Kaupungin puhelinliittymissä ja puhelinvaihteessa on laaja häiriö ja puhelut eivät yhdisty tai katkeavat yllättäen. Vikaa selvitetään parhaillaan. Pahoittelemme häiriötä.

Ruusuniemen kanavan laivuritontti, sähkö- ja valaistusurakka, lisä- ja muutostyötilaus, 1899 euroa

Ennen vuotta 2019 julkaistujen asioiden otsikkona näytetään päätöksen otsikko.
HEL 2017-002733
Asialla on uudempia käsittelyjä
§ 10
Tämä toimielin tai virka on lakkautettu

Ruusuniemen kanavan laivuritontti, sähkö- ja valaistusurakka, lisä- ja muutostyötilaus, 1899 euroa

Yksikön päällikkö

Päätös

Yksikön päällikkö päätti tilata Ruusuniemen kanavan laivuritontin sähkö- ja valaistussuunnittelun lisä- ja muutostyöt Ramboll Finland Oy:ltä 31.12.2018 saadun lisätyötarjouksen mukaiseen 1899 euron arvonlisäverottomaan kokonaishintaan.

Päätöksen perustelut

Tilattavat lisätyöt ovat lisätyötä aiemmin tilattuun esirakentamisen suunnittelutyötilaukseen nro 7740000814.

Kaupunkiympäristölautakunta on 15.5.2018 § 243 päättänyt siirtää toimivaltaa julkisista hankinnoista ja käyttöoikeussopimuksista annetun lain (1397/2016) 41 §:n 1 momentin tarkoittamissa lisätilauksissa sekä
136 §:n mukaisissa sopimusmuutoksissa siten, että hankintavaltuus määräytyy lisätilausten tai sopimusmuutosten yhteenlasketun arvon perusteella eikä hankinnan yhteenlasketun kokonaisarvon mukaisesti (alkuperäinen hankinta ja siihen liittyvät tilaukset yhteensä). Toimialajohtaja voi päättää edellä mainituista lisätilauksista ja sopimusmuutoksista myös niissä tapauksissa, joissa päätösvalta lisätöiden yhteenlasketun arvon perusteella kuuluisi kaupunkiympäristölautakunnan rakennusten
ja yleisten alueiden jaostolle.

Nyt ja aikaisemmin tilattavien lisä- ja muutostöiden arvonlisäveroton yhteissumma on 36011,47 euroa

Lisätietojen antaja

Jussi Mäkinen, projektipäällikkö, puhelin: 09 310 87806

jussi.makinen2@hel.fi

Päättäjä

Erkki Nurmi
yksikön päällikkö