Kaupungin puhelinliittymissä ja puhelinvaihteessa on laaja häiriö ja puhelut eivät yhdisty tai katkeavat yllättäen. Vikaa selvitetään parhaillaan. Pahoittelemme häiriötä.

Malminkartanon suunnitteluperiaatteet

Ennen vuotta 2019 julkaistujen asioiden otsikkona näytetään päätöksen otsikko.
HEL 2016-012577
Asialla on uudempia käsittelyjä
3. / 302 §

Malminkartanon suunnitteluperiaatteet

Kaupunkiympäristölautakunta

Päätös

Kaupunkiympäristölautakunta päätti

  • hyväksyä liitteen (nro 4) mukaiset 9.5.2023 päivätyt Malminkartanon suunnitteluperiaatteet jatkosuunnittelun pohjaksi
  • antaa vuorovaikutusraportista ilmenevät vastineet esitettyihin mielipiteisiin ja kannanottoihin. Päätösasiakirjat ja vuorovaikutusraportti ovat luettavissa Kaupunkiympäristön toimialan asiakaspalvelussa, Työpajankatu 8 (puh. 09 310 22111), sekä internet-sivuilla: Päätöksenteko

Kaupunkiympäristölautakunta punnitsi sekä tarvetta säästää Kartanonmetsän luontoa ja virkistysarvoa asukkaille mahdollisimman paljon kuin tarvetta kehittää Malminkartanoa vetovoimaisena ja palveluiltaan monipuolisena alueena nykyisille ja tuleville asukkaille. Edellä mainittujen tavoitteiden mahdollisimman hyväksi yhteensovittamiseksi kaupunkiympäristölautakunta päätti

  • että suunnitteluperiaatteita viedään eteenpäin siten, että rakentamisen suunnittelusta luovutaan Kartanonmetsän koilliselta ja luoteiselta alueelta. Liitteen 4 periaatteista asumisvyöhykkeiden alueista poistetaan jatkosuunnittelussa Kartanonmetsän osa-alueen koillis- ja luoteisosat.

Kaupunkiympäristölautakunta linjasi kaupunkiuudistuksen tavoitteiden mahdollisimman hyvän toteuttamisen osalta vielä seuraavaa:

  • että Malminkartanontien molempien puolten suunnittelua viedään eteenpäin mahdollisimman hyvin yhtäaikaisesti, jotta tulevaisuuden rakentamishankkeet voisivat alkaa mahdollisimman samaan aikaan
  • että kaupunkiuudistuksen jatkosuunnittelussa viedään eteenpäin mahdollisimman määrätietoisesti niitä hankkeita, jotka sijoittuvat jo rakennetun Malminkartanon alueelle
  • että kaupunkiympäristön toimiala tekee voitavansa yhteistyössä kaupunkiuudistuksen palveluihin ja alueen yleisilmeen parantamiseen liittyvien hankkeiden edistämiseksi
  • että suunnitteluperiaatteissa esiin nostetun metsän virkistysarvon ja saavutettavuuden eteen löydetään parhaat mahdolliset ratkaisut

Alueen suunnittelussa kiinnitettävä erityistä huomiota julkisten palvelujen parantamiseen ja vetovoimatekijöiden lisäämiseen esim. päiväkoti-, koulu- ja harrastuspaikkojen toteutuksessa. Kehitystyössä voi olla käytössä kilpailuja tai muita sopivia työkaluja.

Käsittely

Asian aikana kuultavina olivat johtava arkkitehti Antti Mentula ja tiimipäällikkö Suvi Tyynilä. Asiantuntijat poistuivat kuulemisensa jälkeen kokouksesta.

Vastaehdotus: Eveliina Heinäluoma:
Päätösehdotukseen lisätään seuraava kappale. "Alueen suunnittelussa kiinnitetään erityistä huomiota julkisten palvelujen parantamiseen ja vetovoimatekijöiden lisäämiseen esim. päiväkoti-, koulu- ja harrastuspaikkojen toteutuksessa. Kehitystyössä voi olla käytössä kilpailuja tai muita sopivia työkaluja."

