Kiinteistö Oy Helsingin Toimitilojen varsinainen yhtiökokous

Yhtiökokoukset 2026, Kiinteistö Oy Helsingin toimitilat

Ärendet har nyare handläggningar
Det här är en framställning

Kiinteistö Oy Helsingin Toimitilojen varsinainen yhtiökokous

Päätösehdotus

Kaupunginhallituksen konsernijaosto kehottaa kaupungin yhtiökokousedustajaa toimimaan Kiinteistö Oy Helsingin Toimitilat -yhtiön vuoden 2026 varsinaisessa yhtiökokouksessa siten, että yhtiökokouksessa käsiteltävät asiat hyväksytään hallituksen päätösehdotusten mukaisesti.

Esittelijän perustelut

Kiinteistö Oy Helsingin Toimitilat

Yhtiön toimialana on osana Helsingin kaupunkikonsernia omistaa tai hallita vuokraoikeuden nojalla tontteja, omistaa niillä olevia tai niille rakennettavia pääasiassa Helsingin kaupungin palvelutuotannon käytössä olevia rakennuksia. Yhtiö voi harjoittaa myös vuokraustoimintaa. Lisäksi yhtiön toimialana on omistaa muussa kuin kaupallisessa käytössä olevien toimitilojen sekä koulurakennusten omistamiseen tai hallintaan liittyviä osakkeita. Yhtiö voi myös tuottaa isännöintipalveluja ja isännöintipalvelujen tukipalveluja Helsingin kaupungin ja/tai yhtiön itsensä kokonaan tai osittain omistamille yhteisöille.

Yhtiö toimii ekologisesti, sosiaalisesti ja taloudellisesti kestävästi. Yhtiön tarkoituksena ei ole tuottaa voittoa eikä se jaa omistajilleen osinkoa, vaan mahdollinen voitto on käytettävä yhtiön oman toiminnan tukemiseen ja kehittämiseen kaupunkikonsernin yhtiölle asettamat tavoitteet huomioon ottaen.

Kaupungin omistusosuus yhtiöstä on 100 %

Varsinainen yhtiökokous

Varsinainen yhtiökokous on pidettävä vuosittain hallituksen määräämänä päivänä toukokuun loppuun mennessä. Kokouksessa käsitellään yhtiöjärjestyksen 15 §:n mukaiset asiat.

Lisäksi yhtiöjärjestyksen 16 §:n mukaan muut yhtiön kannalta taloudellisesti merkittävät, periaatteellisesti laajakantoiset sekä toiminnan laadun ja laajuuden kannalta epätavalliset asiat on käsiteltävä yhtiökokouksessa.

Varsinainen yhtiökokous pidetään 26.5.2026. Yhtiökokouksessa käsitellään tavanomaiset yhtiöjärjestyksen mukaiset asiat sekä yhtiökokouskutsussa kuvatut muut asiat, joista kaupungin kannalta merkittävimmät on kuvattu jäljempänä.

Yhtiökokouskutsu on liitteenä 1.

Yhtiökokouksessa käsiteltävät muut asiat

Lainanlyhennysrahaston kartuttaminen ja tähän liittyvät valtuudet hallitukselle

Yhtiön hallitus esittää, että kartutetaan lainanlyhennysrahastoa enintään yhtiön vuoden 2025 lainanlyhennyksiä vastaavasti enintään 8 000 000 eurolla, ja että yhtiökokous valtuuttaa yhtiön hallituksen päättämään tarkemmin rahastoinnista.

Yhtiöjärjestyksessä yksilöityjen osakkeiden nrot 51487-51960 hankkiminen yhtiölle

Yhtiön hallitus esittää, että yhtiö hankkii yhtiön ainoalta osakkeenomistajalta Helsingin kaupungilta yhtiöjärjestyksessä yksilöidyt osakkeet nrot 51487-51960, yhteensä 474 osaketta. Yhtiöjärjestyksen mukaiset osakkeet nrot 51487-51960 ovat kohdistuneet jo purettuun päiväkotirakennukseen, eivätkä ne kohdistu enää mihinkään, eikä niillä näin ollen ole enää mitään arvoa, joten osakkeet hankitaan vastikkeetta. Yhtiökokouksessa tullaan kehottamaan yhtiön hallitusta päättämään yhtiölle hankittavien osakkeiden mitätöinnistä ja huolehtimaan viipymättä mitätöinnin rekisteröimisestä kaupparekisteriin.

