Kaupungin puhelinliittymissä ja puhelinvaihteessa on laaja häiriö ja puhelut eivät yhdisty tai katkeavat yllättäen. Vikaa selvitetään parhaillaan. Pahoittelemme häiriötä.

Lausunto sisäministeriölle luonnoksesta hallituksen esitykseksi laiksi pelastuslain muuttamisesta

Ennen vuotta 2019 julkaistujen asioiden otsikkona näytetään päätöksen otsikko.
HEL 2017-011913
Asialla on uudempia käsittelyjä
13. / 1142 §

Lausunto sisäministeriölle luonnoksesta hallituksen esitykseksi laiksi pelastuslain muuttamisesta

Helsingin kaupunginhallitus

Päätös

Kaupunginhallitus antoi sisäministeriölle luonnoksesta hallituksen esitykseksi eduskunnalle laiksi pelastuslain muuttamisesta ja väliaikaisesta muuttamisesta sekä eräiden muiden lakien muuttamisesta seuraavan lausunnon:

Kaupunginhallitus viittaa pelastustoimen järjestämistä koskevaan uudistukseen antamaansa lausuntoon ja toteaa, että pelastustoimen tulee säilyä Helsingin kaupungin omana toimintana.

Yksityiskohtaiset kommentit

Väestönsuojelu

Väestönsuojarakentamiseen kohdistuvien harkinnanvaraisten vapautusten ja helpotusten myöntämisen siirtäminen aluehallintovirastolta ja sisäministeriöltä rakennusluvan myöntävälle viranomaiselle on perusteltua ja kannatettavaa. Päätöksenteko on lähempänä rakentajia ja on hakijoiden kannalta selkeämpää, kun poikkeuksista ja helpotuksista päättää aina rakennuslupaviranomainen.

Öljy- ja aluskemikaalivahinkojen torjunta

Mikäli vastoin maakuntauudistuksen periaatteita kuntien velvoitteita lisätään siirtämällä jälkitorjunta kunnan vastattavaksi tulee uusista ja laajentuvista tehtävistä suorittaa 100 prosentin osuus laskennallisista kustannuksista.

Kansainvälinen pelastustoiminta

Pelastuslain 27 §:n 3 momentin 2 kohdan säätämä velvoite tulee huomioida pelastustoimen rahoituksesta päätettäessä, koska tämä tehtävä on osittain uusi.

Paloilmoittimien erheellisten ilmoitusten maksullisuus

Muutosesitys on perusteltu ja kannatettava, se selventää ja yhdenmukaistaa pelastuslaitosten laskutuskäytäntöä ja tämän seurauksena oletettavasti vähentää valitustarvetta hallinto-oikeuksiin.

Pelastuslaitoksen vastuu koulutuksesta

Pelastuslain 56 §:ssä säädetään pelastuslaitoksen koulutusvastuusta. Pelastuslaitoksen koulutusvastuu ei ole muuttumassa, mutta pykälään on esitetty muutosta siten, että siinä säädetty riittävä koulutus täsmennettäisiin tarkoittamaan Pelastusopiston laatiman opetussuunnitelman mukaista koulutusta. Tämä muutos on kannatettava ja selkeyttää nykyistä järjestelmää.

Avotulen teko

Pelastuslain 6 §:n muuttaminen siten, että avotulen teko kielletään myös ruohikkopalovaroituksen aikaan, on perusteltu ja tarkoituksenmukainen muutos.

Pelastajan ammatillinen koulutus

On välttämätöntä, että pelastusopistosta annettuun lakiin tehtävät tarkennukset ja muutokset huomioivat Helsingin ja muun Uudenmaan pelastustoimen toimintaympäristön ja laajemmin pelastuslaitosten palvelutuotannon asettamat vaatimukset pelastustoimen ammatillisen peruskoulutuksen järjestämisestä ja sen perusteista säädettäessä.

Pelastustoimen ammattihenkilöstön tulee jatkossakin voida toimia kiireellisissä ensihoitotehtävissä. Pelastajien ammatillisen peruskoulutuksen tulee sisällöllisesti kattaa pelastajan ammattikoulutuksen lisäksi vähintään terveydenhuollon lähihoitajakoulutus ja antaa pätevyys terveydenhuollon ammattitutkintoon sosiaali- ja terveysministeriön asetuksen ensihoitopalveluista (340/2011) mukaisesti.

Pelastajien ammatillisesta peruskoulutuksesta säädettäessä, tulee ottaa huomioon Helsingin pääkaupunkiasema, suuri väestömäärä ja muut erityisolosuhteet. On välttämätöntä järjestää pelastajien ammatillinen peruskoulutus paikalliset erityisolosuhteet huomioon ottaen.

