Kaupungin puhelinliittymissä ja puhelinvaihteessa on laaja häiriö ja puhelut eivät yhdisty tai katkeavat yllättäen. Vikaa selvitetään parhaillaan. Pahoittelemme häiriötä.

Osallistuminen EU:n itämeri-ohjelman rahoitushakuun hankkeessa "Baltic Game Industry"

HEL 2017-000038
Asialla on uudempia käsittelyjä
§ 99

Määrärahan myöntäminen vuodelle 2019 EU-hankkeelle ”Baltic Game Industry”

Elinkeinojohtaja

Päätös

Vs. elinkeinojohtaja päätti, että keskitettyyn hanketoimintaan varatusta määrärahasta talousarviokohdasta 1 50 04 voidaan myöntää innovaatiot ja uudet kokeilut -yksikölle enintään 10 000 euroa vuodelle 2019 EU:n Interreg Baltic Sea Region -ohjelman rahoittaman hankkeen ”Baltic Game Industry” (projektinumero 1098042) kustannuksiin. Myönnetylle määrärahalle saadaan EU:n ja valtion tukea yhteensä enintään 9 250 euroa.

Päätöksen perustelut

Baltic Game Industry -hankkeen tavoitteena on lisätä Itämeren alueen peliteollisuuden toimijoiden innovaatiokykyä ja vahvistaa niiden osaamista ja kilpailukykyä maailmanlaajuisesti. Innovaatiot ja uudet kokeilut -yksikkö toimii hankkeen partnerina ja vastaa hankkeen kustannusten maksamisesta ja raportoinnista. Hanke toteutetaan vuosina 2017–2020. Määrärahapäätökset hankkeelle tehdään kalenterivuosittain.

Rakennus- ja ympäristötointa johtava apulaiskaupunginjohtaja on hyväksynyt hankehakemuksen päätöksellään 4.1.2017 § 2 ja hanke on saanut myönteisen rahoituspäätöksen Interreg Baltic Sea Region -ohjelmasta.

Hankkeen arvioidut kokonaiskustannukset ovat 3 500 000 euroa. Helsingin kaupungin osahankkeen kustannukset ovat 97 800 euroa, josta EU-tuen osuus on 73 350 euroa, työ- ja elinkeinoministeriön rahoitus on enintään 17 115 euroa ja omarahoitus siten 7 335 euroa. Hankkeelle on avattu Laske-järjestelmään projektinumero 1098042 ja sille sovitut alaprojektirakenneosat, jotka on annettu tiedoksi hankkeen projektipäällikölle. Hankkeen kaikki menot ja niitä vastaavat tukiosuudet tulee kirjata avatuille projektirakenneosille ja mahdollisuuksien mukaan samalle toteumavuodelle. Hankkeen toteuttamisessa tulee noudattaa Helsingin kaupungin ja rahoittajan antamia sääntöjä ja ohjeita.

Kansliapäällikkö on päätöksellään 8.2.2019 § 27 jakanut talousarviokohdan 1 50 04 määrärahan elinkeinojohtajan käytettäväksi.

Vs. elinkeinojohtajan päätös on sidottu Interreg Baltic Sea Region -ohjelmasta saadun rahoituspäätöksen ehtoihin. Mikäli hankkeen toteutuksessa tai rahoituksessa tapahtuu muutoksia, jotka vaikuttavat tähän päätökseen, tulee ne välittömästi saattaa tiedoksi tämän päätöksen tekijälle.

Lisätietojen antaja

Anna Lehtovaara, erityissuunnittelija, puhelin: 09 310 36685

anna.lehtovaara@hel.fi

Päättäjä

Santtu von Bruun
vs. elinkeinojohtaja
Jani Moliis
kansainvälisten asioiden päällikkö