Työkyvyn tuki ja terveysperusteinen uudelleensijoittuminen -ohje

Ennen vuotta 2019 julkaistujen asioiden otsikkona näytetään päätöksen otsikko.
HEL 2017-006454
Asialla on uudempia käsittelyjä

Työkyvyn tuki ja terveysperusteinen uudelleensijoittuminen -ohje

§ 9

Päätös

Henkilöstöjohtaja päätti antaa liitteen 1. mukaisen työkyvyn tuki ja terveysperusteinen uudelleensijoittuminen ohjeen.

Päätöksen perustelut

Ohjeet on päivitetty toimialaorganisaatioon soveltuviksi ja uudelleensijoitustoiminnan tavoiteprosesseja vastaaviksi. Kaupunginhallituksen 17.05.2010 hyväksymiin uudelleensijoituksen periaatteisiin ei ole tehty muutoksia.

Ohjeita on selkiytetty laatimalla erilliset ohjeet terveysperusteisista ja tehtäväjärjestelyistä johtuviin tilanteisiin.

Tähän ohjeeseen on koottu kaupungin yhteiset periaatteet ja toimintatavat työntekijän työkyvyn olennaisesti ja pitkäaikaisesti muuttuessa. Ohje on tarkoitettu kaupungin esimiesten, uudelleensijoittuvien työntekijöiden sekä henkilöstöasiantuntijoiden käyttöön.

Päätös tullut nähtäväksi 17.02.2025

MUUTOKSENHAKUKIELTO

Tähän päätökseen ei saa hakea muutosta, koska päätös koskee asian valmistelua tai täytäntöönpanoa.

Sovellettava lainkohta: Kuntalaki 91 §

Päättäjä

Nimi
Asta Enroos

Titteli
Vs. henkilöstöjohtaja

Lisätietojen antaja

Nimi
Päivi Mäkeläinen

Titteli
Yksikön päällikkö

Liitteet (pdf)

1. Terveysperusteinen uudelleensijoittuminen ohje
Liitettä ei julkaista internetissä.

Päätösasiakirjoissa on mainittu liitteitä, joita ei julkaista internetissä. Pois jätetään liitteet, jotka sisältävät salassa pidettäviä tietoja, tai joissa olevien tietojen julkistaminen voi vaarantaa yksityisyyden suojan tai elinkeinonharjoittajan liike- tai ammattisalaisuuden, tai joita ei ole teknisistä syistä saatu sähköiseen muotoon. (Julkisuuslaki § 621/1999, Laki sähköisen viestinnän palveluista § 917/2014, Tietosuojalaki § 1050/2018, Laki sosiaalihuollon asiakkaan asemasta ja oikeuksista § 812/2000, Potilaslaki § 785/1992, Laki julkisista hankinnoista ja käyttöoikeussopimuksista § 1397/2016 ). Päätösasiakirjoja voi tiedustella myös Helsingin kaupungin kirjaamosta.