Helsingissä pelastajien ammatillinen koulutus, pelastustoimen ammatilliseen tutkintoon johtava koulutus, tulee turvata lainsäädännöllisesti, jotta se voidaan opetussuunnitelmallisesti ja sisällöllisesti rakentaa vastavuoroisuuden periaatteen mukaisesti. Ammatillinen peruskoulutus ja pelastuslaitoksen onnettomuuksien ehkäisytyö, operatiivinen pelastustoiminta ja ensihoitopalvelu voivat tukea toisiaan pelastajien koulutukseen sisältyvän työssäoppimisen ja laajemman työelämälähtöisyyden kautta.

Pelastajien ammatillinen peruskoulutus tulee järjestää Helsingissä osana pelastuslaitoksen toimintaa. Toissijaisena vaihtoehtona on mahdollista järjestää pelastajien ammatillinen peruskoulutus pelastuslaitoksen ja Pelastusopiston välillä tehtävän sopimukseen perustuvan yhteistyön nojalla. Tässäkin tapauksessa edellytetään pelastajien ammatillisen koulutuksen tosiasiallista järjestämistä Helsingissä niin, että koulutuksen järjestäjä Pelastusopisto tilaa kokonaisuudessaan tarvittavan tutkintoon johtavan ammatillisen koulutuksen kokonaisuudessaan omalla henkilöstöltä Helsingissä .

Pelastajien ammatillisen peruskoulutuksen järjestämisen perusteista tulee säätää lailla. Pelastusopistosta annetussa laissa tulee säätää Helsingissä järjestettävästä pelastajien ammatillisesta koulutuksesta. Näin voidaan turvata alueen asianmukaiset ja tehokkaat pelastustoimen järjestämisen ja toteuttamisen edellytykset.

Pelastuslain 57 § määrittää pelastustoimen kelpoisuusvaatimukset ja 58 § sisäministeriön myöntämät erivapaudet. 58 §:n tarkoituksena on turvata pelastushenkilöstön saatavuus, ellei kelpoisuusvaatimukset täyttäviä hakijoita ole saatavilla virkaan tai tehtävään esimerkiksi haja-asutusalueella. Pelastuslain hengen mukaista ei kuitenkaan ole myöntää erivapauksia kelpoisuusehtoihin 58 §:n mukaisesti ja täyttää virkoja tai tehtäviä erivapauden saaneilla henkilöillä, jos saatavilla on kelpoisuusvaatimukset täyttäviä hakijoita. Tämän vuoksi lakitekstiin tulee lisätä tarkennus 58 §:n osalta, että sisäministeriö voi myöntää erivapauden vain määräajaksi, ellei kelpoisuusvaatimukset täyttäviä hakijoita ole saatavilla.

Käsittely

Pöydällepanon aikana esittelijä on täydentänyt ehdotustaan pelastajan ammatillisen koulutuksen osalta.

Vastaehdotus:
Mika Raatikainen: Ehdotan päätösehdotuksen loppuun seuraavan kappaleen lisäystä:

"Pelastuslain 57 § määrittää pelastustoimen kelpoisuusvaatimukset ja 58 § sisäministeriön myöntämät erivapaudet. 58 §:n tarkoituksena on turvata pelastushenkilöstön saatavuus, ellei kelpoisuusvaatimukset täyttäviä hakijoita ole saatavilla virkaan tai tehtävään esimerkiksi haja-asutusalueella. Pelastuslain hengen mukaista ei kuitenkaan ole myöntää erivapauksia kelpoisuusehtoihin 58 §:n mukaisesti ja täyttää virkoja tai tehtäviä erivapauden saaneilla henkilöillä, jos saatavilla on kelpoisuusvaatimukset täyttäviä hakijoita. Tämän vuoksi lakitekstiin tulee lisätä tarkennus 58 §:n osalta, että sisäministeriö voi myöntää erivapauden vain määräajaksi, ellei kelpoisuusvaatimukset täyttäviä hakijoita ole saatavilla."

Kannattaja: Paavo Arhinmäki

Äänestys

JAA-ehdotus: Esityksen mukaan
EI-ehdotus: Mika Raatikaisen vastaehdotuksen mukaisesti muutettuna

Jaa-äänet: 6
Terhi Koulumies, Pia Pakarinen, Jaana Pelkonen, Wille Rydman, Anni Sinnemäki, Jan Vapaavuori

Ei-äänet: 9
Paavo Arhinmäki, Jasmin Hamid, Veronika Honkasalo, Otso Kivekäs, Maria Ohisalo, Mika Raatikainen, Marcus Rantala, Nasima Razmyar, Tomi Sevander

Kaupunginhallitus hyväksyi Mika Raatikaisen vastaehdotuksen mukaan muutetun ehdotuksen äänin 6 - 9.

Katso äänestystulos taulukkona

Esittelijä

kansliapäällikkö
Sami Sarvilinna

Lisätietojen antaja

Timo Lindén, vs. apulaiskaupunginsihteeri, puhelin: 09 310 36550

timo.linden@hel.fi