Kaupungin puhelinliittymissä ja puhelinvaihteessa on laaja häiriö ja puhelut eivät yhdisty tai katkeavat yllättäen. Vikaa selvitetään parhaillaan. Pahoittelemme häiriötä.

Ennen vuotta 2019 julkaistujen asioiden otsikkona näytetään päätöksen otsikko.
HEL 2017-005678
Asialla on uudempia käsittelyjä
§ 6

Uunisaaren uimarannan uimavalvojan toimistotilan osavuokraus Kiinteistö Oy Uunisaarelle

Ulkoilupalvelupäällikkö

Päätös

Vs. ulkoilupalvelupäällikkö päätti vuokrata Helsingin kaupungin 9. kaupunginosassa (Kaivopuisto) Uunisaaressa sijaitsevan uimarannan uimavalvojan tiloista osan sekä varastotilan Wc rakennuksesta Kiinteistö Oy Uunisaarelle ajalle 1.7.2017 – 30.6.2021, oheisen vuokrasopimuksen mukaisin ehdoin.

Lisäksi osastopäällikkö päätti periä vuokraa vuosittain 2 500,00 euroa (+ alv).

Vuokralainen sopii sähkölaitteiden käytöstä tiloissa erikseen ulkoilupalvelujen kanssa.

Vuokra tulee maksaa vuosittain kulttuurin ja vapaa-ajan toimialan lähettämää laskua vastaan 30.8. mennessä.

Ellei maksua suoriteta määräaikana, luvan saaja on velvollinen maksamaan erääntyneille erille eräpäivästä maksupäivään asti korkoa sekä lisäksi perimispalkkiota kaupunginhallituksen siitä kulloinkin voimassa olevan päätöksen mukaisesti.

Lisätietojen antaja

Soile Lehmusto, hallintosihteeri, puhelin: 09 310 87803

soile.lehmusto@hel.fi

Päättäjä

Turo Saarinen
vs. ulkoilupalvelupäällikkö