden turvaamiselle. Pasilan kirjaston perusparannusta ja sen ajoitusta tulee arvioida osana koko Pasilan alueen kirjastopalvelujen, toimialan palveluverkon ja Helmet-logistiikan kokonaisuutta.

Kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunta edellyttää, että talonrakennushankkeiden ohjelmassa esitetään Puistolan ja Tapulikaupungin kirjastopalveluille konkreettinen tilaratkaisu, toteuttamistapa ja aikataulu. Nykyistä epävarmaa tilannetta ei voida enää pitkittää.

Rakentamisohjelmien aikataulut on yhteensovitettava

Lautakunta korostaa, että talonrakentamisohjelman sekä liikuntapaikka- ja ulkoilualueiden rakentamisohjelman hankkeiden aikataulut tulee yhteensovittaa. Ohjelmien erillinen tarkastelu voi johtaa siihen, että rakennukset ja niitä palvelevat ulkoalueet valmistuvat eri aikaan. Tämä heikentää investointien vaikuttavuutta ja voi viivästyttää palvelujen täysimääräistä käyttöönottoa.

Kivikon liikuntapuisto ja siihen liittyvä huoltorakennus ovat esimerkki hankekokonaisuudesta, jonka eri osien toteuttaminen on varmistettava yhteensovitetusti. Sama periaate tulee huomioida myös muiden liikunta-, ulkoilu- ja palvelurakennushankkeiden suunnittelussa.

Käsittely

Vastaehdotus:
Paavo Arhinmäki: Kappaleen yksi (1) jälkeen ennen ensimmäistä väliotsikkoa lisäys:

”Kulttuuri- ja vapaa-aikalautakuntaa painottaa, että talonrakennusohjelman aikataulujen pitää heijastaa palvelutarpeita eikä laskennallisia kaupungin sisäisiä vuokria.
Itäkeskuksen palveluiden kehittäminen on kaupunkistrategiaan kirjattu kokonaisuus. Lautakunta katsoo, että Itäkeskuksen uimahallin perusparannusta ei pidä myöhentää vaan se tulee aloittaa alkuperäisen aikataulun mukaisesti. Kysymys on myös turvallisuusriskien hallinnasta.
Lautakunta katsoo myös, että Kruunuvuorenrannan kirjaston myöhentäminen viidellä vuodella ei ole perusteltua vaan vuokrahanketta tulee aikaistaa nyt esitetystä. Lautakunta painottaa Pasilan nuorisotalon tärkeyttä ja kiirehtii koko alueen palvelusuunnitelman tekemistä, jonka myötä nuorisotaloa voidaan aikaistaa. Lisäksi lautakunta katsoo, että HAM Olympiarantaa pitää aikaistaa, mikäli Helsingin Satama poistuu rakennuksesta aikaisemmin.
Lautakunnan mielestä myös kulttuurin ja vapaa-ajan toimialan hankkeissa tulisi kartoittaa mahdollisuuksia väistötiloihin. Peruskorjausten aikatauluissa on syytä pyrkiä myös huomioimaan mahdollisuudet väistötiloihin hyvissä ajoin, esimerkiksi Lauttasaaren nuorisotalon ja kirjaston perusparannuksen kohdalla.
Lisäksi lautakunta korostaa, että uudisrakennus- ja perusparannushankkeet tulevat kasvattamaan toimialan sisäisiä vuokria ja se tulee huomioida tulevissa budjeteissa käyttötalouden osalta.”

Kannattaja: Outi Alanko-Kahiluoto

Kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunta hyväksyi Paavo Arhinmäen vastaehdotuksen yksimielisesti.

Kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunta antaa seuraavan lausunnon:

Kaupunkistrategian toteuttaminen edellyttää palveluverkon kehittämistä

Helsingin kaupunkistrategian 2025–2029 tavoitteiden saavuttaminen edellyttää, että kulttuurin ja vapaa-ajan palveluverkko kehittyy kaupungin kasvun mukana sekä uusilla että olemassa olevilla asuinalueilla. Tavoitteiden toteuttaminen edellyttää sekä uusien tilojen rakentamista että nykyisten tilojen perusparantamista. Tämä lisää toimialan käyttötalousmenoja erityisesti vuokrakustannusten osalta.

Kulttuurin ja vapaa-ajan toimialan palveluverkkosuunnittelun periaatteiden mukaisesti palvelu- ja tilaverkkoa kehitetään taloudellisesti kestävänä ja toiminnallisesti tehokkaana kokonaisuutena, joka vastaa kaupungin kehitykseen, edistää palvelujen saavutettavuutta ja yhdenvertaisuutta, hyödyntää palvelujen ja tilojen synergioita sekä vahvistaa alueiden omaleimaisuutta ja vetovoimaa.

