Kaupunginkanslian henkilöstöosaston hankintaoikeudet 1.6.2017 alkaen

Ennen vuotta 2019 julkaistujen asioiden otsikkona näytetään päätöksen otsikko.
HEL 2017-006704
Asialla on uudempia käsittelyjä

Kaupunginkanslian henkilöstöosaston hankintaoikeudet 1.6.2017 alkaen

§ 19

Päätös

Henkilöstöjohtaja päätti oikeuttaa liitteessä mainitut elinkeino-osaston työsuhteiset työntekijät tai heidän sijaisensa toteuttamaan henkilöstöjohtajan vastuulla yksiköiden ja tiimien hankintoja edellyttäen, että

- toteutettava hankinta on työtehtävien hoidon kannalta tarpeellinen,
- yksikön talousarviossa on asianomaista tarkoitusta varten käytettävissä määrärahaa.

Liitteessä esitetyt hankintarajat ovat ilman arvonlisäveroa (alv 0 %).

Päätöksen perustelut

Kaupunginvaltuuston hyväksymän hallintosäännön mukaan kansliapäällikkö päättää tai hyväksyy perusteet ja rajat, joiden mukaan viranhaltija päättää hankinnoista lukuun ottamatta osakkeita (12 luku 1 § 2 momentti 2 kohta).

Hankintavaltuuksia ei voida siirtää työsuhteessa olevalle. Mikäli toimialan tai liike-laitoksen toiminnan tarkoituksenmukaisen hoitamisen kannalta on tarpeen antaa työsuhteessa olevalle henkilölle oikeus toteuttaa hankintoja, voi viranhaltija oikeuttaa alaisensa työsuhteessa olevan henkilön toteuttamaan hankintoja viranhaltijan vastuulla (Helsingin kaupungin hallintosääntö 20 luku 8 § 3 kohta).

MUUTOKSENHAKUKIELTO

Tähän päätökseen ei saa hakea muutosta, koska päätös koskee asian valmistelua tai täytäntöönpanoa.

Sovellettava lainkohta: Kuntalaki 136 §

Päättäjä

Nimi
Marju Pohjaniemi

Titteli
Henkilöstöjohtaja

Lisätietojen antaja

Nimi
Merja Viiki

Titteli
Taloussuunnittelija

Liitteet (pdf)

1. Hankintavaltuudet ja oikeudet 1.6.2017 alkaen HEOS
Liitettä ei julkaista internetissä.

The decision documents refer to appendices that are not available online. The City of Helsinki does not publish any appendices that contain confidential information or information that could compromise the protection of privacy or a private trader's business or trade secret when published. The published documents also exclude appendices that cannot be made available in an electronic format due to technical reasons. (Act on the Openness of Government Activities 621/1999, Information Society Code 917/2014, Data Protection Act 1050/2018, Act on the Status and Rights of Social Welfare Clients 812/2000, Act on the Status and Rights of Patients 785/1992, Act on Public Procurement and Concession Contracts 1397/2016). You can also request decision documents from the City of Helsinki Registrar's Office.