Kaupungin puhelinliittymissä ja puhelinvaihteessa on laaja häiriö ja puhelut eivät yhdisty tai katkeavat yllättäen. Vikaa selvitetään parhaillaan. Pahoittelemme häiriötä.

Ennen vuotta 2019 julkaistujen asioiden otsikkona näytetään päätöksen otsikko.
HEL 2017-006338
Asialla on uudempia käsittelyjä
§ 2
Tämä toimielin tai virka on lakkautettu

Päätös tutkimuslupahakemuksesta HEL 2017-006338

Psykiatria- ja päihdepalvelujen johtaja

Päätös

Psykiatria- ja päihdepalvelujen johtaja päätti myöntää tutkimusluvan ********** ylempi amk -opinnäytetyölle 'Hoitohenkilökunnan laatuodotuksia lähiesimiestyölle ja näiden odotusten toteutuminen Auroran sairaalassa' tässä päätöksessä ilmenevin ehdoin ja nimeää tutkimuksen yhteyshenkilöksi ylihoitaja Tiina Lämsän.

Päätöksen perustelut

Johtajapsykiatri on antanut hakemuksesta puoltavan lausunnon.

Tutkimusluvan ehdot ovat seuraavat:

- tutkimukseen nimetyn yhteyshenkilön tehtävänä on valvoa, että tutkimus toteutetaan sosiaali- ja terveysvirastossa suunnitelman ja lupaehtojen mukaisesti

- tutkimuksesta ei saa aiheutua kustannuksia sosiaali- ja terveysvirastolle

- tutkimuksessa syntyvä materiaali hävitetään tai arkistoidaan henkilötietolaissa edellytetyllä tavalla

- tutkimusraportista ei ole yksilöitävissä tutkimukseen osallistunutta henkilöä

- tutkija saapuu pyydettäessä maksutta esittelemään tutkimuksen tuloksia siihen yksikköön, jota tutkimus koskee

- tutkimuksen valmistuttua tutkimusraportti tai sähköinen osoite, josta se on luettavissa, toimitetaan sosiaali- ja terveysviraston käyttöön (osoite Helsingin kaupunki, Kirjaamo, Sosiaali- ja terveysvirasto, PL 10, 00099 Helsingin kaupunki).

Lisätietojen antaja

Mirja Asikainen, toiminnansuunnittelija, puhelin: 09 310 64840

mirja.asikainen@hel.fi

Päättäjä

Mikko Tamminen
psykiatria- ja päihdepalvelujen johtaja (vs)

Liitteet (pdf)

1. Tutkimuslupahakemus 21.5.2017
Liitettä ei julkaista internetissä.
2. Tutkimussuunnitelma
Liitettä ei julkaista internetissä.
3. Muut liitteet
Liitettä ei julkaista internetissä.

Päätösasiakirjoissa on mainittu liitteitä, joita ei julkaista internetissä. Pois jätetään liitteet, jotka sisältävät salassa pidettäviä tietoja, joissa olevien tietojen julkistaminen voi vaarantaa yksityisyyden suojan, tai joita ei ole teknisistä syistä saatu sähköiseen muotoon. Keskeisimmät säädökset, joita asiassa sovelletaan, ovat laki viranomaisten toiminnan julkisuudesta (julkisuuslaki 621/1999), laki sähköisen viestinnän palveluista (917/2014), tietosuojalaki (1050/2018), laki sosiaali- ja terveydenhuollon asiakastietojen käsittelystä (703/2023) sekä laki julkisista hankinnoista ja käyttöoikeussopimuksista (1397/2016). Päätösasiakirjoja voi tiedustella myös Helsingin kaupungin kirjaamosta.