Keskustakirjasto Oodin Maijansalin siirtoseinän muutostyö, hankesuunnitelman hyväksyminen

HEL 2025-008332
§ 19

Keskustakirjasto Oodin Maijansalin siirtoseinän muutostyö, hankesuunnitelman hyväksyminen

Tilapäällikkö

Päätös

Tilapäällikkö päätti hyväksyä Keskustakirjasto Oodin Maijansalin siirtoseinän muutostyön 7.5.2025 päivätyn hankesuunnitelman siten, että hankkeen rakentamiskustannusten enimmäishinta on arvonlisäverottomana 620 390 euroa toukokuun 2025 kustannustasossa.

Päätöksen perustelut

Yleistä hankkeesta

Hankkeen toiminnallisena tavoitteena on, että tilan käytettävyys paranee siirtoseinän toiminnan parantuessa ja muuna aikana tila taas vastaa paremmin arkkitehtonista tavoitetta ja voidaan pitää avonaisena yleisötilana.

Hankkeesta on laadittu 7.5.2025 päivätty hankesuunnitelma kaupunkiympäristön sekä kulttuurin ja vapaa-ajan toimialojen yhteistyönä.

Keskustakirjasto Oodin henkilökunta on osallistuneet hankkeen valmisteluun tuoden tilasuunnitteluun toiminnallisen näkökulman. Osallistamisen myötä saatu palaute on otettu huomioon suunnitelmien laadinnassa. Henkilökuntaa osallistetaan käyttäjäkokousten kautta suunnitelmien jatkokehittämiseen.

Hankkeen sisältö

Keskustakirjasto Oodin Maijansali on suunniteltu toimivaksi sekä täysin avoimena tapahtumatilana, verhoilla eristettynä, että siirtoseinällä suljettavana. Siirtoseinän paikalleen laittaminen on hankalaa, työvoimavaltaista ja usein seinä juuttuu kiinni. Seinää on korjattu, mutta sen siirtäminen on edelleen raskasta. Tilaa vuokrataan ulkopuolisille lähinnä suljetussa muodossa, jolloin olisi tärkeää myös tulojen saannin kannalta, että seinät saadaan nopeasti ja varmasti suljettua, ja toisaalta avoimiin tapahtumiin kätevästi avattua.

Käyttäjätoimialan lausunto

Kulttuuri ja vapaa-ajan toimialan lautakunta on tehnyt 20.12.2023 tarvepäätöksen hyväksymällä 20.12.2023 päivätyn tarveselvityksen.

Laajuus ja kustannukset

HKA:n mukaan hankkeen rakentamiskustannukset ovat arvonlisäverottomana yhteensä 620 390 euroa toukokuun 2025 kustannustasossa, RKI-2021 = 110,3.

Kaupunginvaltuuston 27.11.2024 hyväksymässä talonrakennushankkeiden rakentamisohjelmassa vuosille 2025–2034 toiminnallisten muutoshankkeille on varattu yhteensä 2,2 miljoona euroa talousarviokohtaan 8020206. Hanke rahoitetaan kohdentamattomille rakennushankkeille varatulla määrärahalla.

Hankkeen aikataulu ja toteutus

Aikataulun mukaisesti rakentaminen on suunniteltu tapahtuvan 5/2025–12/2025.

Kaupunkiympäristön toimiala vastaa hankkeen toteuttamisesta ja sekä kiinteistön ylläpidosta.

Toimivalta

Tilapäällikkö päättää tilahankkeita koskevien hankesuunnitelmien hyväksymisestä, kun hankkeen kokonaisarvo on enintään 1 000 000 euroa ja niistä on toimialalautakunnan tai kansliapäällikön hyväksymä tarveselvitys, tai kyseinen tilahanke on välttämätön rakennuksen teknisen kunnon tai esimerkiksi sisäilmaongelman korjaamiseksi. (Kaupunkiympäristölautakunnan rakennusten ja yleisten alueiden jaoston päätös 14.1.2021 § 8).

This decision was published on 09.06.2025

OHJEET OIKAISUVAATIMUKSEN TEKEMISEKSI

Tähän päätökseen tyytymätön voi tehdä kirjallisen oikaisuvaatimuksen. Päätökseen ei saa hakea muutosta valittamalla tuomioistuimeen.

