Virkasuhteen täyttäminen, pelastuslaitos, operatiivisten palveluiden yksikkö, palomies-ensihoitaja, 18 virkaa, SOTEPE-05-31-25
Virkasuhteen täyttäminen, palomiehen virat (18 kpl), sosiaali-, terveys- ja pelastustoimiala, pelastuslaitos SOTEPE-05-31-25
Päätös
Operatiivisten palveluiden yksikön päällikkö päätti nimittää palomiehen virkaan seuraavat henkilöt (aakkosjärjestyksessä):
Varasijalle valitut (valintajärjestyksessä):
Valittavilta henkilöiltä vaaditaan työhöntulotarkastus ja valintapäätös on ehdollinen, kunnes työnantaja saa työterveyshuollon lausunnon henkilön edellytyksistä hoitaa työhön kuuluvia tehtäviä.
Osana työhöntulotarkastusta valittujen fyysinen toimintakyky testataan. Valittavien tulee saavuttaa kaikissa testiosioissa vähintään Firefit-testin mukainen taso 3. Osana työhöntulotarkastusta valituille tehdään myös huumausainetestaus.
Lisäksi valittavilta henkilöiltä vaaditaan suostumus turvallisuusselvityksen tekemiseen, sekä tartuntatautilain mukainen selvitys rokotussuojasta. Virantäytön ehtona on, että virkaan otetun suostumuksella hankittava turvallisuusselvitys ei estä viran täyttöä.
Virkaan nimittämisen ehtona on, että valittu henkilö sitoutuu osallistumaan Helsingin kaupungin pelastuslaitoksen järjestämään oppisopimuskoulutukseen (ensihoitoon suuntautunut lähihoitaja) pelastuslaitoksen määräämänä aikana ja takaisinmaksuehdoin, ellei henkilöllä ole ensihoitoon erikoistunutta terveydenhuollon ammattitutkintoa. Viran koeaika on kuusi (6) kuukautta.
Päätöksen perustelut
Pelastuslaitoksella on ollut julkisesti haettavana 18 palomiehen virkaa. Hakuaika oli 28.11.2025 - 22.12.2025 ja hakuilmoitus julkaistiin Helsingin kaupungin sähköisessä rekrytointijärjestelmässä sekä muissa Helsingin kaupungin rekrytointikanavissa. Avoimia palomiehen virkoja haki 66 henkilöä, joista kelpoisuusehdot täyttäviä oli 54 hakijaa.
Tehtävän kelpoisuusehdot olivat:
- Valtioneuvoston asetuksen pelastustoimesta 407/2011 6§ mukaan miehistöltä vaadittava pätevyys ja voimassa oleva BC-luokan ajokortti.
- Hyväksytty terveystarkastus (firefit testi sekä huumausainetestaus).
- Hyväksytty turvallisuusselvitys.
- Tartuntatautilain mukainen selvitys rokotussuojasta.
Kelpoisuusehdot täyttäneistä hakijoista 33 hakijaa kutsuttiin haastatteluun hakemusten hakuilmoituksen perustuvan arvioinnin perusteella. Haastatteluun kutsutuista kaikki 33 hakijaa varasi haastatteluajan määräaikaan mennessä. Haastattelun suoritti ja virkavalinnan valmisteli valintaryhmä, johon kuuluivat **********
Hakijoiden ansioiden osalta vertailtiin työkokemusta, koulutusta, virassa hyödynnettävää alan erityisosaamista ja muuta hyödyllistä erityisosaamista.
Haastatteluissa selvitettiin hakijoiden osaamista, asennetta ja motivaatiota haettavaan tehtävään, sekä hakijan edellytyksiä ja motivaatiota sitoutua terveydenhuoltoalan soveltuvan ammattitutkinnon suorittamiseen oppisopimuksella, mikäli sellainen hakijalta puuttui. Haastattelussa arvioitiin erityisesti hakijoiden soveltuvuutta ja sopeutumiskykyä pelastuslaitoksen työyhteisöön, yhteistyötaitoja sekä kykyä ja halua oppia uutta ja omaksua uusia teknisiä ratkaisuja käyttöön. Haastattelussa arvioitiin ensihoitotehtäviin liittyvää osaamista ja motivaatiota. Helsingin pelastuslaitoksella olemme sitoutuneet pelastusalan arvoihin.
Yksi haastatteluun kutsutuista perui hakemuksensa.