Kaupunki omistaa yhtiön voimassa olevan yhtiöjärjestyksen mukaiset osakkeet nrot 51487-51960, jotka oikeuttivat osoitteessa Hanuripolku 3 sijainneen päiväkotirakennuksen tilojen (474 m²) hallintaan. Vuonna 1973 valmistunut päiväkotirakennus purettiin vuoden 2024 lopulla, jolloin se oli kuntonsa puolesta peruskorjattava tai purettava.

Yhtiöjärjestyksen mukaiset osakkeet nrot 51487-51960 eivät enää kohdistu mihinkään eikä niillä näin ollen ole enää mitään arvoa.

Maksuton osakeanti

Yhtiön omistukseen valmistui 19.12.2025 Helsingin kaupungin kasvatuksen ja koulutuksen toimialan alaisuudessa toimivan Stadin Ammatti- ja aikuisopiston käyttöön luovutettu Roihupellon kampus. Käyttäjän käyttöön luovutettujen tilojen pinta-ala on yhteensä 39 042 m² (Kaupunginvaltuusto 3.11.2021 § 331).

Yhtiön hallitus esittää seuraavaa:

  1. Tarjotaan merkittäväksi 39 042 kpl uusia osakkeita (nrot 75 312-114 353.
  2. Osakkeet tarjotaan merkittäväksi yhtiön ainoalle osakkeenomistajalle Helsingin kaupungille. Todetaan, että osakeannissa ei siten poiketa osakkeenomistajien OYL 9 luvun 3 §:n mukaisesta merkintäetuoikeudesta.
  3. Osakkeet oikeuttavat valmistuneen uudisrakennuksen hallintaan (osoitteessa Holkkitie 5, 00880 Helsinki).
  4. Merkintään oikeutettu, Helsingin kaupunki, merkitsee annettavat  39 042 uutta osaketta omistukseensa yhtiökokouksen päätöksellä.

Yhtiön hallitus esittää, että yhtiökokous päättää muuttaa ja hyväksyä uuden yhtiöjärjestyksen, jossa yhtiön voimassa olevassa yhtiöjärjestyksessä yksilöidyt osakkeet nrot 51961-75785 numeroidaan osakesarjoittain uudelleen aloittaen numerosta 51487 ja päättyen numeroon 75353.

Perustuen siihen, mitä edellä on sanottu, yhtiön hallitus esittää, että yhtiökokous päättää maksuttomasta osakeannista edellä kuvatusti.

Yhtiöjärjestyksen muuttaminen

Yhtiön hallitus esittää, että päätetään ehdollisesti muuttaa ja hyväksyä uusi yhtiöjärjestys hallituksen esityksen mukaisesti liitteenä olevan sisältöisenä (liite 6). Täytäntöönpanon ehtona on, että kaupunki luovuttaa voimassa olevassa yhtiöjärjestyksessä yksilöidyt osakkeet nrot 51487-51960 yhtiölle ja yhtiö mitätöi ne.

Yhtiön hallituksen esittämät yhtiöjärjestyksen muutokset ovat seurausta edellä kuvatuista osakeannista sekä yhtiölle hankittavien osakkeiden mitätöinnistä. Yhtiöjärjestyksen toimiala- ja huoneistoselitelmäpykäliä 2 ja 3 päivitetään siten, että niistä poistetaan puretun päiväkotirakennuksen tiedot ja niitä täydennetään yhtiön omistukseen valmistuneen kasvatuksen ja koulutuksen toimialan alaisuudessa toimivan Stadin Ammatti- ja aikuisopiston käyttöön luovutetun Roihupellon kampuksen tiedoilla. Muilta osin yhtiöjärjestystä ei muuteta.

