Kaupungin puhelinliittymissä ja puhelinvaihteessa on laaja häiriö ja puhelut eivät yhdisty tai katkeavat yllättäen. Vikaa selvitetään parhaillaan. Pahoittelemme häiriötä.

Helsingin Musiikkitalon urkuhanketta koskevan yhteistyösopimuksen hyväksyminen

Ennen vuotta 2019 julkaistujen asioiden otsikkona näytetään päätöksen otsikko.
HEL 2017-008989
Asialla on uudempia käsittelyjä
21. / 1126 §

Helsingin Musiikkitalon urkuhanketta koskevan yhteistyösopimuksen hyväksyminen

Helsingin kaupunginhallitus

Päätös

Kaupunginhallitus hyväksyi osaltaan Helsingin Musiikkitalon suureen konserttisaliin sijoitettavien urkujen hankintaa koskevan yhteistyösopimuksen, joka on liitteenä 1.

Samalla kaupunginhallitus kehotti kaupunginkanslian talous- ja suunnitteluosastoa tekemään yhteistyösopimukseen perustuvat pääomasijoitukset edellyttäen, että niihin on kulloinkin riittävät määrärahat kaupungin talousarviossa. Vuodelle 2018 ajoittuvat pääomasijoitukset tehdään talousarvion kohdalta 8 06 02 Arvopaperit, Muut kohteet, Khn käytettäväksi.

Päätös on ehdollinen niin kauan kunnes opetus- ja kulttuuriministeriö, Yleisradio OY, Helsingin Musiikkitalon säätiö, Kiinteistöosakeyhtiö Helsingin Mannerheimintie 13a ja Helsingin Musiikkitalo Oy ovat osaltaan hyväksyneet yhteistyösopimuksen saman sisältöisenä.

Esittelijä

kansliapäällikkö
Sami Sarvilinna

Lisätietojen antaja

Leena Mickwitz, kaupunginsihteeri, puhelin: 09 310 36054

leena.mickwitz@hel.fi

Atte Malmström, Konserniohjauksen päällikkö, puhelin: 09 310 25472

atte.malmstrom@hel.fi