V 19.6.2024, Kansalliskielilautakunnan vuosikertomus vuodelta 2023

Vuosikertomus 2023, kansalliskielilautakunta, kaupunginkanslia

HEL 2024-005781
Ärendet har nyare handläggningar

V 19.6.2024, Kansalliskielilautakunnan vuosikertomus vuodelta 2023

Ärende 4. / 337 §

Päätös

Kaupunginhallitus esitti kaupunginvaltuustolle seuraavaa:

Kaupunginvaltuusto merkitsee kansalliskielilautakunnan vuosikertomuksen tiedoksi.

Päätös on ehdotuksen mukainen.

Kansalliskielilautakunta esittää vuosikertomuksessaan (liite 1) toimenpide-ehdotuksia toteutettaviksi Helsingin sosiaali-, terveys- ja pelastustoimialan palveluissa kaupunkilaisten kielellisten oikeuksien varmistamiseksi.

Sosiaali-, terveys- ja pelastustoimiala ryhtyy tarvittaviin toimenpiteisiin ja selvityksiin resurssiensa sallimissa puitteissa. Osa toimenpiteistä on jo aloitettu, osa vaatii pitkäjänteisempää kehittämistyötä, toimenpiteen toteuttamisen jakamisen usealle vuodelle. Ehdotettujen mittareiden ja indikaattoreiden hyödyntämistä selvitetään ja kehitetään osana toimialan tiedolla johtamisen kehitystyötä.

Sosiaali- ja terveydenhuollon sekä pelastustoimen järjestämisestä Uudellamaalla annetun lain (615/2021) 19 § 4 mom. mukaan kansalliskielilautakunnan on annettava vuosittain hallitukselle kertomus kielivähemmistön palvelujen toteutumisesta. Hallitus antaa valtuustolle lausunnon toimenpiteistä, joihin lautakunnan antama kertomus antaa aihetta.

Detta beslut publicerades 12.06.2024

MUUTOKSENHAKUKIELTO

Tähän päätökseen ei saa hakea muutosta, koska päätös koskee asian valmistelua tai täytäntöönpanoa.

Sovellettava lainkohta: Kuntalaki 136 §

Föredragande

Namn
Jukka-Pekka Ujula

Titel
Kansliapäällikkö

Upplysningar

Bilagor

1. Kansalliskielilautakunnan vuosikertomus 2023_14052024
Bilagan publiceras inte på internet.
2. Nationalspråksnämndens årsberättelse 2023_14052024
Bilagan publiceras inte på internet.

The decision documents refer to appendices that are not available online. The City of Helsinki does not publish any appendices that contain confidential information or information that could compromise the protection of privacy or a private trader's business or trade secret when published. The published documents also exclude appendices that cannot be made available in an electronic format due to technical reasons. (Act on the Openness of Government Activities 621/1999, Information Society Code 917/2014, Data Protection Act 1050/2018, Act on the Status and Rights of Social Welfare Clients 812/2000, Act on the Status and Rights of Patients 785/1992, Act on Public Procurement and Concession Contracts 1397/2016). You can also request decision documents from the City of Helsinki Registrar's Office.