Testisisältö

Hankinta, Veturitien eteläosa, 1. toteutusvaihe, avustava rakennuttaminen valvontatehtävissä

HEL 2017-008260
Asialla on uudempia käsittelyjä
§ 32

Veturitien eteläosa, 1. toteutusvaihe, kokonaisurakka, muutostyötilaus, 195 361,83 euroa

Kaupunkiympäristön toimialajohtaja

Päätös

Toimialajohtaja päätti tilata Veturitien eteläosa, 1. toteutusvaihe, kokonaisurakan muutostyöt YIT Suomi Oy:ltä muutostyötarjouksien nrot 169c ja 211 mukaisesti 195 361,83 euron arvonlisäverottomaan hintaan. Lisäksi toimialajohtaja päätti oikeuttaa rakennuttaminen -palvelun infrayksikkö 2:n allekirjoittamaan mainittujen lisä- ja muutostöiden tilauksen.

Päätöksen perustelut

Kaupunkiympäristölautakunta on 15.5.2018 § 243 päättänyt siirtää toimivaltaa julkisista hankinnoista ja käyttöoikeussopimuksista annetun lain (1397/2016) 41 §:n 1 momentin tarkoittamissa lisätilauksissa sekä 136 §:n mukaisissa sopimusmuutoksissa siten, että hankintavaltuus määräytyy lisätilausten tai sopimusmuutosten yhteenlasketun arvon perusteella eikä hankinnan yhteenlasketun kokonaisarvon mukaisesti (alkuperäinen hankinta ja siihen liittyvät tilaukset yhteensä). Toimialajohtaja voi päättää edellä mainituista lisätilauksista ja sopimusmuutoksista myös niissä tapauksissa, joissa päätösvalta lisätöiden yhteenlasketun arvon perusteella kuuluisi kaupunkiympäristölautakunnan rakennusten ja yleisten alueiden jaostolle.

Nyt ja aikaisemmin tilatut muutostyöt ovat yhteisarvoltaan arvonlisäverottomana 8 122 954,90 euroa.

Työn kokonaiskustannukset 27 367 954,90 euroa alittavat laaditun kustannusarvion 12 647 689,10 eurolla.

Lisätietojen antaja

Juuso Luoto, projektipäällikkö, puhelin: 09 310 39954

juuso.luoto@hel.fi

Päättäjä

Mikko Aho
kaupunkiympäristön toimialajohtaja