Sosiaalityöntekijän viran täyttämättä jättäminen, Etelän nuorten sosiaalityö 1, työavain SOTEPE-01-135-25

HEL 2025-007640
§ 7

Sosiaalityöntekijän viran täyttämättä jättäminen, Etelän nuorten sosiaalityö 1, työavain SOTEPE-01-135-25

Aikuissosiaalityön päällikkö

Päätös

Aikuissosiaalityön päällikkö päätti jättää sosiaalityöntekijän viran (vakanssinumero 050189) täyttämättä, kelpoisuusehdot täyttävien ja soveltuvien hakijoiden vähäisyyden vuoksi.

Sosiaalityöntekijän virka julistetaan uudelleen haettavaksi myöhemmin

Päätöksen perustelut

Sosiaalityöntekijän virka (vakanssinumero 050189) tulee avoimeksi 1.6.2025.

Sosiaalityöntekijän avoin virka (vakanssi 050189) on ollut julkisesti haettavana ajalla 24.3.-7.4.2025 kaupungin sähköisen rekrytointipalvelun sisäisessä ja ulkoisessa haussa.

Sosiaali- ja terveystoimialan toimialajohtajan tekemän henkilöstöhallinnon delegointipäätöksen 22.12.2022 § 199 mukaan sosiaalityöntekijän virkaan ottaa aikuissosiaalityön päällikkö.

Sosiaalityöntekijän tehtävänä on sosiaalihuoltolain mukaisesti apua tarvitsevien helsinkiläisten lapsiperheiden kohtaaminen, palvelutarpeen arviointi ja suunnitelmallinen työskentely niin, että perheiden yksilölliset tarpeet tulevat huomioiduiksi. Tehtäviin kuuluu myös yksilöhuollon ja harkinnanvaraisen toimeentulotuen päätöksenteko. Asiakasperheiden kanssa yhdessä etsitään uusia näkökulmia ja ratkaisuja elämänalueiden muutosta vaativiin kohtiin, joita voivat olla mm. päihteet, työttömyys, terveys, sosiaaliset suhteet, asuminen tai talous.

Sosiaalityöntekijän viran kelpoisuusvaatimuksena on sosiaalihuollon ammattihenkilölain (817/2015) 7 §:n mukainen sosiaalityöntekijän kelpoisuus.

Kielitaitovaatimuksena on suomen kielen hyvä suullinen ja kirjallinen taito sekä ruotsin kielen tyydyttävä suullinen taito.

Perustuslain 125 §:n mukaan viran yleiset nimitysperusteet ovat taito, kyky ja koeteltu kansalaiskunto.

Tehtävän menestyksellinen hoitaminen edellyttää tehtävän vaativuuden mukaista osaamista, aiempaa kokemusta sosiaalityöstä, hyviä vuorovaikutustaitoja sekä kykyä itsenäiseen työskentelyyn ja päätöksentekoon.

Eduksi luettiin sitoutuminen pitkäjänteiseen työskentelyyn, lapsiperheiden palveluiden tuntemus, kokemus taloussosiaalityöstä ja avoin sekä keskusteleva työskentelyote. Lisäksi hyvät tietotekniset taidot sekä työkokemus aikuisten parissa tehtävästä sosiaalityöstä ja Apotti-tietojärjestelmän tuntemus.

Määräajassa hakemuksen jätti 12 hakijaa. Yhteenveto hakemuksen jättäneistä on tämän asian liitteenä 1.

Vaadittu kelpoisuus oli yhdellä hakijalla.

Virka jätetään täyttämättä kelpoisten ja soveltuvien hakijoiden vähäisyyden vuosi.

This decision was published on 14.05.2025

MUUTOKSENHAKUKIELTO

Tähän päätökseen ei saa hakea muutosta, koska päätös koskee asian valmistelua tai täytäntöönpanoa.

Sovellettava lainkohta: Kuntalaki 136 §

Ask for more info

Hannele Backström, johtava sosiaalityöntekijä, puhelin: 09 310 43512

hannele.backstrom@hel.fi

Decisionmaker

Hanna Koskikallio
vs. aikuissosiaalityön päällikkö

Attachments

1. Hakijalistaus
The attachment will not be published on the internet.

The decision documents refer to appendices that are not available online. The City of Helsinki does not publish any appendices that contain confidential information or information that could compromise the protection of privacy or a private trader's business or trade secret when published. The published documents also exclude appendices that cannot be made available in an electronic format due to technical reasons. (Act on the Openness of Government Activities 621/1999, Information Society Code 917/2014, Data Protection Act 1050/2018, Act on the Status and Rights of Social Welfare Clients 812/2000, Act on the Status and Rights of Patients 785/1992, Act on Public Procurement and Concession Contracts 1397/2016). You can also request decision documents from the City of Helsinki Registrar's Office.