Henkilöarvioinnit (valitut) aakkosjärjestyksessä:
********** - Hakija osoittaa vahvaa motivaatiota tehtävää kohtaan ja tuo esille osaamisen pienkoneiden ja raskaankaluston hallinnassa, mikä tukee palomies-ensihoitajan ammattia. Hänellä on aktiivinen työote sekä vahvat tiimityö- ja vuorovaikutustaidot, halu oppia uutta ja kyky vastaanottaa rakentavaa palautetta. Pelastusalan arvot näkyvät hänen toiminnassaan, ja hänellä on sopeutumiskykyinen asenne työyhteisössä.
********** - Hakijalla on perustason ensihoitokokemusta ja lyhyitä palomiehen sijaisuuksia. Haastattelussa hän osoittaa vahvan motivaation, aktiivisen työotteen ja hyvät vuorovaikutustaidot. Tiimityökyky, pelastusalan arvojen kunnioittaminen ja selkeä oppimishalu tulevat esiin. Lisäksi hän osoittaa hyvää kykyä sopeutua muuttuviin tilanteisiin.
********** - Hakija osoittaa vahvaa motivaatiota tehtävää kohtaan ja omaa lyhyen kokemuksen palomiehen ja vesisukeltajan tehtävistä. Hänellä on aktiivinen työote ja hyvä sopeutumiskyky työnantajan tarpeisiin. Haastattelussa korostuu kyky itsereflektioon sekä halu ja valmius kehittyä alalla. Tiimipelaajana hän kannustaa muita ja edistää yhteishenkeä.
********** - Hakija tuo esille motivaation haettavaa tehtävää kohtaan sekä hyvät vuorovaikutus- ja tiimityötaidot. Pelastusalan arvot ohjaavat hänen työskentelyään. Työote on aktiivinen ja tunnollinen. Osaa hyödyntää aiempaa työkokemustaan pelastaja-ensihoitajan työssä.
********** - Hakija osoittaa merkittävää motivaatiota ja sitoutuneisuutta haettavaa tehtävää kohtaan. Hänen vahvuuksiinsa kuuluu perusosaaminen raskaiden ajoneuvojen ja työkalujen käsittelystä. Pitkä työhistoria eri aloilta tukee hyvää sopeutumiskykyä monialaiseen tehtävään. Hän tuo esille aktiivisen työotteen sekä kiitettävät vuorovaikutus- ja tiimityötaidot. Hakijalla on kyky ja halu omaksua uusia asioita ja kehittyä alalla. Pelastusalan arvot ohjaavat hänen työntekoaan.
********** - Hakija tuo vahvasti esille motivaationsa palomies-ensihoitajan tehtävää kohtaan. Hän korostaa aktiivista työotetta, vuorovaikutus- ja tiimityötaitoja sekä osoittaa kykyä itsereflektioon ja halua kehittyä. Hakija on tunnollinen ja luotettava, mikä tukee hänen hyvää sopeutumiskykyään ja näkyy sovittelevassa työotteessa sekä yhteisen edun tavoittelussa. Työtä ohjaavat pelastusalan arvot.
********** - Hakijalla on vahva motivaatio palomies-ensihoitajan tehtävää kohtaan. Hän tuo esiin vahvuuksinaan kädentaidot ja perusosaamisen. Haastattelussa korostuu oppimishalukkuus, kyky omaksua uutta ja sopeutua muuttuviin tilanteisiin. Omaa vahvat työyhteisötaidot. Työotteessa näkyvät aktiivisuus ja pelastusalan arvot.
********** - Hakija tuo selkeästi esille vahvan motivaationsa haettavaa tehtävää kohtaan. Hän osoittaa aktiivista työotetta ja hyviä vuorovaikutustaitoja, ja korostaa tiimityöosaamistaan sekä aitoa halua kehittyä alalla. Monipuolinen työkokemus tukee hyvin palomies-ensihoitajan tehtävää. Hakija on sitoutunut pelastusalan arvoihin.
********** - Hakija osoittaa vahvaa motivaatiota haettavaa tehtävään, erityisesti ensihoito kiinnostaa. Hänellä on työkokemusta palomies-ensihoitajan tehtävistä ja tuo esiin osaamisen siinä sekä hyvät vuorovaikutus- ja tiimityötaidot. Haastattelussa korostuvat sopeutumiskyky ja joustavuus muuttuvissa tilanteissa. Pelastusalan arvot näkyvät hänen ajattelussaan ja toiminnassaan.
********** - Hakija osoittaa vahvaa motivaatiota haettavaa tehtävää kohtaan ja tuo esille konkreettisia esimerkkejä raskaankaluston ja kädentaitojen vahvuuksista, jotka tukevat valintaa. Hänellä on selkeä halu kehittyä, kyky itsereflektioon sekä soveltumista työn asettamiin vaatimuksiin. Hakija omaa hyvät vuorovaikutustaidot ja toimii luontevasti tiimissä. Haastattelussa korostuu pelastusalan arvojen kunnioitus.
