Kaupungin puhelinliittymissä ja puhelinvaihteessa on laaja häiriö ja puhelut eivät yhdisty tai katkeavat yllättäen. Vikaa selvitetään parhaillaan. Pahoittelemme häiriötä.

Ennen vuotta 2019 julkaistujen asioiden otsikkona näytetään päätöksen otsikko.
HEL 2015-006534
Asialla on uudempia käsittelyjä
§ 44
Tämä toimielin tai virka on lakkautettu

Hoitosänkyjen ja patjojen vuokrauspalvelun hankinta optiokaudelle

Sosiaali- ja terveystoimialan toimialajohtaja

Päätös

Sosiaali- ja terveystoimialan toimialajohtaja päätti jatkaa hoitosänkyjen ja patjojen vuokrauspalvelun hankintaa koskevaa sopimusta (HEL 2015–006534) Lojer Oy:n kanssa kahden (2) vuoden optiokaudella ajalle 1.1.2018- 31.12.2019.

Optiokaudella sovelletaan hankintasopimusta HEL 2015–006534 entisin ehdoin, sen mukaisesti kuin ne ovat voimassa perussopimuskauden päättyessä.

Hankinnan sitoumukseton arvo optiokaudella on noin 625 000 euroa (alv 0 %).

Osapuolia sitova sopimus ei synny tämän päätöksen tiedoksiannolla vaan vasta, kun osapuolet ovat allekirjoittaneet asiasta sopimuksen.

Päätöksen perustelut

Helsingin kaupungin hankintakeskus julkaisi 28.7.2015 hankintailmoituksen ja 27.7.2015 päivätyn tarjouspyynnön H043-15 HEL 2015–006534 HILMA-tietokannassa. Hoitosänkyjen ja patjojen vuokrauspalvelun palveluntuottajaksi valittiin Lojer Oy. Sosiaali- ja terveysviraston virastopäällikkö teki asiasta hankintapäätöksen 24.9.2015 (§ 156).

Helsingin kaupungin sosiaali- ja terveysviraston ja palveluntuottajan välillä allekirjoitettiin hankintasopimus kahden vuoden sopimuskaudelle ajalle 1.1.2016–31.12.2017. Hankintaan sisältyy enintään kahden (2) vuoden optiokausi.

Lisätietojen antaja

Ninna Katajainen, hankinta-asiantuntija, puhelin: 09 310 43241

ninna.katajainen@hel.fi

Päättäjä

Juha Jolkkonen
sosiaali- ja terveystoimialan toimialajohtaja