Kaupungin puhelinliittymissä ja puhelinvaihteessa on laaja häiriö ja puhelut eivät yhdisty tai katkeavat yllättäen. Vikaa selvitetään parhaillaan. Pahoittelemme häiriötä.

Ennen vuotta 2019 julkaistujen asioiden otsikkona näytetään päätöksen otsikko.
HEL 2017-008684
Asialla on uudempia käsittelyjä
§ 22
Tämä toimielin tai virka on lakkautettu

Takaisinsaantivaatimus, liukastuminen, LähiTapiola Keskinäinen Vakuutusyhtiö

Hallintopäällikkö

Päätös

Kaupunkiympäristön toimialan hallintopäällikkö päätti hylätä hakijan takaisinsaantivaatimuksen.

Päätöksen perustelut

Takaisinsaantivaatimuksen mukaan hakija on oikeutettu takaisinsaantiin maksamassaan liukastumisvahingossa 3501715449 työtapaturma- ja ammattitautilain 270 §:n perusteella. Liukastuminen on tapahtunut 31.3.2017 noin kello 4.30 Häklinkujalla. Takaisinsaantivaatimuksessa on vaadittu kaupunkia korvaamaan 12 011,11 euroa.

Kunnossapitopiiriltä saadun selvityksen mukaan vahinkopaikka on hiekoitettu vahinkopäivänä 31.3.2017 kello 6.00. Tarkistushiekoituksia suoritetaan kello 6-14 välillä tarvittaessa.

Ilmatieteenlaitokselta saatujen säätietojen perusteella lämpötila on vahinkopäivänä ja sitä edeltävänä päivänä vaihdellut -4,5 °C ja 3,5 °C välillä. Sademäärä on Kaisaniemen mittausasemalla ollut vahinkopäivänä 0,8 mm ja edeltävänä päivänä 3,4 mm.

Katujen kunnossapitolaki antaa kunnalle mahdollisuuden asettaa vastuullaan olevat kunnossa- ja puhtaanapitotehtävät tärkeysjärjestykseen ja kaduittain kiireellisyysjärjestykseen. Korkeampaa tasoa ja kiireellisempiä toimia vaaditaan liikenteellisesti keskeisissä paikoissa, kuten kaupunkikeskustoissa ja liikenneasemien läheisyydessä. Liukkaudentorjunta ja lumen poisto aloitetaan liikenteellisesti keskeisistä paikoista ja suoritaan järjestyksessä I, II ja viimeisenä III -luokan kadut. Vahinkopaikka on luokiteltu vähäliikenteiseksi tonttikaduksi ja se kuuluu kunnossapitoluokkaan III. III -luokan katujen tulee kunnossapidolle asetettujen toimenpideaikojen mukaan olla hiekoitettu kello 12.00 mennessä.

Vahinko on tapahtunut aamuyöllä noin kello 4.30. Vahinkopaikka on hiekoitettu vahinkotapahtuman jälkeen kello 6.00. Vahinkopaikan kunnossapitoluokka huomioiden kaupunki ei ole laiminlyönyt katujen kunnossapitolain mukaisia velvollisuuksiaan.

Edellä esitetyin perustein kaupunki katsoo, ettei ole asiassa korvausvelvollinen.

Sovelletut oikeusohjeet

Vahingonkorvauslaki (412/1974) 2 luku 1 §

Laki kadun ja eräiden yleisten alueiden kunnossa- ja puhtaanapidosta (669/1978) 1–4 §, 14 §

Työtapaturma- ja ammattitautilaki (459/2015) 270 §

Kaupunkiympäristön toimialajohtajan päätös 21.6.2017 § 57

Lisätietojen antaja

Jenna Willisi, lakimiesharjoittelija, puhelin: 09 310 38058

kymp.korvausasiat@hel.fi

Päättäjä

Mikko Ravantti
hallintopäällikkö