Investointien käyttötalousvaikutukset on huomioitava talousarviossa

Kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunta pitää tärkeänä, että talonrakentamisohjelmaa arvioidaan investointimäärärahojen lisäksi hankkeista toimialalle aiheutuvien pitkäaikaisten käyttötalousvaikutusten ja toiminnallisten kokonaisvaikutusten näkökulmasta.

Rakennusinvestoinnit aiheuttavat toimialalle pitkäaikaisia vuokra-, ylläpito- ja muita kustannuksia. Hankkeiden toteuttaminen ei ole taloudellisesti kestävää, jos käyttötalousraamiin sovitettava pakollisten menojen kasvu johtaa nykyisten palvelujen, henkilöstömenojen tai muun toiminnan supistamiseen.

Kustannusten kasvua voidaan osittain hallita tilahankkeiden huolellisella priorisoinnilla ja ajoituksella. Kaupungin talouden suunnittelussa useiden kulttuurin ja vapaa-ajan toimialan tilahankkeiden toteutusaikatauluja on tarkistettu investointi- ja vuokrakustannusten hallitsemiseksi. Samalla hankkeiden aikatauluja on sovitettu yhteen kaupungin muun suunnittelun kanssa. Palveluverkon, rakennusten kunnon tai palvelujen saatavuuden kannalta välttämättömiä hankkeita ei kuitenkaan aina ole mahdollista siirtää myöhemmille vuosille. Hankkeiden ajoituksessa tulee arvioida laajasti myös väestökehitystä, palvelujen saavutettavuutta sekä mahdollisten väistötilojen tarvetta.

Hankkeiden lykkääminen voi lisätä korjaus-, ylläpito- ja väistötilakustannuksia, minkä vuoksi ratkaisuja ei tule tehdä yksinomaan yksittäisen vuoden käyttötalousraamin perusteella. Välttämättömien hankkeiden pitkäaikaiset käyttötalousvaikutukset tulee huomioida toimialan talousarvioraamissa siten, etteivät ne heikennä palvelujen järjestämisedellytyksiä.

Energiatehokkuusinvestoinnit tukevat taloutta ja ilmastotavoitteita

Toimialan näkökulmasta investointien kohdentamisessa tulee painottaa erityisesti energiatehokkuutta ja energiansäästöä edistäviä hankkeita. Energiatehokkuusinvestoinnit vähentävät toimialan käyttötalousmenoja pitkällä aikavälillä sekä tukevat Helsingin kaupungin ilmasto- ja päästövähennystavoitteiden saavuttamista.

Palveluverkon keskeisten hankkeiden eteneminen on turvattava

Talonrakentamisohjelmassa tulee pienempien hankkeiden ohella turvata toimialan palveluverkon kannalta keskeisten hankkeiden eteneminen. Näitä ovat erityisesti Stoan, Itäkeskuksen uimahallin ja Töölön Kisahallin perusparannushankkeet.

Stoa muodostaa yhdessä Itäkeskuksen kirjaston, nuorisopalvelujen ja työväenopiston kanssa Itä-Helsingin keskeisen kulttuurin, oppimisen ja vapaa-ajan palveluiden kokonaisuuden. Perusparannus ja laajennus ovat tarpeen sekä rakennuksen teknisen kunnon että alueen kasvavien palvelutarpeiden vuoksi. Jatkosuunnittelussa tulee kuitenkin arvioida hankkeen kustannuksia ja vuokravaikutuksia huolellisesti, sillä toimialan vuosivuokran arvioidaan kasvavan noin 1,2 miljoonasta eurosta 4,5 miljoonaan euroon.

Itäkeskuksen uimahallin perusparannuksen toteuttaminen tarvepäätöksen mukaisesti ja suunnitellussa aikataulussa on perusteltua. Kyseessä on yksi Helsingin merkittävimmistä uimahalleista ja keskeinen osa Itä-Helsingin liikuntapalveluverkkoa. Uimahallin vaikutusalueella asuu noin 130 000 helsinkiläistä, ja sen keskimääräinen vuosittainen kävijämäärä on noin 350 000 käyntiä.

