Tilannekatsaus Itäkeskuksen joukkoliikenneterminaalin arkkitehtuurikilpailusta

Tilannekatsaus Itäkeskuksen joukkoliikenneterminaalin arkkitehtuurikilpailusta

Case 4. / 68 §

Päätös

Johtokunta merkitsi tiedoksi saamansa informaation.

Käsittely

Asian aikana kuultavana oli Pääkaupunkiseudun Kaupunkiliikenne
Oy:n kiinteistökehityspäällikkö Kaarina Rötsä.

Päätös on ehdotuksen mukainen.

Helsingin kaupunkistrategian tavoitteiden mukaisesti Itäkeskuksen aluetta kehitetään kunnianhimoisesti. Itäkeskuksen joukkoliikenneterminaalin kehittämiseksi käynnistyy 21.9.2026 yleinen arkkitehtuurikilpailu (HKL:n toimitusjohtaja 26.6.2026, 89 §).

Uuden joukkoliikenneterminaalin suunnittelussa tavoitellaan viihtyisää, turvallista ja saavutettavaa kokonaisuutta. Hyvällä suunnittelulla halutaan varmistaa, että liikennevälineestä toiseen siirtyminen on helppoa ja sujuvaa ja tarpeelliset palvelut ovat lähellä. Uudistuksessa pikaraitiotielinjan 15 päätepysäkki sijoittuu osaksi joukkoliikenneterminaalikorttelia. Arkkitehtuurikilpailun tavoitteena on luoda kaupunkikuvallisesti kiinnostavaa ja alueelle vahvaa identiteettiä luovaa ratkaisua.

Kilpailu järjestetään Helsingin kaupunkiympäristön toimialan, Helsingin Joukkoliikenneinfra Oy:n ja liikenneliikelaitoksen (HKL) välisenä yhteistyönä. Pääkaupunkiseudun Kaupunkiliikenne Oy edustaa Helsingin Joukkoliikenneinfra Oy:tä sekä HKL:ää kilpailun järjestämisessä. Helsingin Joukkoliikenneinfra Oy on Kaupunkiliikenneyhtiön tytäryhtiö.

Kilpailu päättyy 18.12.2026. Kilpailun lopputulos on tarkoitus julkistaa huhtikuussa 2027. Helsingin kaupungin liikenneliikelaitos ja Helsingin Joukkoliikenneinfra Oy päättävät erikseen jatkosuunnittelutoimeksiannoista. Tavoitteena on hankintailmoituksessa asetettujen edellytysten täyttyessä, että kilpailun voittaja valitaan Itäkeskuksen joukkoliikenneterminaalihankkeen pää- ja arkkitehtisuunnittelusta vastaavaksi kumppaniksi.

MUUTOKSENHAKUKIELTO

Tähän päätökseen ei saa hakea muutosta, koska päätös koskee asian valmistelua tai täytäntöönpanoa.

Sovellettava lainkohta: Kuntalaki 136 §

Presenter information

Name
Saara Kanto

Title
Toimitusjohtaja

Ask for more info