Kaupungin puhelinliittymissä ja puhelinvaihteessa on laaja häiriö ja puhelut eivät yhdisty tai katkeavat yllättäen. Vikaa selvitetään parhaillaan. Pahoittelemme häiriötä.

Ennen vuotta 2019 julkaistujen asioiden otsikkona näytetään päätöksen otsikko.
HEL 2017-010261
Asialla on uudempia käsittelyjä
§ 11

Vahingonkorvaushakemus koskien auton vahinkoa Koskelantien liikuntakentän vieressä

Liikuntajohtaja

Päätös

Liikuntajohtaja päättää hyväksyä hakijan vahingonkorvaushakemuksen 1 255,21 euroa esinevahinkoa koskien.

Päätöksen perustelut

Hakija

**********

on 3.6.2017 toimittanut Helsingin kaupungin kulttuurin ja vapaa-ajan toimialalle hakemuksen/ sähköpostiviestin, jossa hän vaatii korvausta hänelle aiheutuneesta esinevahingosta. Hakijan mukaan Koskelantien liikuntakentältä on heitetty pallo vahingossa auton kylkeen, johon on tullut pieni lommo.

Kuvan selvityksen mukaan edellisen organisaation so. liikuntaviraston aikana on työntekijöiden kesken keskusteltu siitä, että Koskelantien liikuntakentälle tulisi rakentaa aita. Pesäpallon pelaaminen kentällä on kuitenkin sallittu, vaikka aitaa ei ole rakennettu.

Vahingonkorvausoikeudessa lähtökohtana on, että jokainen joutuu kantamaan kärsimänsä vahingon haitalliset seuraukset itse, ellei jokin erityinen perusta oikeuta korvaukseen saamiseen toiselta. Vahingonkorvauslain 2 luvun 1 §:n mukaan se, joka tahallisesti tai tuottamuksesta aiheuttaa toiselle vahingon, on velvollinen korvaamaan sen.

Liikuntavirasto on sallinut pesäpallon pelaamisen Koskelantien liikuntakentällä, vaikka kentän ympärille ei ole rakennettu aitaa, joka olisi estänyt pallon kulkeutumisen kentän viereen ja siten vahinkojen aiheutumisen. Liv ei ole siten huolehtinut asianmukaisesti velvoitteestaan ja siten kulttuurin ja vapaa-ajan toimiala (1.6.2017 alkaen) on vastuussa hakijalle Koskelantien liikuntakentän vieressä aiheutuneen esinevahingon 1 255,21 euroa korvaamisesta. Lasku on toimitettu 18.9.2017.

Lisätietojen antaja

Marko Luukkanen, lakimies, puhelin:

marko.luukkanen@hel.fi

Soile Lehmusto, hallintosihteeri, puhelin: 09 310 87803

soile.lehmusto@hel.fi

Päättäjä

Tarja Loikkanen-Jormakka
liikuntajohtaja