Oikaisuvaatimusoikeus

Oikaisuvaatimuksen saa tehdä

  • se, johon päätös on kohdistettu tai jonka oikeuteen, velvollisuuteen tai etuun päätös välittömästi vaikuttaa (asianosainen)
  • kunnan jäsen.
Oikaisuvaatimusaika

Oikaisuvaatimus on tehtävä 14 päivän kuluessa päätöksen tiedoksisaannista.

Oikaisuvaatimuksen on saavuttava Helsingin kaupungin kirjaamoon määräajan viimeisenä päivänä ennen kirjaamon aukioloajan päättymistä.

Mikäli päätös on annettu tiedoksi postitse, asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, seitsemän päivän kuluttua kirjeen lähettämisestä. Kunnan jäsenen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon seitsemän päivän kuluttua siitä, kun pöytäkirja on nähtävänä yleisessä tietoverkossa.

Mikäli päätös on annettu tiedoksi sähköisenä viestinä, asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, kolmen päivän kuluttua viestin lähettämisestä.

Tiedoksisaantipäivää ei lueta oikaisuvaatimusaikaan. Jos oikaisuvaatimusajan viimeinen päivä on pyhäpäivä, itsenäisyyspäivä, vapunpäivä, joulu- tai juhannusaatto tai arkilauantai, saa oikaisuvaatimuksen tehdä ensimmäisenä arkipäivänä sen jälkeen.

Oikaisuvaatimusviranomainen

Viranomainen, jolle oikaisuvaatimus tehdään, on Helsingin kaupungin kaupunkiympäristölautakunta.

Oikaisuvaatimusviranomaisen asiointiosoite on seuraava:

Suojattu sähköposti: https://securemail.hel.fi/

Käytäthän aina suojattua sähköpostia, kun lähetät henkilökohtaisia tietojasi.

Muistathan asioinnin yhteydessä mainita kirjaamisnumeron (esim. HEL 2021-000123), mikäli asiasi on jo vireillä Helsingin kaupungissa.

Sähköpostiosoite:
helsinki.kirjaamo@hel.fi
Postiosoite:
PL 10
 
00099 HELSINGIN KAUPUNKI
Käyntiosoite:
Pohjoisesplanadi 11-13
Puhelinnumero:
09 310 13700

Kirjaamon aukioloaika on maanantaista perjantaihin klo 08.15–16.00.

Oikaisuvaatimuksen muoto ja sisältö

Oikaisuvaatimus on tehtävä kirjallisena. Myös sähköinen asiakirja täyttää vaatimuksen kirjallisesta muodosta.

Oikaisuvaatimuksessa on ilmoitettava

  • päätös, johon oikaisuvaatimus kohdistuu
  • miten päätöstä halutaan oikaistavaksi
  • millä perusteella päätöstä halutaan oikaistavaksi
  • oikaisuvaatimuksen tekijä
  • millä perusteella oikaisuvaatimuksen tekijä on oikeutettu tekemään vaatimuksen
  • oikaisuvaatimuksen tekijän yhteystiedot
Pöytäkirja

Päätöstä koskevia pöytäkirjan otteita ja liitteitä lähetetään pyynnöstä. Asiakirjoja voi tilata Helsingin kaupungin kirjaamosta.

Ask for more info

Maria Stenberg, rakennuttajateknikko, puhelin: 09 310 52252

maria.stenberg@hel.fi

Jari Kiuru, tiimipäällikkö, puhelin: 09 310 43340

jari.kiuru@hel.fi

Decisionmaker

Sari Hilden
tilapäällikkö

Attachments

2. Kustannusarvio 7.5.2025 Oodi keskustakirjasto Maijansalin seinä
The attachment will not be published on the internet.

The decision documents refer to appendices that are not available online. The City of Helsinki does not publish any appendices that contain confidential information or information that could compromise the protection of privacy or a private trader's business or trade secret when published. The published documents also exclude appendices that cannot be made available in an electronic format due to technical reasons. (Act on the Openness of Government Activities 621/1999, Information Society Code 917/2014, Data Protection Act 1050/2018, Act on the Status and Rights of Social Welfare Clients 812/2000, Act on the Status and Rights of Patients 785/1992, Act on Public Procurement and Concession Contracts 1397/2016). You can also request decision documents from the City of Helsinki Registrar's Office.