Kaupungin puhelinliittymissä ja puhelinvaihteessa on laaja häiriö ja puhelut eivät yhdisty tai katkeavat yllättäen. Vikaa selvitetään parhaillaan. Pahoittelemme häiriötä.

Yksityiselle elinkeinonharjoittaja Sari Annika Karppiselle myönnettävä lisäavustus perusopetuslain mukaiseen koululaisten iltapäivätoimintaan lukuvuoden 2017 – 2018 kevätlukukaudelle

Ennen vuotta 2019 julkaistujen asioiden otsikkona näytetään päätöksen otsikko.
HEL 2017-006044
Asialla on uudempia käsittelyjä
§ 59
Tämä toimielin tai virka on lakkautettu

Yksityiselle elinkeinonharjoittaja Sari Annika Karppiselle maksettava avustus perusopetuslain mukaiseen koululaisten iltapäivätoimintaan lukuvuodelle 2017-2018

Kehittämisjohtaja

Päätös

Va. kehittämisjohtaja päätti, että yksityiselle elinkeinonharjoittaja Sari Annika Karppiselle maksetaan perusopetuslain mukaisen iltapäivätoiminnan avustusta lukuvuodelle 2017 – 2018 yhteensä 308.740 euroa (265 oppilasta).

Myönnettävä avustussumma on laskettu seuraavasti:

- Oppilaskohtainen laskennallinen avustus: 265 oppilasta á 1.000 euroa, yhteensä 265.000 euroa, josta vähennetään opetusviraston tilaaman välipalan osuus 54.060 euroa (265 oppilasta á 204 euroa). Oppilaskohtainen laskennallinen avustus yhteensä 210.940 euroa.

- Ryhmäkohtainen laskennallinen avustus: 6 ryhmä á 1.300 euroa, yhteensä 7.800 euroa.

- Harkinnanvarainen lisäavustus: Erityisen tuen ryhmäkohtainen avustus 6 ohjaajaa á 15.000 euroa, yhteensä 90.000 euroa.

Päätöksen perustelut

Opetuslautakunta on 16.5.2017 (§ 72) päättänyt perusopetuslain mukaisen iltapäivätoiminnan avustusperusteiden mukaiset laskennalliset euromäärät lukuvuodelle 2017 - 2018. Opetuslautakunta päätti 25.4.2017 (§ 53) oikeuttaa 31.5.2017 asti opetusviraston kehittämisjohtajan tekemään avustuksia koskevat järjestökohtaiset maksatuspäätökset sekä päättämään tarvittaessa ennakkoavustusten myöntämisestä.

Avustusta maksetaan talousarvioon varattujen määrärahojen puitteissa ja enintään toiminnasta aiheutuvien todellisten kustannusten verran.

Avustus on tarkoitettu avustuksen saajan järjestämään perusopetuslain mukaiseen iltapäivätoimintaan, jota toteutetaan opetuslautakunnan jaostoissa hyväksymän toimintasuunnitelman sekä Helsingin kaupungin ja avustuksen saajan välillä tehtävän sopimuksen mukaisesti.

Koulujen tiloissa tai pihapiirissä toimivien iltapäivätoiminnanryhmien osalta kasvatus ja koulutus toimiala huolehtii välipalojen tilaamisesta ja maksatuksesta koulukohtaiselle ruokapalvelun tuottajalle.

Yksityinen elinkeinonharjoittaja Sari Annika Karppinen on hakenut lukuvuoden 2017 – 2018 perusopetuslain mukaiseen koululaisten iltapäivätoimintaan 411.185,50 euroa avustusta 26.1.2017 päivätyllä sähköisellä avustushakemuksella 1424509.

Perusopetuslain mukaista koululaisten iltapäivätoimintaa ovat opetusvirastossa koordinoinut suomenkielinen perusopetuslinja ja ruotsinkielinen päivähoito- ja koulutuslinja. 1.6.2017 alkaen iltapäivätoimintaa koordinoi kasvatuksen ja koulutuksen toimialan varhaiskasvatus ja esiopetus palvelukokonaisuuden koululaisten iltapäivätoiminta yksikkö. Yksityisen elinkeinonharjoittaja Sari Annika Karppisen toimintaan on sijoitettu lukuvuodeksi 2017 - 2018 265 oppilasta.

