Kaupungin puhelinliittymissä ja puhelinvaihteessa on laaja häiriö ja puhelut eivät yhdisty tai katkeavat yllättäen. Vikaa selvitetään parhaillaan. Pahoittelemme häiriötä.

Ennen vuotta 2019 julkaistujen asioiden otsikkona näytetään päätöksen otsikko.
HEL 2017-007736
Asialla on uudempia käsittelyjä
§ 58

Taideteoksen Mare Mare hankinta Loviseholminpuistoon

Rahoitusjohtaja

Päätös

Vs. rahoitusjohtaja päätti, viitaten taidemuseon johtajan 22.6.2017 tekemään päätökseen, 9 §, hankkia taideteoksen Mare Mare taiteilija Kirsi Kaulaselta 155 000 euron arvonlisäverottomaan kokonaishintaan (arvonlisäverollisena 170 500 euroa).

Hankinta maksetaan talousarvion kohdalta 8 07 02 kehittämishankkeet, kaupunginkanslian käytettäväksi, Kalasataman ympäristötaiteen projektirakennekohdalta 208290400212.

Hankinta tehdään ilman tarjouskilpailua, koska hankinnan voi taiteellisesta syystä toteuttaa vain tietty toimittaja (Hankintalaki 27 §, kohta 2).

Päätöksen perustelut

Asukkaiden viihtyvyyden parantamiseksi Kalasatamassa luodaan pysyvää ja rakentamisaikaista ympäristötaidetta sekä väliaikaiskäyttöä. Ympäristötaide rahoitetaan kokonaisuudessaan rakennuttajilta perittävällä tontin kerrosneliömetrikohtaisella maksulla. Kaupunginhallituksen päättämissä tonttien varausehdoissa sekä tonttien luovutusasiakirjoissa varauksensaaja velvoitetaan maksamaan kaupunginkanslialle 10 euroa/k-m2 (rakennuskustannusindeksi 1/2009) tontin lopullisen luovutusasiakirjan allekirjoittamiseen mennessä.

Kaupunki järjesti vuonna 2015 – 2016 kaksivaiheisen yleisen taidekilpailun. Kilpailun tarkoituksena oli löytää ehdotuksia Kalasatamaan sijoitettaviksi taideteoksiksi. Erillisiä kilpailualueita oli neljä: Capellanaukio, Aallonhalkojan aukio, Vinsentinaukio ja Loviseholminpuisto. Arvostelulautakunta asetti taiteilija Kirsi Kaulasen taideteoksen Mare Mare ensimmäiselle sijalle Lovisehol-minpuiston osalta.

Teos tulee jäämään taidemuseon kokoelmiin. Taiteilija Kirsi Kaulanen on valmistanut luonnoksen taideteoksesta. Taidemuseon johtaja on 22.6.2017, 9 §, päättänyt, tutustuttuaan luonnokseen, että kaupunginkanslia voi tilata teoksen taiteilija Kirsi Kaulaselta. Teos maksetaan sopimuksessa ilmoitettujen maksuerien mukaisesti. Vuonna 2017 tulee maksettavaksi 1. erä eli 10 000 euroa. Teos valmistuu ja voidaan asentaa paikoilleen arviolta syksyllä 2020.

Kokonaispalkkio on arvonlisäverottomalta hinnaltaan 155 000,00 euroa. Lisäksi taiteilijalle on luonnoksen tekemisestä aiemmin maksettu
1 450,00 euron palkkio (alv 0 %).

Teoksen lujuuslaskelmat, perustusten suunnittelu ja rakentaminen, sähkö- ja valaistusuunnittelu ja niiden toteuttaminen sekä teoksen informaatiokyltin tekeminen ovat tilaajan vastuulla.

Rahoitusjohtaja on 21.4.2017, 18 §, osoittanut talousarvion kohdasta 8 29 04, kehittämishankkeet, kaupunginkanslian käytettäväksi 127 000 euroa Kalasataman ympäristötaiteeseen.

Lisätietojen antaja

Hannu Asikainen, projektinjohtaja, puhelin: 09 310 79787

hannu.asikainen@hel.fi

Päättäjä

Matti Malinen
Vs. rahoitusjohtaja
Tuomo Mäkinen
rahoituspäällikkö

Liitteet (pdf)

1. Sopimus Mare Mare
Liitettä ei julkaista internetissä.
2. Mare Mare taidemuseon johtajan päätös
Liitettä ei julkaista internetissä.

Päätösasiakirjoissa on mainittu liitteitä, joita ei julkaista internetissä. Pois jätetään liitteet, jotka sisältävät salassa pidettäviä tietoja, joissa olevien tietojen julkistaminen voi vaarantaa yksityisyyden suojan, tai joita ei ole teknisistä syistä saatu sähköiseen muotoon. Keskeisimmät säädökset, joita asiassa sovelletaan, ovat laki viranomaisten toiminnan julkisuudesta (julkisuuslaki 621/1999), laki sähköisen viestinnän palveluista (917/2014), tietosuojalaki (1050/2018), laki sosiaali- ja terveydenhuollon asiakastietojen käsittelystä (703/2023) sekä laki julkisista hankinnoista ja käyttöoikeussopimuksista (1397/2016). Päätösasiakirjoja voi tiedustella myös Helsingin kaupungin kirjaamosta.