Kaupungin puhelinliittymissä ja puhelinvaihteessa on laaja häiriö ja puhelut eivät yhdisty tai katkeavat yllättäen. Vikaa selvitetään parhaillaan. Pahoittelemme häiriötä.

Ennen vuotta 2019 julkaistujen asioiden otsikkona näytetään päätöksen otsikko.
HEL 2017-007942
Asialla on uudempia käsittelyjä
§ 170
Tämä toimielin tai virka on lakkautettu

Takaisinsaantivaatimus, liukastuminen, LähiTapiola Keskinäinen Vakuutusyhtiö

Yksikön päällikkö

Päätös

Lakipalvelut-yksikön päällikkö päätti hylätä hakijan takaisinsaantivaatimuksen.

Päätöksen perustelut

Takaisinsaantivaatimuksen mukaan hakija on oikeutettu takaisinsaantiin korvaamassaan liukastumisvahingossa 3501641107 työtapaturma- ja ammattitautilain 270 §:n perusteella. Vaatimuksen mukaan liukastuminen on tapahtunut 8.11.2016 noin kello 8.10 vahingoittuneen ylittäessä liukasta ja jäistä ajorataa osoitteessa Föglönkuja 4. Takaisinsaantivaatimuksessa on vaadittu kaupunkia korvaamaan 1 579,10 euroa.

Vahinkopaikalla on kadun rakentaminen osittain kesken, eikä kadunpitopäätöstä ole vielä tehty kyseisen kadun osalta. Katujen kunnossapitolaissa tarkoitetut velvollisuudet alkavat vasta, kun katu tai kadun osa tyydyttää asemakaavan mukaisen toteutuneen maankäytön tarpeen ja kadunpitopäätös on tehty. Katujen kunnossapitolain kunnossapidon laatutasoa säätelevät säännökset eivät siten tässä tapauksessa tule sovellettaviksi.

Vahinkopaikan talvikunnossapitoa vahinkoaikaan hoitaneelta urakoitsijalta saadun selvityksen mukaan alue on aurattu ja hiekoitettu vahinkopäivää edeltävänä iltana 7.11.2016 kello 17.30-22.00 välillä ja tämän jälkeen uudelleen 8.11.2016 kello 02.00-06.00 välillä. Liukkaudentorjuntatyöt on siis saatu valmiiksi vain hieman ennen vahinkotapahtumaa.

Edellä esitetyin perustein vahinko ei ole aiheutunut kaupungin tuottamuksesta, eikä kaupunki ole asiassa korvausvelvollinen.

Sovelletut oikeusohjeet

Vahingonkorvauslaki (412/1974) 2 luku 1 §

Laki kadun ja eräiden yleisten alueiden kunnossa- ja puhtaanapidosta (669/1978) 1–2 §

Maankäyttö- ja rakennuslaki (132/1999) 86 §

Kaupunkiympäristön toimialajohtajan päätös 21.6.2017 § 57

Lisätietojen antaja

Jenna Willisi, valmistelija, puhelin: 09 310 38058

kymp.korvausasiat@hel.fi

Päättäjä

Päivi Korkeakoski
yksikön päällikkö