Järjestökohtainen avustussumma tarkistetaan 20.9. oppilasmäärän ja järjestämispaikkojen lukumäärän mukaan sekä elokuussa tarkentuvan erityisen tuen oppilaiden lisäresurssien osalta.

Yksityistä elinkeinonharjoittaja Sari Annika Karppista pyydetään täydentämään hakemustaan seuraavilla puuttuvilla liitteillä:

- toimintasuunnitelma ja talousarvio (vuodelle, jota hakemus koskee),

- vahvistettu tuloslaskelma ja tase sekä toimintakertomus (edelliseltä tilikaudelta),

- jäljennös tilintarkastuskertomuksesta (edelliseltä tilikaudelta),

- pankkiyhteystiedoista pankin ilmoitus tilinomistajasta, jos muutoksia ja

- yhteisön säännöt, jos muutoksia.

Puuttuvat liitteet pyydetään toimittamaan tilinpäätöksen valmistuttua osoitteeseen:

Helsingin kaupunki
Kasvatus ja koulutus toimiala
Hanna Keränen
PL 3000
00099 HELSINGIN KAUPUNKI

Ennen lukuvuodelle 2017 - 2018 myönnetyn 1. avustuserän maksamista avustuksen saajan tulee allekirjoittaa Helsingin kaupungin ja avustuksen saajan välinen iltapäivätoiminnan toteuttamista koskeva sopimus.

1. avustuserä maksetaan elokuussa 2017 kasvatuksen ja koulutuksen toimialan tililtä 473000 . Avustuserät maksetaan enintään neljässä erässä avustuksen määrän mukaan.

Avustuksen saajan tulee noudattaa kaupunginhallituksen 12.12.2011 (§ 1126) hyväksymiä avustusohjeita ja muita opetuslautakunnan ja opetusviraston hyväksymiä toiminnan toteuttamista koskevia ohjeistuksia ja päätöksiä.

Avustusta saadaan käyttää vain avustuspäätöksessä mainittuun tarkoitukseen. Jos avustuspäätöksessä ei ole käyttötarkoitusta tarkemmin yksilöity, avustus on käytettävä hakemuksessa mainittuun tarkoitukseen.

Avustus myönnetään ehdoin, että avustusvarat on palautettava vaadittaessa, jos niitä käytetään muuhun, kuin anottuun tarkoitukseen tai niiden käytölle asetettuja muita erityisehtoja ei noudateta tai jos avustuksen saaja on antanut kaupungin viranomaiselle virheellistä tai puutteellista tietoa avustusta koskevissa asioissa.

Avustuksen saajien on pidettävä kirjanpitoa kirjanpitolain ja sen nojalla annettujen säännösten ja määräysten edellyttämällä tavalla. Kirjanpito on järjestettävä siten, että avustuksen käyttöä voidaan kirjanpidosta seurata. Avustuksen saajan on järjestettävä tilintarkastus tilintarkastuslain edellyttämällä tavalla.

Jos avustuksen käytölle asetettuja ehtoja ei noudateta, kasvatus ja koulutus toimiala ryhtyy asian vaatimiin toimenpiteisiin, kuten asettaa määräajan ehdon täyttämiselle, huolehtii maksatuksen keskeyttämisestä tai jo suoritetun avustuksen takaisinperimisestä.

Vuoden 2017 avustuksen käytöstä kasvatus ja koulutus toimiala tulee pyytämään selvityksen vuoden 2018 avustushakemuksen yhteydessä.

Lisätietojen antaja

Hanna Keränen, taloussihteeri, puhelin: 09 310 86338

hanna.keranen@hel.fi

Leena Palve-Kaunisto, erityissuunnittelija, puhelin: 09 310 86809

leena.palve@hel.fi

Päättäjä

Outi Salo
kehittämisjohtaja