********** - Hakija osoittaa vahvaa motivaatiota ja sopeutumiskykyä, korostaen keskustelevaa ja sovittelevaa toimintatapaa. Rakennusalan tausta tuo vahvat kädentaidot ja rakenteellista ymmärrystä. Vastauksista ilmenee aktiivinen työote, kiitettävät vuorovaikutus- ja tiimityötaidot sekä vahva halu oppia uutta. Pelastusalan arvot näkyvät selkeästi hakijan toiminnassa.
********** - Hakija osoittaa vahvaa motivaatiota ja sitoutuneisuutta tehtävään. Hänellä on pelastuskoulun kautta hankittu vankka perusosaaminen, aktiivinen työote sekä hyvät tiimityö- ja vuorovaikutustaidot. Haastattelussa korostuu halu kehittyä, joustavuus toteuttaa työnantajan tavoitteita sekä pelastusalan arvoja.
********** - Hakija osoittaa vahvaa motivaatiota haettavaan tehtävään. Hänellä on hyvät kädentaidot sekä rakennusalan koulutus ja kokemus, jotka tukevat palomies-ensihoitajan työtä. Haastattelussa korostuvat erityisesti aktiivinen työote, erinomaiset tiimityötaidot sekä kyky kehittyä. Pelastusalan arvot näkyvät hänen ajattelussaan ja toiminnassaan.
********** - Hakija tuo esille motivaation haettavaan tehtävään ja omaa hyvät vuorovaikutus- ja tiimityötaidot. Hakija on halukas ja kyvykäs oppimaan uutta, ja tuo sen esiin konkreettisilla esimerkeillä. Pelastusalan arvot näkyvät hänen toiminnassaan, mikä ilmenee myös kykynä asettua toisen ihmisen asemaan.
********** - Hakija osoittaa vahvaa motivaatiota haettavaa tehtävää kohtaan sekä halua kehittää itseään alalla. Hänellä on laaja kokemus pelastus- ja ensihoitotehtävistä sekä vahva perusosaaminen, joka tukee työssä menestymistä. Aktiivinen työote sekä arvostus tiimityötä kohtaan korostuvat selvästi.
********** - Hakija osoittaa innokkuutta ja vahvaa motivaatiota haettavaan tehtävään. Omaa asennus- ja korjaustyön myötä työssä sovellettavia käden taitoja. Haastattelussa korostuvat erinomaiset vuorovaikutus- ja tiimityötaidot sekä vahva halu oppia ja kehittyä. Sopeutumiskyky muuttuviin tilanteisiin ja pelastusalan arvot työssä ovat selvästi havaittavissa haastattelutilanteessa.
********** - Hakija osoittaa vahvaa motivaatiota tehtävään sekä aktiivista työotetta ja sopeutumiskykyä. Omaa vahvan ja realistisen itsereflektion. Osoittaa kykyä oppia ja kehittyä sekä kehittää tietojaan ja taitojaan. Omaa monipuolisesti tehtävää tukevia taitoja, kuten raskaankaluston ja kattotyöskentelyn osalta. Vuorovaikutus- ja tiimityötaidot ovat hyvät, ja pelastusalan arvot näkyvät hänen toiminnassaan.
********** - Hakija osoittaa vahvaa motivaatiota haettavaa tehtävää kohtaan. Hänellä on merkittävää osaamista kädentaitojen ja työkalujen hallinnassa. Osoittaa hyvää kykyä oppia ja kehittyä työssään. Lisäksi hän on sopeutumiskykyinen ja vahva tiimipelaaja. Pelastusalan arvot näkyvät hänen työotteessaan.
Henkilöarvioinnit (ei valitut) aakkosjärjestyksessä:
********** - Hakija osoittaa motivaatiota haettavaa tehtävää. Kokemus lähihoitajan tehtävästä antaa valmiuksia ensihoitoon ja tukee hyviä vuorovaikutus- ja tiimityötaitoja. Haastattelussa korostuvat halu ja kyky oppia uutta. Pelastusalan arvot näkyvät hänen ajattelussaan. Haettavan tehtävän edellyttämä perusosaamisen taso jää kuitenkin epäselväksi, eikä yllä valittujen tasolle.
