Yksityiselle elinkeinonharjoittaja Sari Annika Karppiselle myönnettävä lisäavustus perusopetuslain mukaiseen koululaisten iltapäivätoimintaan lukuvuoden 2017 – 2018 kevätlukukaudelle

HEL 2017-006044
Asialla on uudempia käsittelyjä
§ 48
Tämä toimielin tai virka on lakkautettu

Helsingin Yliopistolle maksettavan perusopetuslain mukaisen koululaisten iltapäivätoiminnan avustuksen oikaiseminen lukuvuodelle 2017 - 2018

Hallintojohtaja

Päätös

Vs. hallintojohtaja päätti tarkistaa opetusviraston kehittämisjohtajan 29.5.2017 (§ 55) tekemää päätöstä siten, että Helsingin Yliopiston perusopetuslain mukaisen iltapäivätoiminnan avustus 20.9.2017 oppilastilanteen mukaisesti lukuvuodelle 2017 - 2018 on 53.300 euroa.

Helsingin Yliopistolle on elokuussa 2017 maksettu 13.075 euroa.

Samalla vs. hallintojohtaja päätti, että Helsingin Yliopistolle maksetaan jäljellä oleva 40.225 euron iltapäivätoiminnan avustus lukuvuoden 2017 - 2018 jäljellä olevissa avustuserissä seuraavasti:

Lokakuu 2017: 13.408 euroa

Tammikuu 2018: 13.408 euroa

Maaliskuu 2018: 13.409 euroa

Päätöksen perustelut

Avustusperiaatteiden mukaisesti järjestökohtainen avustussumma tarkistetaan 20.9.2017 oppilastilanteen mukaisesti. Avustussumma nousee 1.000 euroa.

Helsingin Yliopiston oppilasmäärä 20.9.2017 tarkistuksen jälkeen on 52, joka on 1 laskennallinen oppilas aikaisemmin arvioitua enemmän.

Opetuslautakunta on 16.5.2017 (§ 72) päättänyt perusopetuslain mukaisen koululaisten iltapäivätoiminnan avustuksista lukuvuodelle 2017 - 2018. Kasvatus- ja koulutuslautakunta päätti 29.8.2017 (§ 29) oikeuttaa kasvatuksen ja koulutuksen toimialan hallintojohtajan maksamaan talousarvioon varattujen määrärahojen puitteissa ja hakemusten perusteella perusopetuslain mukaisen iltapäivätoiminnan avustuksia lautakunnan hyväksymien avustusperusteiden mukaisesti.

Helsingin Yliopisto on toimittanut kasvatuksen ja koulutuksen toimialalle kaikki tarvittavat avustushakemuksen liitteet.

Lisätietojen antaja

Hanna Keränen, taloussihteeri, puhelin: 09 310 86338

hanna.keranen@hel.fi

Leena Palve-Kaunisto, palveluvastaava, puhelin: 09 310 86809

leena.palve@hel.fi

Päättäjä

Tiina Harju-Kukkula
hallintojohtaja