Kaupungin puhelinliittymissä ja puhelinvaihteessa on laaja häiriö ja puhelut eivät yhdisty tai katkeavat yllättäen. Vikaa selvitetään parhaillaan. Pahoittelemme häiriötä.

Määrärahan myöntäminen Marian Start up -keskittymälle

HEL 2017-000974
Asialla on uudempia käsittelyjä
§ 8

Määrärahan myöntäminen vuodelle 2020 Marian kasvuyrityskeskittymälle

Elinkeinojohtaja

Päätös

Elinkeinojohtaja päätti, että keskitettyyn hanketoimintaan varatusta määrärahasta talousarviokohdasta 1 50 04 voidaan myöntää innovaatiot ja uudet kokeilut -yksikölle enintään 1 425 000 euroa (projektinumero 1095104) vuodelle 2020 Marian kasvuyrityskeskittymän vuokran ja käyttökustannusten maksamista varten. Samalla elinkeinojohtaja päätti, että Marian kasvuyrityskeskittymästä saadut vuokratulot kirjataan tuloksi samalle talousarviokohdalle ja projektinumerolle.

Päätöksen perustelut

Kaupunginhallitus päätti 29.3.2016 § 277 Startup Maria Oy -nimisen osakeyhtiön perustamisesta entisen Marian sairaala-alueen kehittämiseksi kansainvälisesti merkittäväksi kasvuyrityskeskittymäksi. Helsingin kaupunkistrategian mukaan Maria 01 -alueen kehittämistä Pohjois-Euroopan suurimmaksi kasvuyrityskampukseksi jatketaan.

Kansliapäällikkö on päätöksellään 31.1.2020 § 23 oikeuttanut elinkeinojohtajan allekirjoittamaan Marian kasvuyrityskeskittymää koskevat sopimukset, laskuttamaan sopimuksissa mainitut vuokra ym. kustannukset sekä maksamaan käynnistymisvaiheesta syntyvät kehittämis- ja käyttökustannukset.

Marian kasvuyrityskeskittymälle on avattu Laske-järjestelmään projektinumero 1095104, jonka alle on avattu projektirakenneosa 1095104001, jolle tulee kirjata hankkeen vuokra-, henkilöstö- ja käyttökustannusmenot sekä projektirakenneosa 1095104098, jolle tulee kirjata kaikki saatavat vuokratulot.

Innovaatiot ja uudet kokeilut -yksikkö toimii Marian kasvuyrityskeskittymän vastuutahona ja huolehtii kustannusten maksamisesta ja vuokrien laskuttamisesta sekä niiden kohdentamisesta oikeille projektinumeroille.

Kansliapäällikkö on päätöksellään 11.2.2020 § 31 jakanut osan talousarviokohdan 1 50 04 määrärahasta elinkeinojohtajan käytettäväksi.

Lisätietojen antaja

Veera Komulainen, suunnittelija, puhelin: 09 310 22299

veera.komulainen@hel.fi

Päättäjä

Marja-Leena Rinkineva
elinkeinojohtaja
Anu Mänttäri
kehittämispäällikkö