Harjoitusmestarien virkanimikkeiden muuttaminen palomestarin nimikkeeksi

Ennen vuotta 2019 julkaistujen asioiden otsikkona näytetään päätöksen otsikko.
HEL 2017-010129
Asialla on uudempia käsittelyjä
Tämä toimielin tai virka on lakkautettu

Harjoitusmestarien virkanimikkeiden muuttaminen palomestarin nimikkeeksi

§ 22

Päätös

Pelastuskomentaja päätti esittää kaupunginhallitukselle, että kaupunginhallitus muuttaa kaksi harjoitusmestarin virkaa (vakanssit 018553 ja 018554) palomestarin viroiksi tehtäväkohtaisella palkalla 2788,17 euroa/kk.

Päätöksen perustelut

Vakanssien muutoksesta ei aiheudu lisäkustannuksia, koska vakansseille on varattu rahat budjettiin. Harjoitusmestarin virkoja ei käytännössä tarvita, koska harjoitusmestarin tehtäviä hoidetaan määräaikaisina tehtävänimityksinä omilla viroilla. Pelastustoiminnan johtamisen nopeasti muuttuvan ja erikoisosaamista vaativan tehtäväkentän puolella on jatkuva työpaine ja lisäresurssit ovat tarpeellisia. Vakanssimuutos mahdollistaa vakanssin käyttämisen nykyistä laajempaan tehtäväkuvaan ja helpottaa rekrytointia palomestaritehtäviin.

Asia on valmisteltu yhteistyössä kaupunginkanslian henkilöstöosaston ja talous- ja suunnitteluosaston kanssa. Muutokseen on saatu henkilöstöosaston puoltava lausunto (liite) ja viroille on myönnetty täyttöluvat 1.11.2017 alkaen (kansliapäällikkö 110§, HEL 2017-00616).

Päätös tullut nähtäväksi 02.10.2017

MUUTOKSENHAKUKIELTO

Tähän päätökseen ei saa hakea muutosta, koska päätös koskee asian valmistelua tai täytäntöönpanoa.

Sovellettava lainkohta: Kuntalaki 136 §

Päättäjä

Nimi
Simo Wecksten

Titteli
Pelastuskomentaja

Lisätietojen antaja

Nimi
Henri Nordenswan

Titteli
Hallintopäällikkö

Liitteet (pdf)

1. Pel_018553_018554_harjoitusmestari_avoin.pdf
Liitettä ei julkaista internetissä.

The decision documents refer to appendices that are not available online. The City of Helsinki does not publish any appendices that contain confidential information or information that could compromise the protection of privacy or a private trader's business or trade secret when published. The published documents also exclude appendices that cannot be made available in an electronic format due to technical reasons. (Act on the Openness of Government Activities 621/1999, Information Society Code 917/2014, Data Protection Act 1050/2018, Act on the Status and Rights of Social Welfare Clients 812/2000, Act on the Status and Rights of Patients 785/1992, Act on Public Procurement and Concession Contracts 1397/2016). You can also request decision documents from the City of Helsinki Registrar's Office.