Töölön Kisahallin peruskorjaus on niin ikään välttämätön palvelujen jatkuvuuden turvaamiseksi. Lähes 600 000 vuosittaista kävijää palvelevan suojellun rakennuksen peruskorjauksen vuokravaikutukset tulee huomioida toimialan talousraamissa, jotta liikuntapalvelujen tasoa ei jouduta heikentämään.

Jätkäsaaren uinti- ja liikuntakeskus etenee jo sitovien päätösten perusteella, eikä sitä tule tarkastella siirrettävänä hankkeena. Hankkeen merkittävät käyttötalousvaikutukset on kuitenkin huomioitava tulevien vuosien talousarvioraameissa.

Talonrakentamisohjelman tasapainottamiseksi voidaan arvioida uudelleen sellaisten hankkeiden ajoitusta, joiden siirtäminen ei vaaranna rakennusten turvallista käyttöä, palvelujen jatkuvuutta tai saavutettavuutta eikä johda kokonaiskustannusten kasvuun. Tässä yhteydessä tarkempaa hankekohtaista arviointia edellyttävät Rikhardinkadun kirjaston ja Pasilan kirjaston hankkeet.

Rikhardinkadun kirjaston mahdollisuuksia toteutuksen myöhentämiseen rajoittaa rakennuksen kunto, joka aiheuttaa riskejä rakennuksen käyttäjille ja kirjastopalveluiden jatkuvuuden turvaamiselle. Pasilan kirjaston perusparannusta ja sen ajoitusta tulee arvioida osana koko Pasilan alueen kirjastopalvelujen, toimialan palveluverkon ja Helmet-logistiikan kokonaisuutta.

Kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunta edellyttää, että talonrakennushankkeiden ohjelmassa esitetään Puistolan ja Tapulikaupungin kirjastopalveluille konkreettinen tilaratkaisu, toteuttamistapa ja aikataulu. Nykyistä epävarmaa tilannetta ei voida enää pitkittää.

Rakentamisohjelmien aikataulut on yhteensovitettava

Lautakunta korostaa, että talonrakentamisohjelman sekä liikuntapaikka- ja ulkoilualueiden rakentamisohjelman hankkeiden aikataulut tulee yhteensovittaa. Ohjelmien erillinen tarkastelu voi johtaa siihen, että rakennukset ja niitä palvelevat ulkoalueet valmistuvat eri aikaan. Tämä heikentää investointien vaikuttavuutta ja voi viivästyttää palvelujen täysimääräistä käyttöönottoa.

Kivikon liikuntapuisto ja siihen liittyvä huoltorakennus ovat esimerkki hankekokonaisuudesta, jonka eri osien toteuttaminen on varmistettava yhteensovitetusti. Sama periaate tulee huomioida myös muiden liikunta-, ulkoilu- ja palvelurakennushankkeiden suunnittelussa.

Kaupunkiympäristön toimiala on valmistellut osana talousarvioehdotuksen valmistelua ehdotukset talonrakennushankkeiden rakentamisohjelmasta vuosiksi 2027–2035 sekä vuokra- ja osakekohteiden suunnitteilla olevat uudis- ja peruskorjaushankkeet vuosiksi 2027–2035. Edellisinä vuosina talousarvioehdotukseen on valmisteltu kymmenvuotinen suunnitelma. Uudistetun toimintamallin mukaisesti investointien kokonaisuutta ohjataan koko strategiakauden ajan vuosien 2026–2035 näkökulmasta.

Talousarvioehdotuksen valmisteluprosessin mukaisesti toimialalautakunnilta ei pyydetä lausuntoa. Investointiohjelmat vaikuttavat merkittävästi tila- ja palveluverkon pitkän aikavälin suunnitteluun ja talousarvioon ja siksi kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunta lausuu talonrakentamisen ohjelmista sekä liikuntapaikka ja ulkoilualueiden rakentamisohjelmaluonnoksesta. Liikunta-alueiden lausunto on annettu kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunnan kokouksessa 8.9.2026, § 170.

Kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunta 22.09.2026 § 177

Detta beslut publicerades 08.10.2026

MUUTOKSENHAKUKIELTO

Tähän päätökseen ei saa hakea muutosta, koska päätös koskee asian valmistelua tai täytäntöönpanoa.

Sovellettava lainkohta: Kuntalaki 136 §

Föredragande

Namn
Juha Ahonen

Titel
Kulttuurin ja vapaa-ajan toimialajohtaja

Mer information

Namn
Reetta Sariola

Titel
Yhteisten palvelujen johtaja

Namn
Mika Malmberg

Titel
Talous- ja suunnittelupäällikkö