Kannattaja: Jenni Pajunen

Kaupunkiympäristölautakunta päätti yksimielisesti hyväksyä Eveliina Heinäluoman vastaehdotuksen mukaan muutetun ehdotuksen.

Vastaehdotus 2: Anni Sinnemäki:
Päätösehdotukseen lisätään seuraavat kappaleet: "Kaupunkiympäristölautakunta linjaa kaupunkiuudistuksen tavoitteiden mahdollisimman hyvän toteuttamisen osalta vielä seuraavaa:

  • että Malminkartanontien molempien puolten suunnittelua viedään eteenpäin mahdollisimman hyvin yhtäaikaisesti, jotta tulevaisuuden rakentamishankkeet voisivat alkaa mahdollisimman samaan aikaan
  • että kaupunkiuudistuksen jatkosuunnittelussa viedään eteenpäin mahdollisimman määrätietoisesti niitä hankkeita, jotka sijoittuvat jo rakennetun Malminkartanon alueelle
  • että kaupunkiympäristön toimiala tekee voitavansa yhteistyössä kaupunkiuudistuksen palveluihin ja alueen yleisilmeen parantamiseen liittyvien hankkeiden edistämiseksi
  • että suunnitteluperiaatteissa esiin nostetun metsän virkistysarvon ja saavutettavuuden eteen löydetään parhaat mahdolliset ratkaisut"

Kannattaja: Mia Haglund

Kaupunkiympäristölautakunta päätti yksimielisesti hyväksyä Anni Sinnemäen vastaehdotuksen mukaan muutetun ehdotuksen.

Vastaehdotus 1: Anni Sinnemäki:
Päätösehdotukseen lisätään seuraavat kappaleet: "Kaupunkiympäristölautakunta on punninnut sekä tarvetta säästää Kartanonmetsän luontoa ja virkistysarvoa asukkaille mahdollisimman paljon kuin tarvetta kehittää Malminkartanoa vetovoimaisena ja palveluiltaan monipuolisena alueena nykyisille ja tuleville asukkaille. Edellä mainittujen tavoitteiden mahdollisimman hyväksi yhteensovittamiseksi kaupunkiympäristölautakunta päättää

  • että suunnitteluperiaatteita viedään eteenpäin siten, että rakentamisen suunnittelusta luovutaan Kartanonmetsän koilliselta ja luoteiselta alueelta. Liitteen 4 periaatteista asumisvyöhykkeiden alueista poistetaan jatkosuunnittelussa Kartanonmetsän osa-alueen koillis- ja luoteisosat."

Kannattaja: Mia Haglund

1 äänestys

JAA-ehdotus: Esityksen mukaan
EI-ehdotus: Anni Sinnemäen vastaehdotuksen 1 mukaisesti muutettuna.

Jaa-äänet: 4
Otto Meri, Jenni Pajunen, Katri Penttinen, Lea Saukkonen

Ei-äänet: 9
Silja Borgarsdottir Sandelin, Mia Haglund, Eveliina Heinäluoma, Jenni Hjelt, Otso Kivekäs, Tuomas Nevanlinna, Mika Raatikainen, Saana Rossi, Anni Sinnemäki

Tyhjä: 0

Poissa: 0

Kaupunkiympäristölautakunta päätti hyväksyä Anni Sinnemäen vastaehdotuksen mukaan muutetun ehdotuksen äänin 9–4.

Katso äänestystulos taulukkona

Esittelijä

kaupunkiympäristön toimialajohtaja
Ville Lehmuskoski

Lisätietojen antaja

Antti Mentula, arkkitehti, puhelin: 09 310 20768

antti.mentula@hel.fi

Suvi Tyynilä, tiimipäällikkö, puhelin: 09 310 37264

suvi.tyynila@hel.fi

Harald Arlander, maisema-arkkitehti, puhelin: 09 310 42146

harald.arlander@hel.fi