Testisisältö

Poistumisturvallisuusselvityksen arviointi /Sosiaali- ja terveystoimiala, Toivolanmäen perheryhmäkoti, Mikkolankuja 6

Ennen vuotta 2019 julkaistujen asioiden otsikkona näytetään päätöksen otsikko.
HEL 2017-008205
Asialla on uudempia käsittelyjä
§ 18
Tämä toimielin tai virka on lakkautettu

Poistumisturvallisuusselvityksen arviointi /Sosiaali- ja terveystoimiala, Toivolanmäen perheryhmäkoti, Mikkolankuja 6

Pelastusjohtaja

Päätös

Poistumisturvallisuusselvitys ja sen perusteella tehty poistumisturvallisuuden arviointi koskevat Sosiaali- ja terveystoimialan kohdetta Toivolanmäen perheryhmäkoti osoitteessa Mikkolankuja 6, Helsinki.

Pelastusviranomaisen arvion mukaan poistumisturvallisuus täyttää pelastuslain 18 §:ssä säädetyt vaatimukset.

Ehdot:

Ehtoina riittävälle poistumisturvallisuudelle ja poistumisturvallisuuden ylläpitämiselle ovat päätöksen liitteenä olevat yleiset ehdot.
Lisäksi asiakassuhteen alussa on syytä kiinnittää erityistä huomiota asukkaiden toimintamallin opettamiseksi palovaroitinjärjestelmän hälyttäessä.

Poistumisturvallisuusselvityksen päivitys:

Poistumisturvallisuusselvitys on päivitettävä kolmen vuoden välein tai toiminnan muuttuessa olennaisesti.

Toiminnan muuttuessa olennaisesti, päivitetty selvitys on toimitettava pelastusviranomaiselle arvioitavaksi. Mikäli toiminnassa ei ole tapahtunut olennaisia muutoksia, poistumisturvallisuusselvityksen päivitys käsitellään määräaikaisen palotarkastuksen yhteydessä.

Päätöksen perustelut

Arviointiperusteina on käytetty seuraavia asiakirjoja ja havaintoja:
- poistumisturvallisuusselvitys 13.7.2017
- määräaikainen palotarkastus 10.7.2017

Perheryhmäkoti on tarkoitettu yksin alaikäisenä maahan tulleille turvapaikan saaneille nuorille, joka tarjoaa turvallisen kodinomaisen ympäristön ja tukee nuorten kotoutumista suomalaiseen yhteiskuntaan.

Turvapaikan saaneet ovat nuoria aikuisia iältään pääsääntöisesti 16-17 vuotiaita. Nuoret ovat lähtöisin useista eri maista ja kulttuureista. Nuoret ovat toimintakyvyltään omatoimisia. Asiakkuuden alussa kielitaito on puutteellinen, mikä varsinkin alkuvaiheessa voi aiheuttaa hankaluuksia poistumisturvallisuuden kannalta. Asukkaita on kaiken kaikkiaan 35, jotka ovat sijoitettuina kahteen (2) eri rakennukseen. Ryhmiä on kaiken kaikkiaan kolme (3): Kalliola, Kuusela sekä Lehtola. Henkilökuntaa on paikalla ympäri vuorokauden sekä arkisin että viikonloppuisin. Vähimmillään yöaikaan henkilökuntaa on paikalla yhteensä kuusi (6), jokaista ryhmää kohden henkilökuntaa on kaksi (2).

Rakennukset ovat palonkestäviä (P1) luokan rakennuksia. Osastointi on toteutettu kerrososastointina sekä kerroksissa olevat huoneistot ovat osastoa osiin jakavia. Rakennukset ovat varustettu palovaroitinjärjestelmällä sekä alkusammutuskalustolla. Yhdessä kerroksessa (palo-osastossa) asukaspaikkoja on 12 (pl. osasto Lehtola, jossa 11 paikkaa)

Jokaisesta palo-osastosta on vähintään kaksi poistumisreittiä, jotka johtavat joko suoraan ulos tai toisen palo-osaston kautta. Poistumisreittien määrät ja käyttökelpoisuudet ovat riittävät palo-osaston kokoon ja henkilömäärään nähden.

Pelastusviranomaisen arvion mukaan poistumisturvallisuus täyttää pelastuslain 18 §:n vaatimukset. Arvio perustuu:
- asiakkaiden toimintakykyyn
- henkilökunnan määrään palo-osastoa sekä sen asiakasmäärään nähden
- palovaroitinjärjestelmän reagointi ja varoittaminen asukkaita sekä henkilökuntaa tulipalon varhaisessa vaiheessa antaen aikaa alkusammuttamiselle sekä poistumiselle

Koska tiloja ei ole suojattu automaattisella sammutuslaitteistolla, ovat henkilökunnan toimintavalmius ja nopeasti aloitetut alkusammutus- ja pelastustoimenpiteet ratkaisevan tärkeitä riittävän palo- ja poistumisturvallisuuden varmistamisessa. Pelastusviranomainen suosittelee automaattisen sammutuslaitteiston asentamista palo- ja poistumisturvallisuuden parantamiseksi.

Päätöksen säädösperusteet:

Pelastuslaki 379/2011 18 §, 19 §, 20 §, 21 §, 81 §

Lisätietojen antaja

Sami Loukkaanhuhta, palotarkastaja, puhelin: 09 31030726

sami.loukkaanhuhta@hel.fi

Päättäjä

Jari Korkiamäki
pelastusjohtaja

Liitteet (pdf)

1. Liite 1. Yleiset ehdot (2017).pdf
Liitettä ei julkaista internetissä.

Päätösasiakirjoissa on mainittu liitteitä, joita ei julkaista internetissä. Pois jätetään liitteet, jotka sisältävät salassa pidettäviä tietoja, joissa olevien tietojen julkistaminen voi vaarantaa yksityisyyden suojan, tai joita ei ole teknisistä syistä saatu sähköiseen muotoon. Keskeisimmät säädökset, joita asiassa sovelletaan, ovat laki viranomaisten toiminnan julkisuudesta (julkisuuslaki 621/1999), laki sähköisen viestinnän palveluista (917/2014), tietosuojalaki (1050/2018), laki sosiaali- ja terveydenhuollon asiakastietojen käsittelystä (703/2023) sekä laki julkisista hankinnoista ja käyttöoikeussopimuksista (1397/2016). Päätösasiakirjoja voi tiedustella myös Helsingin kaupungin kirjaamosta.