********** - Hakijalla on selvä motivaatio tehtävään ja vahvat kädentaidot puusepän taustasta. Hän osoittaa halua ja kykyä oppia uutta jatkuvasti, ja pelastusalan arvot näkyvät hänen vastauksissaan. Vuorovaikutus- ja tiimityötaidot jäävät kuitenkin epäselviksi sekä vaadittava perusosaaminen tehtävään ei nouse valittujen tasolle.
********** - Hakija osoittaa motivaatiota tehtävää kohtaan ja arvostaa työnantajan kouluttautumismahdollisuuksia. On halukas kehittymään alalla, kunnioittaa työnantajan tarpeita ja on sopeutumiskykyinen. Pelastusalan arvot näkyvät hänen toiminnassaan. Työssä vaadittava perusosaaminen jää haastattelussa osittain epäselväksi, eikä yllä valittujen tasolle.
********** - Hakija perustelee motivaationsa haettavaa tehtävää kohtaan. Tuo esille perusosaamista palomies-ensihoitajan ammattia kohtaan. Hakija omaa riittävät vuorovaikutus - ja tiimityötaidot. Hän on halukas oppimaan uutta. Sopeutumiskyky muuttuvissa tilanteissa, pelastusalan arvot ja aktiivinen työote jäävät haastattelussa hieman epäselväksi, eivätkä yllä valittujen tasolle.
********** - Hakijalla on motivaatio haettavaan tehtävään ja itsensä kehittämiseen. Hän on sopeutumiskykyinen muuttuvissa tilanteissa ja aktiivinen työote. Hakijalla on kokemusta esimerkiksi raskaista ajoneuvoista, mutta työn kokonaisvaltainen perusosaaminen ei nouse valittujen tasolle.
********** - Hakija osoittaa motivaatiota tehtävää kohtaan ja tuo esille vahvat kädentaidot, jotka tukevat palomies-ensihoitajan ammattia. Aktiivinen työote näkyy kunnianhimoisessa ja tavoitteellisessa tulevaisuuden suunnittelussa. Hänellä on hyvät vuorovaikutustaidot ja sopeutumiskyky muuttuvissa tilanteissa. Tiimityötaidot ja sitoutuneisuus työnantajaan jäävät haastattelussa epäselviksi, eivätkä yllä valittujen tasolle.
********** - Hakijalla on hyvät vuorovaikutustaidot sekä vahva halu ja kyky oppia uutta. Sitoutuminen pelastusalan arvoihin on selkeä. Tiimityöskentelytaidot sekä motivaatio ja sitoutuneisuus haettavaa tehtävää kohtaan jäävät osittain epäselviksi, eivätkä yllä valittujen tasolle.
********** - Hakija tuo esille motivaatiota tehtävää kohtaan. Hän on auktoriteettimyönteinen ja kunnioittaa työnantajan tarpeita, mikä tukee sopeutumiskykyä muuttuviin tilanteisiin. Osoittaa tiimityö- ja vuorovaikutustaitoja. Haluaa palautetta työstään sekä osoittaa halua ja kykyä oppia uutta. Pelastusalan arvot näkyvät hänen toiminnassaan. Raudanluja perusosaaminen ja aktiivinen työote jäävät haastattelussa kuitenkin epäselviksi, eivätkä yllä valittujen tasolle.
********** - Hakija osoittaa motivaatiota haettavaan tehtävään. Haluaa kehittyä työssään moniosaajaksi. Hän on sopeutumiskykyinen ja jakaa pelastusalan arvot. Tiimityöskentelytaidot sekä vaadittava perusosaaminen tehtävään eivät kuitenkaan nouse valittujen tasolle.
********** - Hakijalla on kokemusta palomiehen ja perustason ensihoitajan tehtävistä sekä syventävää koulutusta CBRNE-toiminnasta. Haastattelussa vastaukset jäävät pintapuolisiksi, minkä vuoksi hakijan motivaatio ja soveltuvuus haettavaan tehtävään ei yllä valittujen tasolle.
********** - Omaa perustason ensihoitajan työkokemusta ja tuo konkreettisin esimerkein esille sopeutumiskykyä. Vuorovaikutus- ja tiimityötaidot sekä kyky ja halu oppia uutta jäävät kuitenkin haastattelutilanteessa epäselviksi, eivätkä yllä valittujen tasolle.
********** - Hakijalla on korkea motivaatio haettavaa tehtävää kohtaan ja hän hallitsee vaadittavat kädentaidot. Vuorovaikutus- ja tiimityötaidot eivät tulee esille vastauksissa. Hänellä on aktiivinen työote ja halu oppia uutta, mutta kyky omaksua asioita ei yllä valittujen tasolle.
