Kaupungin puhelinliittymissä ja puhelinvaihteessa on laaja häiriö ja puhelut eivät yhdisty tai katkeavat yllättäen. Vikaa selvitetään parhaillaan. Pahoittelemme häiriötä.

Ennen vuotta 2019 julkaistujen asioiden otsikkona näytetään päätöksen otsikko.
HEL 2016-010713
Asialla on uudempia käsittelyjä
8. / 162 §

Kunnan jäsenen tekemä osaliitosesitys kuntarakennelain (1698/2009) mukaan

Helsingin kaupunginvaltuusto

Päätös

Kaupunginvaltuusto päätti kaupunginhallituksen ehdotuksen mukaisesti antaa seuraavan lausunnon:

Kunnan jäsenen esitys kunnan osan siirrosta Espoon kaupunkiin

Rysäkarin Linnake Oy ja Tom Kaisla esittävät Rysskär-nimisen lunastusyksikön (91-414-2-3) sekä lunastusyksikön ympäröimän vesialueen siirtämistä Helsingistä Espooseen, liite 1. Vesialueen osalta hakija on tehnyt kaksi vaihtoehtoista siirtoesitystä.

Esitetty kunnanrajamuutos 1 lähtee pohjoisessa Korkeakupu-nimiseltä saarelta etelään Rysäkarin itäpuolelta ja yhtyy nykyiseen kuntarajaan ulkomerellä. Siirrettäväksi esitetyn alueen yhteispinta-ala on noin 1 800 hehtaaria, josta kaupungin omistuksessa on noin 1 767 hehtaaria (vesialuetta ja Nuottakari-niminen suojeltu saari). Kunnanrajamuutos 2 lähtee pohjoisessa nykyisestä kuntarajasta Nuottakarin eteläpuolelta Rysäkarin itäpuolelle, josta raja kääntyy lounaaseen liittyen nykyiseen kuntarajaan. Alueen kokonaispinta-ala on noin 930 hehtaaria, josta kaupungin omistuksessa on noin 897 hehtaaria. Rajamuutosehdotukset käyvät ilmi esityksen tekijän laatimasta kartasta, liite 2, ja kiinteistöviraston laatimasta kartasta, liite 3.

Rysäkarin Linnake Oy:n omistama Rysskär muodostuu 9,65 hehtaarin suuruisesta Rysäkari-nimisestä saaresta ja ympäröivästä 23,34 hehtaarin suuruisesta vesialueesta.

Helsingin kaupungin kanta

Kaupunginvaltuusto vastustaa esitettyä Helsingin kaupungin osan siirtämistä Espoon kaupunkiin.

Esitys ei täytä kuntarakennelain mukaisia kuntajaon muuttamisen edellytyksiä. Esityksessä ei ole myöskään tuotu esiin sellaisia painavia syitä, joiden vuoksi esitetyn kaltainen merkittävä muutos on perusteltu kummassakaan vaihtoehdossa.

Perustelut

Rysäkari sijaitsee Helsingin ulkosaaristossa Espoon kuntarajan tuntumassa. Kyseessä on entinen sotilassaari, joka on yksi Helsingin edustalle perustetun merilinnoitusketjun saarista ensimmäisen maailmansodan ajalta. Meripuolustusjärjestelmään liittyvät linnoitteet ja rakennelmat ovat muinaismuistolain rauhoittamia muinaisjäännöksiä. Muita linnoitusketjun saaria Helsingin edustalla ovat mm. Itäinen Pihlajasaari, Suomenlinna, Vallisaari, Kuninkaansaari, Santahamina, Itä-Villinki, Isosaari, Kuivasaari, Harmaja ja Katajaluoto sekä Espoossa Miessaari. Vallisaari, Kuninkaansaari, Isosaari, Kuivasaari ja Itä-Villinki ovat vapautumassa tai jo vapautuneet puolustuskäytöstä.

Rysäkari on ollut Suomen puolustusvoimien hallussa vuodesta 1922 vuoteen 2010. Saarella oli sotilaallinen rooli myös toisen maailmansodan aikana osana rannikon puolustusta. Saaren nykyinen omistaja on Rysäkarin Linnake Oy, jonka tavoitteena on kehittää saarta matkailusaarena.

