Kaupungin puhelinliittymissä ja puhelinvaihteessa on laaja häiriö ja puhelut eivät yhdisty tai katkeavat yllättäen. Vikaa selvitetään parhaillaan. Pahoittelemme häiriötä.

Ennen vuotta 2019 julkaistujen asioiden otsikkona näytetään päätöksen otsikko.
HEL 2017-005941
Asialla on uudempia käsittelyjä
10. / 377 §

Helsingin kaupungin neurologian toimintojen siirtäminen liikkeenluovutuksena Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiirin kuntayhtymälle

Helsingin kaupunginvaltuusto

Päätös

Kaupunginvaltuusto hyväksyi liitteenä 1 olevan sopimuksen Helsingin kaupungin sosiaali- ja terveystoimialan sairaala-, kuntoutus- ja hoivapalvelujen palvelukokonaisuuden kuntoutuksen osaamiskeskuksen neurologian poliklinikan ja kuntoutustoiminnan siirtämisestä Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiirin kuntayhtymän Helsingin yliopistollisen keskussairaalan sairaanhoitoalueen neurologian klinikkaan 1.1.2018 alkaen liikkeenluovutuksen periaatteiden mukaisesti.

Käsittely

Valtuutettu Katriina Juva ehdotti valtuutettu Reetta Vanhasen kannattamana hyväksyttäväksi seuraavan toivomusponnen:

 
Hyväksyessään tämän neurologian poliklinikan ja kuntoutusosastojen siirron HUSille kaupunginvaltuusto edellyttää, että kaupunginhallitus selvittää mahdollisuuksia huolehtia jatkossakin siitä, että kuntoutustoiminnalle on kaupungilla paitsi riittävät resurssit, myös erillinen kuntoutustoiminnasta vastaava kokonaisuus ja sille vastuullinen johto.

Kaupunginvaltuusto hyväksyi ensin yksimielisesti kaupunginhallituksen ehdotuksen.

3 äänestys

Valtuutettu Katriina Juvan ehdottama toivomusponsi JAA, vastustus EI.

JAA-ehdotus: Hyväksyessään tämän neurologian poliklinikan ja kuntoutusosastojen siirron HUSille kaupunginvaltuusto edellyttää, että kaupunginhallitus selvittää mahdollisuuksia huolehtia jatkossakin siitä, että kuntoutustoiminnalle on kaupungilla paitsi riittävät resurssit, myös erillinen kuntoutustoiminnasta vastaava kokonaisuus ja sille vastuullinen johto
EI-ehdotus: Vastustaa

Jaa-äänet: 38
Zahra Abdulla, Alviina Alametsä, Paavo Arhinmäki, Katju Aro, Jussi Chydenius, Sandra Hagman, Jasmin Hamid, Atte Harjanne, Kaisa Hernberg, Mari Holopainen, Veronika Honkasalo, Katriina Juva, Emma Kari, Otso Kivekäs, Mai Kivelä, Dan Koivulaakso, Vesa Korkkula, Elina Moisio, Sami Muttilainen, Jarmo Nieminen, Jussi Niinistö, Laura Nordström, Johanna Nuorteva, Hannu Oskala, Petrus Pennanen, Tuomas Rantanen, Nasima Razmyar, Suldaan Said Ahmed, Anni Sinnemäki, Leo Stranius, Johanna Sydänmaa, Pilvi Torsti, Thomas Wallgren, Reetta Vanhanen, Sinikka Vepsä, Sanna Vesikansa, Anna Vuorjoki, Ozan Yanar

Ei-äänet: 15
Maija Anttila, Ted Apter, Eveliina Heinäluoma, Atte Kaleva, Tapio Klemetti, Pia Kopra, Terhi Koulumies, Heimo Laaksonen, Otto Meri, Pia Pakarinen, Matti Parpala, Risto Rautava, Mirita Saxberg, Laura Varjokari, Juhana Vartiainen

Tyhjä: 30
Pentti Arajärvi, Sirpa Asko-Seljavaara, Eva Biaudet, Harry Bogomoloff, Silja Borgarsdottir Sandelin, Mika Ebeling, Laura Finne-Elonen, Juha Hakola, Jussi Halla-aho, Joel Harkimo, Ville Jalovaara, Jukka Järvinen, Arja Karhuvaara, Kauko Koskinen, Abdirahim Mohamed, Seija Muurinen, Mia Nygård, Jan D Oker-Blom, Jenni Pajunen, Jaana Pelkonen, Terhi Peltokorpi, Pekka Puska, Mika Raatikainen, Marcus Rantala, Mari Rantanen, Laura Rissanen, Sampo Terho, Ulla-Marja Urho, Jan Vapaavuori, Paavo Väyrynen

Poissa: 2
Eero Heinäluoma, Ilkka Taipale

Kaupunginvaltuusto ei hyväksynyt valtuutettu Katriina Juvan ehdottamaa toivomuspontta.

Katso äänestystulos taulukkona

Esittelijä

Kaupunginhallitus

Lisätietojen antaja

Marja-Liisa Rautanen, kaupunginsihteeri, puhelin: 09 310 36184

marja-liisa.rautanen@hel.fi