Kaupungin puhelinliittymissä ja puhelinvaihteessa on laaja häiriö ja puhelut eivät yhdisty tai katkeavat yllättäen. Vikaa selvitetään parhaillaan. Pahoittelemme häiriötä.

Ennen vuotta 2019 julkaistujen asioiden otsikkona näytetään päätöksen otsikko.
HEL 2017-007009
Asialla on uudempia käsittelyjä
§ 5

Kiinteistön ostaminen Östersundomista (91-441-1-36)

Yksikön päällikkö

Päätös

Yksikön päällikkö päätti, että Helsingin kaupunki ostaa ********** rasituksista vapaana 143 000 euron kauppahinnasta noin 0,4435 ha:n suuruisen tilan Ojaranta 91-441-1-36 liitteenä nro 1 kauppakirjaluonnoksen mukaisin ehdoin.

Päätöksen perustelut

Kiinteistö sijaitsee Uuden Porvoontie varressa omistusrakenteeltaan hajanaisella alueella.

Kiinteistön hankinta helpottaa omistusrakenteeltaan hajanaisen alueen kaavoitusta ja toteutusta. Hankinta on siten kaupungin harjoittaman maapolitiikan mukainen.

Helsinki omistaa tällä hetkellä Östersundomissa noin 1 525 hehtaaria maata eli noin 60 % maa-alueesta. Helsingin maanomistus Östersundomissa ilmenee karttaliitteestä nro 3.

Tausta

Kiinteistötiedot

Östersundomissa osoitteessa Uusi Porvoontie 46 sijaitsevan rakentamattoman kiinteistön pinta-ala on noin 0,4435 ha. Kiinteistö rajoittuu kaupungin omistamiin maa-alueisiin ja Krapuojaan. Kiinteistön rakennettavuus on melko heikko johtuen alavasta sijainnista. Esitetty kauppahinta vastaa noin 32,25 e/m².

Östersundomin yleiskaavaehdotuksessa kiinteistö on osoitettu kaupunkipientalovaltaiseksi rakennusalueeksi. Alue on yleiskaavan laatimisen vuoksi rakennuskiellossa (Khs 10.6.2013, 699 §).

Käydyt neuvottelut

Maanomistaja kanssa käydyissä neuvotteluissa on päästy tarjouksen mukaiseen neuvottelutulokseen 143 000 euron kauppahinnasta, tarjous liitteenä nro 2.

Kauppahintaa voidaan kiinteistön sijainti ja luonne huomioon ottaen pitää kaupungin kannalta hyväksyttävänä ja kiinteistön käypää arvoa vastaavana.

Lisätietojen antaja

Tom Qvisén, projektipäällikkö, puhelin: 09 310 34201

tom.qvisen@hel.fi

Päättäjä

Esko Patrikainen
yksikön päällikkö

Liitteet (pdf)

1. Kauppakirjaluonnos
Liitettä ei julkaista internetissä.
2. Tarjous
Liitettä ei julkaista internetissä.

Päätösasiakirjoissa on mainittu liitteitä, joita ei julkaista internetissä. Pois jätetään liitteet, jotka sisältävät salassa pidettäviä tietoja, joissa olevien tietojen julkistaminen voi vaarantaa yksityisyyden suojan, tai joita ei ole teknisistä syistä saatu sähköiseen muotoon. Keskeisimmät säädökset, joita asiassa sovelletaan, ovat laki viranomaisten toiminnan julkisuudesta (julkisuuslaki 621/1999), laki sähköisen viestinnän palveluista (917/2014), tietosuojalaki (1050/2018), laki sosiaali- ja terveydenhuollon asiakastietojen käsittelystä (703/2023) sekä laki julkisista hankinnoista ja käyttöoikeussopimuksista (1397/2016). Päätösasiakirjoja voi tiedustella myös Helsingin kaupungin kirjaamosta.