Voimassa olevassa yleiskaavassa 2002 Rysäkari on sotilasalue, jonka reunassa on pieni luonnonsuojelualue. Kaupunginvaltuuston hyväksymässä Helsingin uudessa yleiskaavassa 2050 saari on merkitty merellisen virkistyksen ja matkailun alueeksi. Kaavamääräyksen mukaan aluetta kehitetään merkittävänä virkistys-, ulkoilu-, liikunta-, luonto- ja kulttuurialueena, joka kytkeytyy mantereen virkistys- ja viheralueisiin. Merkintä sisältää loma-asumisen ja matkailun alueita. Yleiskaavaan liittyvän Merellinen Helsinki teemakartan mukaan, liite 4, Rysäkariin on merkitty lisäksi vesiliikenteen yhteystarve sekä vesiliikenteen yhteyspiste.

Helsingin kaupunkisuunnitteluvirastossa on valmisteilla Merellisen Helsingin yleissuunnitelma, joka on osa yleiskaavan toteuttamisohjelmaa. Yleissuunnitelman tavoitteena on merellisten alueiden kehittyminen ja maankäytön suunnittelu hallittuna kokonaisuutena. Suunnittelua tehdään yhteistyössä kaupungin eri hallintokuntien ja merellisten toimijoiden kanssa. Erityisesti on tarkoitus parantaa saariston saavutettavuutta ja kehittää vesiliikennettä. Myös saariston huoltoa ja infraa suunnitellaan työssä kokonaisvaltaisesti.

Helsingillä on erinomaiset edellytykset toteuttaa merellisten alueiden kehittymiseen suunnattuja toimenpiteitä ja suunnitella ns. sinirakenteen kehitystä. Kaupungin edustalla on ainutlaatuinen merellisen Helsingin kansallismaisema ja maailmanperintökohde Suomenlinna ja monia kulttuurihistoriallisia kohteita. Mikäli alue pilkotaan useamman kunnan kaavoituskohteiksi ja palvelukokonaisuuksiksi, tämä vaikeuttaa tarpeettomasti suunnittelua ja alueen hyödyntämistä. Esitetyllä muutoksella ei saavuteta alueellisesti eheää kokonaisuutta tai edistetä yhdyskuntarakenteen toimivuutta.

Helsingin kaupunginvaltuuston strategiaohjelman tavoitteena on yritystoiminnan, matkailun ja vapaa-ajan mahdollisuuksien kehittymisen edistäminen ranta-alueilla ja saaristossa sekä vesiliikenteen kehittymisen edistäminen.

Rysäkarin kehittäminen matkailu- ja virkistyssaarena on kaupungin intresseissä. Merellisen Helsingin kehittämisessä edetään vaiheittain ja niin, että toimitaan yhdenvertaisuusperiaatteen mukaisesti. Kaupunkisuunnitteluvirastossa vuonna 2011 käynnistynyt alustava asemakaavasuunnittelu on toistaiseksi keskeytynyt maanomistajan ilmoitettua, että kaavaa ei kohteessa pidä tai kannata suunnitella ennen kuin hän saa vastauksen, miten elämisen ja elinkeinoharjoittamisen perusedellytykset tullaan toteuttamaan kohteessa saaristolain hengessä. Rysäkarin alueella uudisrakentamisen sovittaminen valtakunnallisesti merkittävään kulttuuriympäristöön edellyttää huolellista suunnittelua.

Helsingin uusi luonnonsuojeluohjelma vuosille 2015–2024 turvaa erityisesti metsäverkoston, Natura-verkoston ja saaristoluonnon arvoja. Kaupungin alueella on yli 50 luonnonsuojelukohdetta, jotka ovat pääsääntöisesti pieniä. Rysäkari yhdessä rantavesiensä kanssa on luokiteltu I arvoluokan kasvikohteeksi, josta osa (0,43 ha) on rajattu ELY-keskuksen päätöksellä suojeltavaksi luontotyypiksi. On tarkoituksenmukaista, että saaristoluonnon arvoja turvataan yhtenäisellä ohjelmalla.

Virkistyskalastuksen näkökulmasta Rysäkarin läheiset vesialueet ovat lähinnä lohenuisteluvesiä, joille myydään jo tällä hetkellä myös Helsingin ja Espoon yhteislupia. Esitetyllä kuntarajan siirrolla ei ole merkittäviä vaikutuksia kalastusmahdollisuuksiin alueella.

Lähin Helsingin kaupungin terveysasema sijaitsee noin viiden kilometrin päässä Rysäkarilta Lauttasaaressa. Pääkaupunkiseudun asukkailla on vapaus valita terveysasemapalvelut yli kuntarajojen eikä esitetty kuntarajan muutos vaikuta oikeuteen valita terveyspalveluita.

Rysäkari ei kuulu vesihuollon toiminta-alueeseen ja vastuu kiinteistön vesihuollosta on kiinteistön omistajalla tai haltijalla.

