Föredragningslista Stadsstyrelsen 7/2026 23.02.2026
Pöytäkirjat ja esityslistat koostuvat kokouksessa käsiteltävistä asioista.
Päätöstiedote julkaistaan heti kokouksen jälkeen. Päätöstiedote sisältää vain kokouksessa tehdyt päätökset eli sitä on luettava yhdessä esityslistan kanssa. Pöytäkirja korvaa ilmestyessään esityslistan ja päätöstiedotteen.
Innehåll
Beslutsmeddelanden (på finska): Kaupunginhallitus
Päätös
Ehdotuksen mukaan
Pöytäkirjantarkastajiksi valittiin Marcus Rantala ja Silvia Modig, varalle Maarit Vierunen ja Krishna Regmi.
Päätös
Ehdotuksen mukaan
Päätös
Pöydälle
Kaupunginhallitus päätti panna asian pöydälle.
Käsittely
- Pöydällepanoehdotus
Vierunen Maarit
Pöydälle
Päätös
Ehdotuksen mukaan.
Vierusen (+ Rantala) vastaehdotus kaatui äänin 10-5.
Käsittely
- Vastaehdotus
Vierunen Maarit + Rantala Marcus
Korvataan kohta (kappaleesta 2):
”Helsingin kaupungin näkemyksen mukaan nyt ei ole oikea aika kohdistaa näin mittavia uusia säästöjä alueille. Alueille pitää antaa aikaa kehittää ja tehostaa toimintaansa rauhassa, sekä tehdä investointeja, joilla parannetaan toiminnan kustannusvaikuttavuutta.”
Virkkeellä:
”Valtion talouden tasapainottamistoimet on tehtävä siten että sosiaali-, terveys- ja pelastuspalveluiden kehittäminen ja järjestäminen voidaan turvata.”
Ja poistetaan (kappale 3):
”Alueiden rahoituksellinen tilanne tulee jälkikäteistarkastuksen pienentyessä merkittävästi tiukkenemaan jo ilman esitettyjä lisäsäästöjä.”
Korvataan kappale (kappale 4):
”Jos joitakin lisäsäästöjä kuitenkin päädyttäisiin tekemään, tulisi ne ehdottomasti kohdentaa kokonaisrahoitukseen, jolloin ne kohdistuisivat alueille tasaisesti rahoitusosuuksien mukaisesti.”
Virkkeellä:
”Säästöt tulisi ehdottomasti kohdentaa kokonaisrahoitukseen, jolloin ne kohdistuisivat alueille tasaisesti rahoitusosuuksien mukaisesti.”
Kohta 2. Palvelutarpeen kasvun huomioon ottamista koskevat säästötoimenpiteet, korvataan kohta:
”Helsingin kaupungin näkemyksen mukaan hyvinvointialueille ja Helsingille ei tulisi kohdistaa tässä tilanteessa lisäsäästöjä. Alueille tulisi antaa aikaa toimintojen ja talouden uudistamiseen. Jos säästöjä kuitenkin toteutetaan, on niiden kohdistaminen kokonaisrahoitukseen järkevintä ja yksinkertaisinta.”
Seuraavalla:
”Valtion talouden tasapainottamistoimet on tehtävä siten että sosiaali-, terveys- ja pelastuspalveluiden kehittäminen ja järjestäminen voidaan turvata. Säästöjen kohdistaminen kokonaisrahoitukseen on järkevintä ja yksinkertaisinta.”
Tiivistelmä, korvataan kohta:
” Esitettyjä säästöjä ei tulisi ensinnäkään kohdistaa hyvinvointialueille, vaan antaa alueille mahdollisuus ja aikaa toimintansa kehittämiseen. Toisekseen, mikäli esitetyt säästöt toteutetaan, tulisi ne toteuttaa nykyisen rahoitusmallin puitteissa ja kohdistaa säästöt kokonaisrahoitukseen, tasapuolisesti kaikille alueille.”
Seuraavalla:
”Valtion talouden tasapainottamistoimet on tehtävä siten että sosiaali-, terveys- ja pelastuspalveluiden kehittäminen ja järjestäminen voidaan turvata. Esitetyt säästöt tulisi toteuttaa nykyisen rahoitusmallin puitteissa ja kohdistaa säästöt kokonaisrahoitukseen, tasapuolisesti kaikille alueille.”
