Palvelukeskus Helsingin siirtyvän henkilöstön henkilötietojen luovutus Palmia Oy:lle
Palvelukeskus Helsingin siirtyvän henkilöstön henkilötietojen luovutus Palmia Oy:lle
Päätös
Henkilöstöjohtaja päätti luovuttaa Palmia Oy:lle Palvelukeskus Helsingin siirtyvän henkilöstön henkilötiedot osana liikkeenluovutusta.
Päätöksen perustelut
Kaupunginvaltuusto päätti Palmia-liikelaitoksen toiminta- ja hallintomallien järjestämisen osana kehottaa mm. varhaiskasvatuslautakuntaa lisäämään kilpailuttamisen määrää niin että kilpailuttamisen ehtoihin sisällytetään vaatimus siitä, että kilpailun voittanut palveluntuottaja on velvollinen ottamaan palvelukseensa liikkeenluovutuksen periaatteen mukaisesti kilpailun kohteessa mahdollisesti ilman työtä jäävän henkilöstön (8.10.2014 §322).
Kasvatus- ja koulutuslautakunta päätti hyväksyä varhaiskasvatusyksiköiden ruoka- ja puhtauspalvelujen kilpailutussuunnitelman vuosille 2022–2025 kaupunginvaltuuston määrittämien kilpailutusperiaatteiden mukaisesti (14.12.2021 § 391). Kasvatus- ja koulutuslautakunta teki kilpailutuksen jälkeen päätöksen hankinnasta 3.5.2022 (§ 95). Ao. henkilöiden siirtyminen Palmia Oy:n palvelukseen on ollut sidoksissa uuden päiväkodin valmistumisaikatauluun.
Palvelukeskuksen siirtyvä henkilöstö siirtyy vanhoina työntekijöinä. Työnantajan oikeuksien ja velvollisuuksien täyttämiseksi Helsingin kaupunki luovuttaa siirtyvien henkilöiden nimilistan (Liite 1) ja henkilötiedot (Liite 2).
Lain kunnan ja hyvinvointialueen viranhaltijasta (304/2003) 5 luvun 25 § 2 momentin mukaan luovutuksessa työnantajan luovutushetkellä voimassa olevista virkasuhteista johtuvat oikeudet ja velvollisuudet siirtyvät uudelle omistajalle tai haltijalle. Työsopimuslain (55/2001) 1 luvun 10 § 2 momentin mukaan luovutuksessa työnantajan luovutushetkellä voimassa olevista työsuhteista johtuvat oikeudet ja velvollisuudet siirtyvät luovutuksen saajalle.
This decision was published on 11.06.2025
MUUTOKSENHAKUKIELTO
Tähän päätökseen ei saa hakea muutosta, koska päätös koskee asian valmistelua tai täytäntöönpanoa.
Sovellettava lainkohta: Kuntalaki 136 §
Ask for more info
Päivi Elonen, projektipäällikkö, puhelin: 09 310 36487