Liikenteen ohjausjärjestelyt Sörnäisten rantatien ja Junatien risteyksessä

Ennen vuotta 2019 julkaistujen asioiden otsikkona näytetään päätöksen otsikko.
HEL 2017-009541
Asialla on uudempia käsittelyjä
§ 43

Liikenteen ohjausjärjestelyt Sörnäisten rantatien ja Junatien risteyksessä

Päätös

Liikenne- ja katusuunnittelupäällikkö päätti, että toteutetaan liikenteen ohjausjärjestelyt Sörnäisten rantatien ja Junatien risteyksessä piirustuksen 6753 mukaisesti.

Kustannusennuste

Kalasataman keskuksen rakentamisesta on laadittu toteutussopimus kaupungin ja keskuksen rakennuttajan kesken. Katujen liikennejärjestelyt ovat osa keskuksen rakentamista. Kustannukset sisältyvät keskuksen toteuttamisen kokonaiskustannuksiin.

Päätöksen perustelut

Sörnäisten rantatien ja Junatien risteyksen liikennejärjestelyt toteutetaan osana Kalasataman keskuksen eli Redin rakennushanketta. Järjestelyillä mahdollistetaan Redin tonttiliittymän toteuttaminen nykytilanteeseen ja samalla päivitetään koko risteysalueen liikenteen ohjaussuunnitelma.

Päättäjä

Nimi
Reetta Putkonen

Titteli
Liikenne- ja katusuunnittelupäällikkö

Lisätietojen antaja

Nimi
Riikka Österlund

Titteli
Liikenneinsinööri