1 Äänestys
JAA-ehdotus: Esityksen mukaan
EI-ehdotus: Vastaehdotus 2 / Vierunen Maarit
JAA: 10, EI: 5, Tyhjiä: 0, Poissa: 0
JAA: Arhinmäki Paavo, Jalovaara Ville, Karhunen Maija, Kousa Tuuli, Laisaari Johanna, Modig Silvia, Pulkkinen Suvi, Regelin Antti, Regmi Krishna, Toivonen Niilo
EI: Meri Otto, Rantala Marcus, Sarkomaa Sari, Sazonov Daniel, Vierunen Maarit
Päätös
Ehdotuksen mukaan
Päätös
Ehdotuksen mukaan
Päätös
Ehdotuksen mukaan
Päätös
Ehdotuksen mukaan
Päätös
Pöydälle
Kaupunginhallitus päätti panna asian pöydälle.
Käsittely
- Pöydällepanoehdotus
Pulkkinen Suvi
Pyydän vielä viikoksi pöydälle
Päätös
Ehdotuksen mukaan
Päätös
Ehdotuksen mukaan.
Pulkkisen (+ Modig) vastaehdotus kaatui äänin 9-6.
Käsittely
- Vastaehdotus
Pulkkinen Suvi + Modig Silvia
Muutetaan lausuntoehdotus (kappaleet 1-16):
"Kaupunginhallitus antaa Uudenmaan elinvoimakeskukselle seuraavan
lausunnon:
Helsinki ei puolla suunnitelman hyväksymistä. Suunnitelmat eivät ole kaupungin tavoitteiden mukaiset. Huomioiden myös satamatunnelin asemakaavan oikeusprosessin ja hankkeen taloudellisen epävarmuuden, tiesuunnitelmien hyväksymisellä ei ole kiirettä.
Suunnitelman mukainen Länsiväylän järjestely estää joukkoliikenteeseen ja kestäviin liikkumismuotoihin tukeutuvaa kaupunkirakenteen tiivistämistä Salmisaaressa ja Ruoholahdessa ja kaupungin strategian mukaista kestäviin liikennemuotoihin perustuvaa kaupunkikehittämistä ja ohjaa suuremman rakentamispaineen Lauttasaareen alueille sekä Koivusaareen.
Tiesuunnitelma ei myöskään ole alueellisen liikennejärjestelmäsuunnitelman (MAL 2023) kestävyyttä, yhdyskuntarakennetta tai liikennettä koskevien tavoitteiden mukainen, vaan heikentää kestävien kulkumuotojen asemaa.
Tiesuunnitelma heikentää myös Lapinlahdenpuiston luonto- ja virkistysarvoja, ja sen alta tuhoutuisi uhanalaisen lattakirvelikoin elinalue. Suunnitellun siirron onnistuminen on epävarmaa.
Mikäli satamatunneli nähdään - huolimatta sen tappiollisuudesta - välttämättömäksi rakentaa, tulisi se linjata jatkumaan pidemmälle länteen haittojen vähentämiseksi."
1 Äänestys
JAA-ehdotus: Esityksen mukaan
EI-ehdotus: Vastaehdotus 1 / Pulkkinen Suvi
JAA: 9, EI: 6, Tyhjiä: 0, Poissa: 0
JAA: Jalovaara Ville, Laisaari Johanna, Meri Otto, Rantala Marcus, Regmi Krishna, Sarkomaa Sari, Sazonov Daniel, Toivonen Niilo, Vierunen Maarit
EI: Arhinmäki Paavo, Karhunen Maija, Kousa Tuuli, Modig Silvia, Pulkkinen Suvi, Regelin Antti
Päätös
Pöydälle
Kaupunginhallitus päätti panna asian pöydälle.
Käsittely
- Pöydällepanoehdotus
Modig Silvia
Pyydän pöydälle seuraavaan kokoukseen
Päätös
Ehdotuksen mukaan
Päätös
Pöydälle
Kaupunginhallitus päätti panna asian pöydälle.
Käsittely
- Pöydällepanoehdotus
Modig Silvia
Pyydän pöydälle seuraavaan kokoukseen
Päätös
Pöydälle
Kaupunginhallitus päätti panna asian pöydälle.
Käsittely
- Pöydällepanoehdotus
Pulkkinen Suvi
Pyydän viikoksi pöydälle.
Päätös
Ehdotuksen mukaan
Päätös
Ehdotuksen mukaan