Kaupungin puhelinliittymissä ja puhelinvaihteessa on laaja häiriö ja puhelut eivät yhdisty tai katkeavat yllättäen. Vikaa selvitetään parhaillaan. Pahoittelemme häiriötä.

Ennen vuotta 2019 julkaistujen asioiden otsikkona näytetään päätöksen otsikko.
HEL 2017-007826
Asialla on uudempia käsittelyjä
§ 49
Tämä toimielin tai virka on lakkautettu

Vahingonkorvausvaatimus, esinevahinko

Yksikön päällikkö

Päätös

Lakipalvelut-yksikön päällikkö päätti hyväksyä hakijan vahingonkorvausvaatimuksen.

Hakijalle korvataan vaaditut 368,29 euroa.

Päätöksen perustelut

Hakija on 29.6.2017 esittänyt kaupungille vahingonkorvausvaatimuksen koskien 29.4.2017 noin klo 11-12 välisenä aikana kaatuneen puun aiheuttamaa esinevahinkoa. Vahingonkorvausvaatimuksen mukaan kaupungin puolella sijainnut lahonnut haapa on kovassa myrskyssä kaatunut hakijan pihavalon päälle, joka on vaurioitunut käyttökelvottomaksi. Hakija on vaatinut kaupunkia korvaamaan pihavalon korjauskustannusten määrän.

Kunnossapitopiiriltä saadun selvityksen mukaan kaatunut puu on ollut pystylaho.

Saadun selvityksen perusteella kaupunki katsoo olevansa asiassa korvausvelvollinen.

Sovelletut oikeusohjeet

Vahingonkorvauslaki (412/1974) 2 luku 1 §, 5 luku 5 §

Laki kadun ja eräiden yleisten alueiden kunnossa- ja puhtaanapidosta (669/1978) 1–4 §

Kaupunkiympäristön toimialajohtajan päätös 21.6.2017 § 57

Lisätietojen antaja

Laura Kattelmäki, valmistelija, puhelin: 09 310 39930

kymp.korvausasiat@hel.fi

Päättäjä

Päivi Korkeakoski
yksikön päällikkö