Valtiontukiarviointi

Euroopan unionin toiminnasta tehdyn sopimuksen (SEUT) 107 (1) artiklan mukaan, jollei perussopimuksissa toisin määrätä, jäsenvaltion myöntämä taikka valtion varoista muodossa tai toisessa myönnetty tuki, joka vääristää tai uhkaa vääristää kilpailua suosimalla jotakin yritystä tai tuotannonalaa, ei sovellu sisämarkkinoille, siltä osin kuin se vaikuttaa jäsenvaltioiden väliseen kauppaan.

Kiinteistö Oy Helsingin Toimitilat on keskinäinen kiinteistöosakeyhtiö ja yhtiölle edellä kuvatusti hankittavat osakkeet kohdistuvat purettuun rakennukseen. Osakkeet voidaan osakeyhtiölain mukaisesti mitätöidä siten, että osakkeenomistaja luovuttaa ne yhtiölle, jonka hallitus voi päättää mitätöidä osakkeet. Tarkoituksena on, että yhtiökokouksen jälkeen yhtiön hallitus tulee tekemään päätöksen yhtiölle hankittujen omien osakkeiden mitätöinnistä. Päätös osakkeiden mitätöinnistä ilmoitetaan rekisteröitäväksi viivytyksettä. Koska luovutettavat osakkeet ovat antaneet hallintaoikeuden rakennukseen, jota ei enää ole olemassa, eikä kaupungin arvion mukaisesti yhtiön taloudellinen tilanne parane suoraan tai välillisesti sen johdosta, että osakkeet luovutetaan yhtiölle ja mitätöidään, ei osakkeiden vastikkeettomalla luovutuksella anneta yhtiölle SEUT 107(1) artiklan mukaista tukea.

Lopuksi

Hallintosäännön 8 luvun 3 §:n mukaan kaupunginhallituksen konsernijaosto päättää toimiohjeiden antamisesta kaupunkia eri yhteisöissä ja säätiöissä edustavalle kaupungin kannan ottamiseksi käsiteltäviin asioihin, silloin kun kyseessä on taloudellisesti merkittävä tai periaatteellisesti laajakantoinen asia.

Föredragande

Namn
Pia Ojavuo

Titel
Vs. kansliapäällikkö

Upplysningar

Bilagor

1. Kokouskutsu, kokous 26.5.2026
Bilagan publiceras inte på internet.
2. Kokouskutsu, täydennys, kokous 26.5.2026, liite, esityslista 2026
Bilagan publiceras inte på internet.
3. Kokouskutsu, kokous 26.5.2026, liite, tilinpäätös 2025
Bilagan publiceras inte på internet.
4. Kokouskutsu, kokous 26.5.2026, liite, tilintarkastuskertomus 2025
Bilagan publiceras inte på internet.
5. Kokouskutsu, kokous 26.5.2026, liite, talousarvio 2026
Bilagan publiceras inte på internet.
6. Kokouskutsu, kokous 26.5.2026, liite, vastikkeet 2026
Bilagan publiceras inte på internet.
7. Kokouskutsu, kokous 26.5.2026, liite, uusi yhtiöjärjestys
Bilagan publiceras inte på internet.
8. Kokouskutsu, kokous 26.5.2026, liite, muutokset voimassa olevaan yhtiöjärjestykseen
Bilagan publiceras inte på internet.
9. Kokouskutsu, kokous 26.5.2026, liite, yhtiöjärjestys 1.1.2026
Bilagan publiceras inte på internet.
10. Kokouskutsu, kokous 26.5.2026, liite, osake- ja osakasluettelo
Bilagan publiceras inte på internet.

I beslutsdokumenten nämns bilagor som inte publiceras på nätet. Bort lämnas bilagor som innehåller sekretessbelagda uppgifter och bilagor som innehåller uppgifter som kan äventyra integritetsskyddet eller en näringsidkares affärs- eller yrkeshemligheter, eller sådana som man inte av tekniska orsaker kunnat överföra till elektroniskt format. (Offentlighetslagen § 621/1999, Lagen om tjänster inom elektronisk kommunikation § 917/2014, Dataskyddslagen § 1050/2018, Lagen om klientens ställning och rättigheter inom socialvården § 812/2000, Lagen om patientens ställning och rättigheter § 785/1992, Lagen om offentlig upphandling och koncession § 1397/2016). Upplysningar om stadsstyrelsens beslutshandlingar fås också från Helsingfors stads registratorskontor.