Kaupungin puhelinliittymissä ja puhelinvaihteessa on laaja häiriö ja puhelut eivät yhdisty tai katkeavat yllättäen. Vikaa selvitetään parhaillaan. Pahoittelemme häiriötä.

Ennen vuotta 2019 julkaistujen asioiden otsikkona näytetään päätöksen otsikko.
HEL 2017-000454
Asialla on uudempia käsittelyjä
§ 114

Helsinki-lisän maksamiset yrityksille vuonna 2017

Elinkeinojohtaja

Päätös

Elinkeinojohtaja päätti myöntää Helsinki-lisä –avustukset (nro Y321 - Y350) liitteessä luetelluille yrityksille käytettäväksi työllistetyn palkkaus- tai rekrytointikustannuksiin liitteessä mainitulla summalla. Avustukset maksetaan talousarvion kohdalta 14001 sisäinen tilaus 1817100003.

Päätöksen perustelut

Helsingin kaupunginhallitus on päättänyt (Kaupunginhallitus, 9.1.2017, §19) kannustaa ja tukea rahallisesti työnantajia tarjoamaan työtä helsinkiläisille, jotka kuuluvat kaupungin työllisyydenhoidon kohderyhmiin.
Vuonna 2017 Helsinki-lisään on varattu työllisyydenhoidon talousarviossa 3,6 miljoonan euron määräraha. Työllisyydenhoidon Helsinki-lisä on aina harkinnanvarainen. Tuen myöntämispäätös perustuu elinkeinojohtajan hyväksymään Helsinki-lisän sovellusohjeeseen (Elinkeinojohtaja, 22.2.2017, 27§). Tuen myöntäminen kuuluu elinkeinojohtajan toimivaltaan.

Lisätietojen antaja

Jukka Sivonen, suunnittelija, puhelin: 36671

jukka.sivonen@hel.fi

Päättäjä

Marja-Leena Rinkineva
elinkeinojohtaja
Ilkka Haahtela
maahanmuutto- ja työllisyysasioiden päällikkö

Liitteet (pdf)

1. Liite
Liitettä ei julkaista internetissä.

Päätösasiakirjoissa on mainittu liitteitä, joita ei julkaista internetissä. Pois jätetään liitteet, jotka sisältävät salassa pidettäviä tietoja, joissa olevien tietojen julkistaminen voi vaarantaa yksityisyyden suojan, tai joita ei ole teknisistä syistä saatu sähköiseen muotoon. Keskeisimmät säädökset, joita asiassa sovelletaan, ovat laki viranomaisten toiminnan julkisuudesta (julkisuuslaki 621/1999), laki sähköisen viestinnän palveluista (917/2014), tietosuojalaki (1050/2018), laki sosiaali- ja terveydenhuollon asiakastietojen käsittelystä (703/2023) sekä laki julkisista hankinnoista ja käyttöoikeussopimuksista (1397/2016). Päätösasiakirjoja voi tiedustella myös Helsingin kaupungin kirjaamosta.