********** - Hakija tuo esille motivaation haettavaa tehtävää kohtaan. Sopeutumiskyky muuttuviin tilanteisiin on selkeä, ja pelastusalan arvot ohjaavat hänen työskentelyään. Perusosaaminen sekä vuorovaikutus- ja tiimityötaidot sekä kyky oppia uutta jäävät kuitenkin osittain epäselviksi, eivätkä yllä valittujen tasolle.
********** - Hakijalla on yleisellä tasolla tehtävää tukevaa osaamista ja hän tuo haastattelussa esille tiimityötaitojaan. Pelastusalan arvojen merkitys näkyy osittain hänen vastauksissaan. Motivaatio tehtävää kohtaan sekä riittävä perusosaaminen eivät käy selvästi ilmi haastattelussa, minkä vuoksi soveltuvuus tehtävään ei yllä valittujen tasolle.
Tiedoksianto
Päätöksen tiedoksianto tapahtuu sähköisen rekrytointijärjestelmän (Helbit) kautta. Lisäksi virkaan valituille ja varasijoille valituille lähetetään erillinen viesti sähköpostitse.
Detta beslut publicerades 09.01.2026
OHJEET OIKAISUVAATIMUKSEN TEKEMISEKSI
Tähän päätökseen tyytymätön voi tehdä kirjallisen oikaisuvaatimuksen. Päätökseen ei saa hakea muutosta valittamalla tuomioistuimeen.
Oikaisuvaatimusoikeus
Oikaisuvaatimuksen saa tehdä
- se, johon päätös on kohdistettu tai jonka oikeuteen, velvollisuuteen tai etuun päätös välittömästi vaikuttaa (asianosainen)
- kunnan jäsen.
Oikaisuvaatimusaika
Oikaisuvaatimus on tehtävä 14 päivän kuluessa päätöksen tiedoksisaannista.
Oikaisuvaatimuksen on saavuttava Helsingin kaupungin kirjaamoon määräajan viimeisenä päivänä ennen kirjaamon aukioloajan päättymistä.
Mikäli päätös on annettu tiedoksi postitse, asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, seitsemän päivän kuluttua kirjeen lähettämisestä. Kunnan jäsenen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon seitsemän päivän kuluttua siitä, kun pöytäkirja on nähtävänä yleisessä tietoverkossa.
Mikäli päätös on annettu tiedoksi sähköisenä viestinä, asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, kolmen päivän kuluttua viestin lähettämisestä.
Tiedoksisaantipäivää ei lueta oikaisuvaatimusaikaan. Jos oikaisuvaatimusajan viimeinen päivä on pyhäpäivä, itsenäisyyspäivä, vapunpäivä, joulu- tai juhannusaatto tai arkilauantai, saa oikaisuvaatimuksen tehdä ensimmäisenä arkipäivänä sen jälkeen.
Oikaisuvaatimusviranomainen
Viranomainen, jolle oikaisuvaatimus tehdään, on Helsingin kaupungin sosiaali-, terveys- ja pelastuslautakunta.
Oikaisuvaatimusviranomaisen asiointiosoite on seuraava:
Suojattu sähköposti: https://securemail.hel.fi/
Käytäthän aina suojattua sähköpostia, kun lähetät henkilökohtaisia tietojasi.
Muistathan asioinnin yhteydessä mainita kirjaamisnumeron (esim. HEL 2021-000123), mikäli asiasi on jo vireillä Helsingin kaupungissa.
Sähköpostiosoite: | helsinki.kirjaamo@hel.fi |
Postiosoite: | PL 10 |
00099 HELSINGIN KAUPUNKI | |
Käyntiosoite: | Pohjoisesplanadi 11-13 |
Puhelinnumero: | 09 310 13700 |
Kirjaamon aukioloaika on maanantaista perjantaihin klo 08.15–16.00.
Oikaisuvaatimuksen muoto ja sisältö
Oikaisuvaatimus on tehtävä kirjallisena. Myös sähköinen asiakirja täyttää vaatimuksen kirjallisesta muodosta.
Oikaisuvaatimuksessa on ilmoitettava
- päätös, johon oikaisuvaatimus kohdistuu
- miten päätöstä halutaan oikaistavaksi
- millä perusteella päätöstä halutaan oikaistavaksi
- oikaisuvaatimuksen tekijä
- millä perusteella oikaisuvaatimuksen tekijä on oikeutettu tekemään vaatimuksen
- oikaisuvaatimuksen tekijän yhteystiedot
Pöytäkirja
Päätöstä koskevia pöytäkirjan otteita ja liitteitä lähetetään pyynnöstä. Asiakirjoja voi tilata Helsingin kaupungin kirjaamosta.