Yhteenveto

Kuntarakennelain (1698/2009) mukaan kuntajaon muuttamisen edellytyksinä on, että muutos edistää lain 2 §:n tarkoitettuja kuntajaon kehittämisen tavoitteita sekä parantaa lain 4 §:n mukaisia asioita.

Lain mukaan kunnan on muodostuttava yhdestä alueesta, joka muodostaa toiminnallisen kokonaisuuden. Rysäkarin irrottaminen merilinnoitusketjusta tarkoittaisi kaupungin saaristo- ja merialueen pirstaloitumista kulttuurihistoriallisesta ja ympäristöllisestä näkökulmasta. Esitetty kuntarajanmuutos heikentäisi Helsingin strategisena tavoitteena olevia yritystoiminnan, matkailun ja vapaa-ajan kehittämisen edellytyksiä saaristossa etenkin kaupungin läntisellä merialueella.

Kuntarajan siirrolla ei ole vaikutusta tarpeeseen alueen asumisen, virkistyskäytön tai palvelujen parantamisen kannalta. Liikennöinnin ja vesihuollon näkökulmasta Helsinki ja Espoo ovat samojen kuntayhtymien jäseniä.

Esitettyä kuntarajamuutosta ei voida pitää vähäisenä ottaen huomioon meripinta-alan laajuuden ja merellisen yhdyskunta- ja elinkeinorakenteen kehityksen erityisesti saaristossa. Esityksen kohteena olevan alueen pinta-ala on noin 1 800 hehtaaria, joka vastaa noin 3 % Helsingin vesipinta-alasta. Myöskään rajaukseltaan suppeampaa vaihtoehtoa (930 hehtaaria) ei voida pitää vähäisenä.

Samalla kaupunginvaltuusto hyväksyi seuraavan toivomusponnen:

 
Hyväksyessään päätösesityksen Helsingin kaupunginvaltuusto pitää tärkeänä, että kaupungin virkamiehet ja luottamushenkilöt muistavat kaupungin strategiaohjelman linjauksen siitä, että Helsingin olisi tullut olla Suomen yritysmyönteisin kaupunki vuonna 2016. Helsingin kaupunginvaltuusto katsoo, että tämän tulee näkyä siinä, miten Helsingin kaupunki suhtautuu jatkossa Rysäkarin Linnake Oy:n toiveisiin. (Mika Ebeling)
 

Käsittely

Valtuutettu Pia Pakarinen ehdotti valtuutettu Jarmo Niemisen kannattamana, että kaupunginvaltuusto hyväksyy kunnan jäsenen tekemän osaliitosesityksen vaihtoehdon 1 mukaisesti.

Lisäksi valtuutettu Mika Ebeling ehdotti valtuutettu Björn Månssonin kannattamana hyväksyttäväksi seuraavan toivomusponnen:

 
Hyväksyessään päätösesityksen Helsingin kaupunginvaltuusto pitää tärkeänä, että kaupungin virkamiehet ja luottamushenkilöt muistavat kaupungin strategiaohjelman linjauksen siitä, että Helsingin olisi tullut olla Suomen yritysmyönteisin kaupunki vuonna 2016. Helsingin kaupunginvaltuusto katsoo, että tämän tulee näkyä siinä, miten Helsingin kaupunki suhtautuu jatkossa Rysäkarin Linnake Oy:n toiveisiin.

Äänestysjärjestys

Ensin äänestettiin vastaehdotuksesta, minkä jälkeen äänestettiin toivomusponnen hyväksymisestä.

1 äänestys

Kaupunginhallituksen ehdotus JAA, vastaehdotus EI

JAA-ehdotus: Khs
EI-ehdotus: Kaupunginvaltuusto hyväksyy kunnan jäsenen tekemän osaliitosesityksen vaihtoehdon 1 mukaisesti.

Jaa-äänet: 75
Zahra Abdulla, Outi Alanko-Kahiluoto, Hennariikka Andersson, Maija Anttila, Pentti Arajärvi, Paavo Arhinmäki, Gunvor Brettschneider, Mika Ebeling, Matti Enroth, Yrjö Hakanen, Juha Hakola, Jasmin Hamid, Eero Heinäluoma, Veronica Hertzberg, Mari Holopainen, Veronika Honkasalo, Rene Hursti, Nina Huru, Sirkku Ingervo, Ville Jalovaara, Jukka Järvinen, Helena Kantola, Tarja Kantola, Jessica Karhu, Emma Kari, Otso Kivekäs, Dan Koivulaakso, Laura Kolbe, Vesa Korkkula, Kauko Koskinen, Terhi Koulumies, Tuuli Kousa, Minerva Krohn, Timo Laaninen, Harri Lindell, Pekka Majuri, Silvia Modig, Elina Moisio, Sami Muttilainen, Seija Muurinen, Björn Månsson, Terhi Mäki, Sari Mäkimattila, Lasse Männistö, Matti Niiranen, Jan D Oker-Blom, Sara Paavolainen, Osku Pajamäki, Jaana Pelkonen, Terhi Peltokorpi, Erkki Perälä, Sirpa Puhakka, Mari Puoskari, Mika Raatikainen, Timo Raittinen, Marcus Rantala, Tuomas Rantanen, Tatu Rauhamäki, Risto Rautava, Jukka Relander, Laura Rissanen, Wille Rydman, Pekka Saarnio, Tomi Sevander, Leo Stranius, Johanna Sydänmaa, Ilkka Taipale, Kaarin Taipale, Ulla-Marja Urho, Thomas Wallgren, Tuomo Valokainen, Sinikka Vepsä, Sanna Vesikansa, Anna Vuorjoki, Ville Ylikahri

