Testisisältö

Kaupunkiympäristölautakunnan lausunto kaupunginhallituksella kaupunginvaltuutettu Sirkku Ingervon ja 9 muun valtuustoaloitteesta koskien agilitykenttien ja koiraharrastusalueiden saamista kaupunkiin

Ennen vuotta 2019 julkaistujen asioiden otsikkona näytetään päätöksen otsikko.
HEL 2017-002536
Asialla on uudempia käsittelyjä
11. / 67 §

Kaupunkiympäristölautakunnan lausunto kaupunginhallituksella kaupunginvaltuutettu Sirkku Ingervon ja 9 muun valtuustoaloitteesta koskien agilitykenttien ja koiraharrastusalueiden saamista kaupunkiin

Kaupunkiympäristölautakunta

Lausunto

Kaupunkiympäristölautakunta antoi kaupunginhallitukselle seuraavan lausunnon:

Kaupunkiympäristölautakunta pitää koiraharrastustoimintaan sopivien, uusien alueiden tutkimista kannatettavana, koska koiraharrastus, myös liikuntamuotona, on lisääntynyt Helsingissä. Koirien kanssa harrastaminen lisää parhaimmillaan vastuullista käyttäytymistä, mikä helpottaa koirallisten ja koirattomien ihmisryhmien välistä rinnakkaineloa. Nykyiset koiraharrastukseen vuokrattavat alueet ovat hyvin suosittuja ja ahkerassa käytössä.

Rakennusvirastossa valmistui vuonna 2016 Helsingin koirapalvelulinjaus, jonka yleisten töiden lautakunta hyväksyi ohjeellisesti noudatettavaksi 11.10.2016. Linjaus on voimassa vuoteen 2026 asti. Linjauksen mukaan kaikkia koirapalveluita, myös aitauksia, pyritään lisäämään ja niiden laatua nostamaan. Linjaukseen perustuvat ohjeet tuodaan keskusteluasiana lautakunnalle vähintään kerran valtuustokauden aikana.

Koulutuskenttien määrää ei merkittävästi pystytä nykyisestä lisäämään kaupunkirakenteen tiivistyessä, mutta tarkoitukseen sopivia alueita, esimerkiksi olemassa olevien kenttien tilapäistä käyttöä koirien koulutustoimintaan, tullaan tutkimaan koirapalvelulinjauksen pohjalta laadittavien verkostosuunnitelmien ja ohjeiden päivityksen yhteydessä. Koira-aitausverkosto on ensisijaisesti kaikille aina avoimeen julkiseen käyttöön tarkoitettu toiminta-alueverkosto, joten agilitytoimintaan sopivia alueita kartoitetaan myös muilta alueilta kuin niiden yhteydestä, yhdessä harrastajien kanssa.

Täydennysrakentamisen myötä tulee poistumaan joitakin kenttiä. Herttoniemen agilitykentälle etsitään korvaava paikka Uutelasta. Karhunkaatajan asemakaava- ja asemakaavan muutosluonnoksessa (kslk 16.5.2017) esitetään Roihupellon Viilarintien koiratoiminnan siirtämistä Uutelaan. Tottelevaisuus- ja muihin koiraharrastuksiin sopivan kentän sijaintia tutkitaan edelleen. Vaihtoehdoista järjestetään syksyllä 2017 yhteinen suunnittelukokous yhdistyksien, harrastajien ja asukkaiden kanssa.

Käsittely

Esittelijä muutti ehdotustaan seuraavasti: Lisätään kohdaksi 5:

Täydennysrakentamisen myötä tulee poistumaan joitakin kenttiä. Herttoniemen agilitykentälle etsitään korvaava paikka Uutelasta.
Karhunkaatajan asemakaava- ja asemakaavan muutosluonnoksessa (kslk 16.5.2017) esitetään Roihupellon Viilarintien koiratoiminnan siirtämistä Uutelaan. Tottelevaisuus- ja muihin koiraharrastuksiin sopivan kentän sijaintia tutkitaan edelleen. Vaihtoehdoista järjestetään syksyllä 2017 yhteinen suunnittelukokous yhdistyksien, harrastajien ja asukkaiden kanssa.

Esittelijä

kaupunkiympäristön toimialajohtaja
Mikko Aho

Lisätietojen antaja

Maria Jaakkola, yksikön päällikkö, puhelin: 09 310 37244

maria.jaakkola@hel.fi

Nina Mouhu, aluesuunnittelija, puhelin: 09 310 39838

nina.mouhu@hel.fi