Ei-äänet: 7
Sirpa Asko-Seljavaara, Harry Bogomoloff, Nuutti Hyttinen, Seppo Kanerva, Heimo Laaksonen, Jarmo Nieminen, Pia Pakarinen

Tyhjä: 2
Suzan Ikävalko, Arja Karhuvaara

Poissa: 1
Maria Landén

Kaupunginvaltuusto hyväksyi kaupunginhallituksen ehdotuksen.

2 äänestys

Valtuutettu Mika Ebelingin toivomusponsi JAA, vastustus EI

JAA-ehdotus: Hyväksyessään päätösesityksen Helsingin kaupunginvaltuusto pitää tärkeänä, että kaupungin virkamiehet ja luottamushenkilöt muistavat kaupungin strategiaohjelman linjauksen siitä, että Helsingin olisi tullut olla Suomen yritysmyönteisin kaupunki vuonna 2016. Helsingin kaupunginvaltuusto katsoo, että tämän tulee näkyä siinä, miten Helsingin kaupunki suhtautuu jatkossa Rysäkarin Linnake Oy:n toiveisiin.
EI-ehdotus: Vastustaa

Jaa-äänet: 51
Zahra Abdulla, Hennariikka Andersson, Sirpa Asko-Seljavaara, Harry Bogomoloff, Gunvor Brettschneider, Mika Ebeling, Matti Enroth, Juha Hakola, Jasmin Hamid, Veronica Hertzberg, Veronika Honkasalo, Rene Hursti, Nina Huru, Nuutti Hyttinen, Suzan Ikävalko, Sirkku Ingervo, Helena Kantola, Arja Karhuvaara, Otso Kivekäs, Laura Kolbe, Kauko Koskinen, Terhi Koulumies, Tuuli Kousa, Heimo Laaksonen, Timo Laaninen, Harri Lindell, Pekka Majuri, Seija Muurinen, Björn Månsson, Sari Mäkimattila, Lasse Männistö, Jarmo Nieminen, Matti Niiranen, Pia Pakarinen, Jaana Pelkonen, Terhi Peltokorpi, Erkki Perälä, Sirpa Puhakka, Mika Raatikainen, Timo Raittinen, Marcus Rantala, Tatu Rauhamäki, Risto Rautava, Laura Rissanen, Wille Rydman, Pekka Saarnio, Leo Stranius, Ilkka Taipale, Ulla-Marja Urho, Thomas Wallgren, Anna Vuorjoki

Ei-äänet: 3
Yrjö Hakanen, Sami Muttilainen, Jan D Oker-Blom

Tyhjä: 30
Outi Alanko-Kahiluoto, Maija Anttila, Pentti Arajärvi, Paavo Arhinmäki, Eero Heinäluoma, Mari Holopainen, Ville Jalovaara, Jukka Järvinen, Seppo Kanerva, Tarja Kantola, Jessica Karhu, Emma Kari, Dan Koivulaakso, Vesa Korkkula, Minerva Krohn, Silvia Modig, Elina Moisio, Terhi Mäki, Sara Paavolainen, Osku Pajamäki, Mari Puoskari, Tuomas Rantanen, Jukka Relander, Tomi Sevander, Johanna Sydänmaa, Kaarin Taipale, Tuomo Valokainen, Sinikka Vepsä, Sanna Vesikansa, Ville Ylikahri

Poissa: 1
Maria Landén

Kaupunginvaltuusto hyväksyi valtuutettu Mika Ebelingin ehdottaman toivomusponnen.

Katso äänestystulos taulukkona

Esittelijä

Kaupunginhallitus

Lisätietojen antaja

Anja Vallittu, kaupunginsihteeri, puhelin: 09 310 36046

anja.vallittu@hel.fi